Viihdeuutiset 15.3.2010 

Ozzy Osbourne Ruisrockiin

Ruisrock julkaisi maanantaina tuoreimmat kiinnituksensä. Ensi kesänä Ruissalossa nähdään heavyrockin supertähti Ozzy Osbourne, legendaarinen brittiläinen ska-yhtye The Specials ja amerikkalainen boogierock-kokoonpano Canned Heat.

Black Sabbathin solistina 1970-luvulla maailmanmaineeseen nousseesta Osbournesta tuli kulttihahmo viimeistään 2000-luvun tositv-sarjan The Osbournesin myötä. Osbourne esittää keikoillaan materiaalia niin Black Sabbathin ajoilta kuin omilta sooloalbumeiltaan 80-luvulta nykypäivään.

Ska-yhtye The Specials perustettiin jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Kokoonpano julkaisi lyhyessä ajassa kaksi menestysalbumia, mutta hajosi 1980-luvun alkuvuosina kokoonpanomuutosten jälkimainingeissa. Kolme vuotta sitten The Specials kokosi rivinsä uudelleen ja esiintyi Glastonburyn jättifestivaalin pääesiintyjänä.

Canned Heat nähtiin Ruisrockissa jo festivaalin "hulluna vuonna" 1971. Canned Heat oli tuolloin koko tapahtuman odotetuin esiintyjä. Ruisrockin ohella bändin konsertit esimerkiksi Woodstockissa ja Montereyn legendaarisilla festivaaleilla nostivat yhtyeen ensin hippien suosikiksi.

Ruisrockin verkkosivut


Kaleva 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy