Ensihoidon kilpailutus Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on keskeytetty.
Kilpailutuksen ensimmäinen vaiheen jälkeen kunnat tyrmistyivät ymmärtäessään, mitä laatutason nosto käytännössä maksaa. Kuntien maksuosuudet voisivat nousta jopa kolminkertaisiksi.
Kunnat ovat vaatineet asiaan uutta harkintaa.
”Sellainen on nyt menossa”, vahvistaa sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Leskinen.
Asiaa käsitellään virallisesti todennäköisesti lokakuun puolivälissä sairaanhoitopiirin hallituksessa. Palvelutasopäätös arvioidaan tarvittaessa uudelleen.
Esimerkiksi Kalajoella on laskettu, että keväällä tehdyn päätöksen mukainen palvelutaso nostaisi kuntien maksuosuuksia kaksin-, jopa kolminkertaiseksi, eli kasvu olisi pahimmillaan yli 200 prosenttia.
Oulun osalta puhutaan Leskisen mukaan samanlaisesta kustannusten kasvusta, vaikka summat kunnissa ovatkin erilaiset.