07:42  Sunnuntai 14 Maaliskuuta 2010 
13222
 
RSS
Viihde 10.2. 

Pikkuvikoja, heleppo korjata

Katsastus on komedia kolmen suomalaisen miehen vanhenemisesta, heidän viimeisestä uhostaan tilanteessa, jossa mennyt on jätettävä ja uusi aloitettava. Rooleissa nähdään muun muassa Vesa Vierikko (oik.), Sulevi Peltola ja Markku Maalismaa.
Kuva: Anne Hämäläinen/Yle
Matti Ijäksen ohjaama, Joni Skiftesvikin novelleihin Vanha mies, Näprääjä ja Katsastus perustuva tv-elokuva Katsastus on jälleen ajankohtainen.

Matti Ijäksen pian koittavien 60-vuotispäivien kunniaksi Yleisradio julkaisee elokuvasta restauroidun dvd-version, ja lisäksi Skiftesvik on sovittanut tekstinsä näytelmäksi, joka tulee Oulun kaupunginteatterin ohjelmistoon lokakuun alussa.

Eipä sillä että Katsastus olisi koskaan varsinaisesti unholaan vaipunutkaan. Tämä tragikomedia on päinvastoin osoittautunut yhdeksi niistä töistä, jotka sitkaasti elävät kansan tajunnassa vuosikymmenestä toiseen. Katsastusta voi hyvällä syyllä sanoa oikeaksi kulttifilmiksi, jonka repliikkejä ihmiset toistelevat. Kaupunkilegendan mukaan niiden opetteleminen on YK-joukoissa iltaloman saannin ehtona.

Aihe on tullut tekijöillekin vastaan arkielämän tilanteissa. "Kerran, kun menin korjauttamaan autoani, mekaanikko veisteli ´Pikkuvikoja, heleppo korjata´", Joni Skiftesvik muistelee yhtä Katsastuksen siteeratuimmista lausahduksista.

Vielä yllättävämpään tilanteeseen joutui elokuvassa Mallua esittänyt Kaija Pakarinen, joka oli haaksirikkoutuneen Sally Albatross -laivan pelastuslautalla, kun nuori mies tunnisti hänet Malluksi ja alkoi toistella elokuvan dialogia muistaen jopa siinä syntyvän vauvan nimen: Jaakko Malakias.

"Kahdenkymmenen vuoden jälkeen on siis tullut jo toinen sukupolvi, jolle Katsastus merkitsee jotain", Pakarinen ihmettelee.

Skiftesvik arvelee, että draaman on pitänyt tuoreena ja ajattomana sen aina uudestaan ajankohtainen tematiikka, nuoruuden väistyminen ja vastuun pelottavuus.

"Ja nythän siihen on tullut lisätasokin näiden valelääkäritapausten myötä", kirjailija naureskelee viitaten elokuvan kohtaukseen, jossa Viltteri (Vesa Vierikko) suorittaa gynekologisen tutkimuksen lääketieteen opiskelijaksi tekeytyen.

Tuolloin aloitteleva kirjailija kiskaisi novellien tapahtumat suoraan omasta elämästään.

"Tällainen surkuhupaisa katsastusreissu Ruotsin puolella siinä tosiaan oli takana", Skiftesvik muistelee.

"Auto ei mennyt läpi, eikä päästy Haaparannalta takaisin Suomen puolelle, vaan piti koukata Ylitornion kautta."

Kaiken lisäksi Skiftesvik kavereineen joutui vielä kuskaamaan synnyttävää naista sairaalaan kuten tarinassakin.

"Ei siinä toki mitään lääketieteellisiä tutkimuksia tehty", kirjailija linjaa absurdin huumorin ja todellisuuden eron.

Vähemmän hienovaraiselle pottuilulle perustuva vuorovaikutus lienee myös pitänyt Katsastuksen nokittelua harrastavien nuorten miesten suosiossa.

"Suosio perustuu henkilöihin", komppaa ohjaaja Ijäs.

"Tällaiset piirteet ovat löydettävissä todellisuudessakin. Viltteri, Öövini ja Junnu muodostavat kolmikon, joka on eräänlainen perusyksikkö, kun lähdetään baanalle kruisailemaan."

Ensimmäinen tarttumakohta Ijäkselle oli rujo nakkikioskikohtaus, jossa iskuja annetaan ja vastaanotetaan.

"Nakkikioskihan on Suomen vaarallisimpia paikkoja", Ijäs hymähtää, "siellä yleinen turhautuminen moninkertaistuu."

Paljon tv-draamaa tehnyt Ijäs pitää Katsastuksen kaltaista tunnin mittaista elokuvaa itselleen ominaisena alueena.

"Olen tällainen elokuvan novellisti."

Sekä Skiftesvik että Pakarinen kehuvat Katsastuksen oivaa näyttelijäjoukkoa sivuosia myöten.

"Matti pystyy tietyllä tavalla luovuttamaan roolin näyttelijälle, mitä kaikki ohjaajat eivät uskalla tehdä", Pakarinen pohtii.

Matti Ijäs -teemalauantai
Yle Teemalla 20.2. Kello 21.
Juha Lehtolan ohjaama dokumentti Suomalainen elokuvaohjaaja:
Matti Ijäs. Kello 21.52 Katsastus ja kello 22.48 Haaveiden kehä.



Tero Vainio
 
vesa.karki@kaleva.fi
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Junaliikenteeseen on tiedossa pahoja myöhästymisiä sään lämmetessä, kirjoittaa Keskisuomalainen. Kun pakkasten aiheuttama poikkeuksellisen syvä routakerros alkaa sulaa, syntyy kelirikko.  •  Lue lisää
 
Suomen yliopistojen verkkosivuilla on vapaasti luettavissa jo tuhansia väitöstutkimuksia. Tutkijoiden ohella myös tavalliset kansalaiset ovat ryhtyneet käyttämään hyväkseen verkkoväitöskirjoja.  •  Lue lisää
 
Rata-autoilun F1-sarjan kauden avauskilpailu ajetaan tänään Bahrainissa. Lotus-tallin autolla ajava Heikki Kovalainen ampaisee kisaan 21. lähtöruudusta.  •  Lue lisää
 
Kritiikki 3:25 
 0
 •  Lue lisää
 
Kritiikki 3:25 
 0
 •  Lue lisää
 
Kritiikki 3:25 
 0
 •  Lue lisää
 
Kritiikki 3:25 
 0
 •  Lue lisää
 
Kritiikki 3:25 
 0
 •  Lue lisää
 
Joka kymmenes lukiolainen saa helpotusta ylioppilaskokeessa, kertoo Aamulehti. Helpotusta saavien nuorien määrä on yli kaksinkertaistunut 2000-luvulla.  •  Lue lisää
 
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) matkustaa tänään vierailulle Tansaniaan ja Etelä-Afrikkaan. Kyseessä on Vanhasen pääministerikauden ensimmäinen virkamatka Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.  •  Lue lisää
 
Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) aikoo jatkossakin tuoda Suomeen kokouksia, jotka ovat Saariselän epävirallisen ulkoministeritapaamisen kaltaisia. Paikkavaihtoehtoina hän tuo Lapin ohella esiin saariston ja Sisä-Suomen järvialueen.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 2:46 
 0
Espanjan liiga:
Getafe-Mallorca 3-0,
Gijon-Athletic Bilbao 0-0,
 •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 4:55 
 0
NHL lauantaina:
Philadelphia-Chicago 3-2 (0-0, 0-0, 3-2) (P: Kimmo Timonen 0+1),
San Jose-Florida ja. 2-3 (2-0, 0-1, 0-1, 0-1)
 •  Lue lisää
 
Jos tuoreeseen kyselytutkimukseen on luottaminen, maailman naisista eniten seksikumppaneita keräävät uusiseelantilaiset. Miehistä suurimman määrän partnereita hankkivat puolestaan Itävallan uroot.  •  Lue lisää
 
Thaimaan pääkaupunki Bangkok valmistautuu tänään opposition suurmielenosoitukseen. Kaupunkiin virtasi eilen kymmeniätuhansia punapaitaisia opposition kannattajia.  •  Lue lisää
 
Yhdysvallat ja Venäjä ovat pääsemässä sopimukseen strategisten ydinaseiden vähentämisestä, ilmoitetaan Valkoisesta talosta. Suurvaltojen presidentit Barack Obama ja Dmitri Medvedev hakivat ydinasesopua puhelimitse eilen.  •  Lue lisää
 
Hollannin liiga:  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 0:04 
 0
Italian Serie A:
Napoli-Fiorentina 1-3.
 •  Lue lisää
 
videot
elokuvat
TV-elokuvat tänään 
Flightplan (Jännitys) 
Paula kaulassa (Musikaali) 
Presidentin poika (Komedia) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
13.3.2010
 
Sotaveteraani presidentin linnassa
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
Viis veisataan | Ikä: 10 t 
kiekkoasiantuntia, oulujojen kiekko | Ikä: 11 t 
Cenja tytto | Ikä: 12 t 
10e | Ikä: 12 t 
krookus | Ikä: 13 t 
KUUMAT
nöyrästi kiitollinen rääkätty suomalainen | Viestejä: 14 
Kurppa | Viestejä: 16 
hirviän kova urheilu fani | Viestejä: 17 
NAINEN HEINÄPÄÄSTÄ | Viestejä: 23 
Miiska | Viestejä: 9 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy