Urheilu-uutiset 9.9.2010 

Pesishuumainen Vimpeli sulkee koulut, peruu markkinat

Vimpelissä Etelä-Pohjanmaalla eletään pesäpallohuuman vallassa, kun mestaruus on katkolla Vimpelin Vedolle lauantaina. Lauantain oli tarkoitus olla koulupäivä kaikissa Vimpelin kouluissa, mutta pesäpallofinaalin vuoksi koulut suljetaan. Myös samalle päivälle kaavaillut yrittäjien syysmarkkinat peruttiin.

- Joiltain luokilta jopa puolet oppilaista anoivat vapautusta koulutyöstä lauantaille, joten päätimme pistää koulun ovet säppiin ja päästää oppilaat seuraamaan tärkeää ottelua, kertoo Vimpelin yhteiskoulun rehtori Marko Timo.

Pesäpallo on Timon mukaan paikkakunnan ykköslaji, ja harrastajia löytyy runsaasti kaikista ikäluokista.

Järvi-Pohjanmaan kouluissa on tänä vuonna teemana yrittäjyyskasvatus, jonka kunniaksi koululaisten oli määrä osallistua Vimpelin syysmarkkinoille. Koulujen sulkemispäätöksen jälkeen myös markkinat päätettiin siirtää kahdella viikolla eteenpäin.

Pesishuuma nousi sunnuntaina kattoon, kun selvisi, että pesismestaruus on katkolla voitoin 2-0 Vimpelille. Edellinen Suomen mestaruus on peräisin vuodelta 1965.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
10.9.2010 
 
Vimpelille onnea peliin!
Oliko siellä kaikki Vimpeliläiset myös vanhainkodin väki, kuullostaa teksteistä siltä, ehkäpä tuli joitain varmaan rajantakaa naapuristakin. Eiköhän se Veto ole jonkun isomman alueen joukkue, arvioisin jopa 50-150 km säteellä, niin se on Oulussakin ja muualla. Toivottavasti Vimpeli saa nyt sen mestaruuden on upeaa kunnalle, joukkueelle ja alueen talkoolaisillekin palkkio tehdystä vapaaehtoisesta työstä. Joukkueen käytöskin on pitkästä aikaa asiallista, pelaajat esimerkillisiä, erityisesti pelinjohtaja, joukkue antaa lajille hyvää mainosta, toisin kuin verrattaan viime vuosien mestareihin.
9.9.2010 
 
Nimimerkki
Tottakai p...kapallo kiinnostaa jyvävemmareita koska siellä ei ole mitään muutakaan.
9.9.2010 
 
Nimimerkki
Tämähän on vanha uutinen,,,,,,,,,,,,,,
9.9.2010 
 
Nimimerkki
Pesäpallo voi olla "perseestä," mutta niin on kuule monet muutkin asiat -ja urheilulajit. Hienoa tässä on se, että moinen saavutus yhdistää pienen kylän asukkaat mielettömällä yhteishegellä ja ilolla; viime lauantain pelissä tuli uusi yleisöennätys, 5300 katsojaa, kun koko kylän asukasluku on 3230!! Siellä oli paitsi "koko kylä," kannustajia saapui runsaasti myös naapurikylistä. Ihan mieletön meteli ja fiilis! HYVÄ VIMPELI!! :) t.entinen vimpeliläinen:)
9.9.2010 
 
Ap
Vois käydä huutelemassa Vimpelissä, että pesäpallo on perseestä
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy