70 lehmää kuoli navettapalossa Siikalatvan Rantsilassa sijaitsevassa Mankilankylässä. Palosta aiheutuneet aineelliset vahingot ovat noin miljoonan euron luokkaa.
Palo saatiin sammutettua ennen kello kymmentä ja palopaikalla käynnistyi raivaustyöt.
Päivystävä palomestari Sami Hiltunen arvioi, että palopesäkkeitä sammutellaan noin puoleen päivään asti.
Hiltusen mukaan navetan ja heinäladon osuus tuhoutui täysin.
"Navetan toisessa päässä oleva lämpökeskus ja navetan maitohuone saatiin pelastettua", hän sanoo.
Hiltusen mukaan pelastuslaitoksen tutkijat tutkivat syttymissyytä. Palossa ei epäillä rikosta.
Tulipalon havaitsi navettaan hieman aamuviiden jälkeen menossa ollut tilan isäntä Veikko Anttila.
”Silloin savua tuli jo ikkunoista. Soitin heti apua jo ennen kuin edes katsoin navettaan sisälle, koska tiesin, että paljon ei enää ole tehtävissä”, kertaa Anttila aamun tapahtumia.
Navetassa oli silloin 84 eläintä, joista nyt isäntä ja pelastuslaitos ehtivät pelastaa 14 lehmää. Ainakin osa eläimistä oli tarkoitus siirtää perjantaina laitumelle.
”Tänään perjantaina oli tarkoitus katsella navetasta joutilaita eläimiä laitumelle siirrettäväksi, torstaina kunnostettiin laitumia sitä varten.”
Navetta oli ilmiliekeissä, kun palokunta pääsi paikalle. Paikalle hälytettiin 14 pelastuslaitoksen yksikköä.

Kommentit
Todella ikävä tapaus.
Voimia teille.
Palovaroittimia ei eläintiloihin tule, ellei niitä määrätä pakollisiksi. Käsittämätöntä, että se ei oloe pakollista jo vakuutusehdoissa.
Amattimies arvelee.. :D
Itse vastaavanlaisen tapauksen nähneenä kotonani noin 20 v sitten, voin sanoa ettei tällainen tapaus koskaan unohdu. Äitini edelleen herää jokainen aamu klo 4.15 - samaan aikaan kun huomasi oman navettamme olevan tulessa.
Lohduton näky kun lehmät makaavat hiiltyneinä omissa parsissaan ja yhdellä oli yöllä syntynyt vasikka vierellään.
Voimia teille!
Voimia tilan hoitajille!!Olen itsekin käynyt hoivaamassa noita eläimiä...Tosi ikävää, että noin pääsi käymään...Mummola Mankilassa.Entinen kauppa....=)
Ehkäpä osalla näistä kommentoijista kannattas miettiä et mitä kirjottelevat aiheesta! Kyllä tänäpäivänä navetoissa on hälytysjärjestelmät jotka eivät ikävä kyllä aina toimi oikein!!! Voimia vaan yrittäjälle ja uskoa tulevaan!!
Todella paljon voimia ja jaksamista isäntäväelle. Kukaan ei koskaan toivo heräävänsä moiseen näkyyn jonka talon isäntä on kohdannut. Koko elämäntyö häipyy yhdessä hetkessä. Tragedia jättää jäljen koko kyläyhteisöön, jokaiselle omalla tavallaan. Talon piha on lohduton näky, sellaisen näyn edessä vetää jokaisen hiljaiseksi.
Rantsilan palolaitos tuli paikalle reilussa vartissa. Todella hieno suoritus vpk:ta. Tuohon aikaan kun palomiehet ovat vielä normaalisti kotona nukkumassa.
Mielestäni ei kannata rakentaa uutta navettaa ollenkaan jos vakuutuksesta saa joitakin satoja tuhansia euroja.
Uskallan väittää, jotta laitteet kyllä löytyisi, vaan kun ei eläimistä niin kauheesti kuitenkaan ole väli. Vakuutukset on sitä varten. Siinä sitä asennetta, tarttis vaan teherä jottain. Tarvitsisi viranomaisten ja lainlaatijoiden joskus katsoa sinne päin, missä se ongelma on, ei ainoastaan sinne missä sen luullaan olevan...
Miksi tuollaisissa rakennuksissa/navetoissa ei ole palovaroitinta joka antaisi hälytyksen asuintaloon? Luulisi olevan aiheellista kun kyseessä kuitenkin eläimistä ja omasta työpaikasta/elinkeinosta. Surullisia nämä tälläiset eläinten kohtalot. On varmaan kuulunut eläinten ammunta ja huuto ulos asti!
On kyseessä vanhempi navetta mutta joka tapauksessa on aivan turhaa jälestäpäin syytellä tai solvata ketään. Todella ikävä tapaus eläimille sekä omaisille. Lohduton näky.
Huonopa se on etukäteenkään ketään solvata kun ei tiedä kenen palonarka navetta seuraavaksi palaa; montakohan on jo tänäkin vuonna palanut?
Ihmisille ehkä ikävä tapaus taloudellisesti, mutta 'pelastetut' eläimet joutunevat teuraaksi, kuten yleensä tällaisen jälkeen, joten...
Kyllä siinä on isäntäväellä taas kestämistä kerrakseen, kun elämäntyö lähtee tällätavalla alta..
surullista...voimia yrittäjille ja jaksamista..
Voimia yrittäjälle, ja jaksamista uuteen alkuun.
Voimia talonväelle. Nyt ei ole oikea aika pohtia syytä palolle
No kyllähän muutama vuosi sitten rakennettuihin suurnavetoihin vaadittiin automaattinen palovaroitin systeemi, valitettavasti laitteiden toiminta varmuus oli navetta olosuhteissa todella huono, ja ainakin omallakohdalla palovaroitin laitteisto ei tuonut muuta tullessaan ku vajaan 10 000 euron loven lompakkoon....
miksi navetat ovat niin tulenarkoja nykyjään, kun en muista entistä vanahaan kenenkään navetan palaneen. Olisiko parrein laittaa näitä pihattonavetoita joissa on ulospääsy, eikä elukat olisi parressa ollenkaan kiinni. Joku näissä navettapaloissa mättää ja pahasti, kun niitä jatkuvasti sattuu; ennen oli sahat, mutta nykyisin navetat.
Tiedätkö sä miten se elukka käyttäytyy hädän tullen. Se pyrkiin menemään piiloon. Niitä on tosi hankala saada ulos ku ne änkeää vaan takas sisään.