Kymmenien tuhansien eurojen arvoinen kultamöhkäle löydettiin tiistaina Lemmenjoelta. Kalevan saamien tietojen mukaan kultahipun löysi kullankaivuun ammattimies Tauno Leino.
Jätille kertyi painoa 118,5 grammaa. Löydös on selvästi vuoden suurin. Se hakkaa reilulla viidellä grammalla viime kesänä löydetyn Hepokatti-hipun, jonka hinta arvioitiin vuosi sitten 30 000 euroon.
Löydetyltä hipulta puuttui nimi vielä tiistai-iltana. Oulussa kultaseppänä Uniqkorussa työskentelevä Janne Kannisto löysi möhkäleelle ostajan niin pian, että hippu jäi nimettömäksi.
"Puolen päivän tietämillä tiistaina se löydettiin ja illan suussa sille löytyi jo ostaja. Emme ehtineet tutkia almanakkaa tai taivaanmerkkejä ja nimetä löydöstä. Ostaja saa nimetä sen, kunhan saa sen käsiinsä", tyytyväisen oloinen Kannisto myhäili.
Ostaja haluaa toistaiseksi pysytellä nimettömänä. Kannisto suostui paljastamaan asiasta vain sen verran, että löytäjä on "Pohjois-Suomessa arvostettu henkilö".
Kauppahinta säilyy myös salassa. Täsmälliseksi löytöpaikaksi tarkentui Miessijokeen laskeva Korhosen oja. "Löydös tuli mitä parhaaseen aikaan. Tulevana viikonloppuna vietetään Lapin kullankaivajienliiton 60-vuotisjuhlia", Janne Kannisto hehkuttaa.
Nimetön jätti kipusi Suomen kaikkien aikojen kultalöydöslistalla sijalle 12.