Oulu 9.9.2010 

Ouluun harkitaan biokaasulaitosta

Oulussa harkitaan vakavasti Oulun Jätehuollon ja Oulun Veden yhteisen mädättämön eli biokaasutuslaitoksen rakentamista.

Pöyry Environment Oy:ltä tilattu selvitys hankkeen mahdollisuuksista ja kannattavuudesta valmistuu loppusyksystä.

Mädättämössä käsiteltäisiin mieluiten sekä jätevesilietettä että biojätettä Oulusta ja lähiympäristöstä.

Tämä voisi tapahtua joko Taskilassa jätevedenpuhdistamon alueella tai Ruskon jätealueella.

Myös jätevesilietteen erillismädätys Taskilassa ja biojätteen erillismädätys Ruskossa tutkitaan. Ruskossa kaatopaikkakaasua jo hyödynnetään. Biokaasun jakelussa voitaisiin käyttää nykyistä jakeluverkostoa, ja tiedossa olisi myös uusia ostajia.

Oulun Jätehuollon johtajan Markku Illikaisen mukaan pelkästään biojätettä käsittelevä mädättämö maksaisi alle kaksi miljoonaa ja myös lietettä nielevä 4–6 miljoonaa euroa.

Biojätettä laitoksessa varauduttaisiin käsittelemään noin 10 000–15 000 tonnia ja jätevesilietettä 30 000 tonnia vuodessa.


Raimo Pirttikoski  

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
9.9.2010 
 
Kaasua autoille
Voitaisiinko tutkia samalla kaasunjakeluasemaa Haapalehdon huoltikselle? Jos ei oululaisille, mutta turisteille tarjolle moderni vaihtoehtoinen polttoaine.
9.9.2010 
 
Nimimerkki
Ja samaan aikaan toisaalla...
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/101091-se-lotko-pussi-keittiossasi-turhaa-vaivaa-vuonna-2014
9.9.2010 
 
Mara
Tuollainen biokaasu on oikeaa bioenergiaa, toisin kuin sokerietanoli tai palmudiesel.
9.9.2010 
 
Usva
Hieno uutinen!
9.9.2010 
 
N.N
Eiköhän vihreät pyri torppaamaan tämänkin hankkeen.
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
hyvä olo
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni.
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni. Tapio Maikkola
Hyvä olo 4.2. 
Alpo Pyykkönen sai uudet keuhkot
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy