Iijoen tulva jatkuu poikkeuksellisen voimakkaina. Joen alajuoksulla Raasakassa virtaama on tällä hetkellä noin 1100 kuutiota sekunnissa. Tavanomaisen kevättulvan huippuvirtaama joessa on noin 830 kuutiota sekunnissa.
”Virtaama on nyt aikalailla maksimissaan”, sanoo rakennuttamispäällikkö Olli Utriainen Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta. Utriainen arvelee, että voimakkaat virtaamat jatkuvat Iijoessa vielä toista viikkoa.
Iijoen kevättulva on katkaissut teitä ainakin Pudasjärvellä. Myös Iissä vesi oli noussut paikoin pihasaunan portaille asti.
”Meidän tietoon ei ole kuitenkaan tullut, että rakennuksia olisi kastunut”, Utriainen sanoo.
Kaikki vesi ei pysy uomassa
Iijoen vesistöön tulee tällä hetkellä sen verran paljon tulvavettä, että osa vedestä etsii uusia reittejä
”Jongunjärvessä vesi noussut niin korkealle, että sieltä virtaa nyt vettä Kiiminkijokeen”, Utriainen kertoo Pudasjärven tilanteesta.
Vedet purkautuvat teiden yli sekä ojien ja metsien kautta Kiiminkijoen latvavesiin.
Tulvavesi ei näillä näkymin uhkaa tulvavalleilla suojattua Pudasjärven taajamaa. Utriainen arvoi maanantaina aamupäivällä, että vedenpinta nousee taajaman kohdalla vielä noin puoli metriä. Vedenpinta on tällä hetkellä 1,5 metriä tulvavallin reunan alapuolella.
Kiiminkijoen tilanne hellittänyt
Kiiminkijoella kevättulva on puolestaan rauhoittunut. Virtaamamäärät ovat tällä hetkellä noin 300 kuutiota sekunnissa. Tämän vuoden tulvahuipun aikaan virtaama oli enimmillään noin 500 kuutiota sekunnissa. Tavanomaisena keväänä vettä virtaa tulvahuipun aikaan noin 360 kuutiota sekunnissa.
Iijoella on selvästi suuremmat virtaamaluvut johtuvat siitä, että Iijoen valuma-alue on selvästi suurempi kuin Kiiminkijoen. Iijoen valuma-alueella on myös yleensä runsaslumisempia talvia.
Viikonloppuna voimakkaasti tulvineessa Kuivajoessa vesimäärät ovat Olli Utriaisen mukaan alkaneet laskea. Oijärvessä veden pinta on kuitenkin vielä aika korkealla.
Onko sinulla kokemusta kevättulvista? Lähetä kuvia, videoita tai juttuvinkkejä numeroon 13222.