Pohjois-Suomi

Kahden auton kolari häiritsi liikennettä kasitiellä – kolme ihmistä ja kissa selvisivät vammoitta

Jokilaaksojen pelastuslaitos, paloauto, palokunta KUVA: Heikki Uusitalo
Pohjois-Suomi 13.1.2018 19:40 | Päivitetty 13.1.2018 21:09
Heidi Peltonen

Raahen eteläpuolella sattunut onnettomuus häiritsi liikennettä kasitiellä lauantai-iltana. Onnettomuus tapahtui seitsemän jälkeen Arkkukarin ja Haapajoen välisellä tieosuudella.

Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kerrotaan, että onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöautoa. Toisessa autossa oli onnettomuushetkellä kaksi henkilöä ja toisessa oli kuljettajan lisäksi kyydissä kissa.

– Kaikki selvisivät terveenä onnettomuudesta, myös kissa on tarkastettu ja se voi hyvin, paloesimies Ari-Pekka Haikara kertoo.

Molemmat ajoneuvot kärsivät onnettomuudessa merkittäviä vahinkoja.

Tien toinen kaista suljettiin liikenteeltä noin yhden ja puolen tunnin ajaksi. Liikenne palasi normaaliksi hieman ennen iltayhdeksää.

Hälytys pienestä tieliikenneonnettomuudesta tuli kello 19:17.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

315 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suuri sotaharjoitus 2021

Pienistä se Venäjä hermostuu ja troillitehdas prospektilla vouhkaa. Venäjä on maana sortumassa infransa vuoksi ja valuut... Lue lisää...
itse tehty

Jari ja sarjakuvat

Jari

26.4.

Naapurit

26.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image