Tei­ni­ener­gial­la syntyi kon­sert­ti

Tänään perjantai-iltana Pomppumetallirock-tapahtumassa Oulussa soittavan Smakin keikkaa odottavat monet, mutta aivan erityisesti neljä nuorta oululaista: Heidi Jokikokko, Tiina Kivimäki, Krista Lamberg ja Henna Ylikauppila. He ovat nimittäin järjestäneet koko tapahtuman.

Tiina Kivimäki (vas.), Henna Ylikauppila ja Heidi Jokikokko sekä kuvasta puuttuva Krista Lamberg pistivät pystyyn rokkitapahtuman.
Tiina Kivimäki (vas.), Henna Ylikauppila ja Heidi Jokikokko sekä kuvasta puuttuva Krista Lamberg pistivät pystyyn rokkitapahtuman.
Kuva: Risto Rasila

Tänään perjantai-iltana Pomppumetallirock-tapahtumassa Oulussa soittavan Smakin keikkaa odottavat monet, mutta aivan erityisesti neljä nuorta oululaista: Heidi Jokikokko, Tiina Kivimäki, Krista Lamberg ja Henna Ylikauppila. He ovat nimittäin järjestäneet koko tapahtuman.

Tapahtuman pontimena on kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO:n nuorisoaloitehankkeen apuraha, jonka tytöt saivat päihteettömän musiikkitapahtuman järjestämistä varten.

Pääesiintyjän valinta oli selvä. "Smak on kaikkien yhteinen lemppari", Jokikokko toteaa.

Rockpoliksen avustuksella esiintyjiksi löytyivät Smakin kanssa samanhenkiset oululaisbändit Overcore ja Electric sister of mankind.

Rock-tapahtuman järjestämisen työläys yllätti nuoret puuhanaiset. Muutaman tunnin konsertti vaatii järjestysmiehiä, narikkavahteja, lipunmyyjiä keikkapaikalle, ennakkolipunmyynnin järjestämistä, mainostamista ja niin edelleen. "Paljon pientä asiaa", järjestävät ynnäävät.

Ja puolen vuoden työn. Hakemus tehtiin jo keväällä ja käytännön järjestelyt alkoivat elokuun puolivälissä. Kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että keikan organisointi on ollut mukavaa.

Keikkapaikaksi löytyi nelikon entinen yhteinen koulu, Maikkulan yläaste. Keikalle on myynnissä 400 lippua. Tapahtuma on ikärajaton ja päihteetön.

Alkuviikko on ollut täynnä viime hetken kiirettä ja jännitystä. Esiintymislava pystytettiin torstai-iltana.

Kvartetti kiittelee Nukun lasten- ja nuortenkulttuurituottajaa Katri Laihoa, joka kertoi nuorisoaloitehankkeesta. Laihon apu 12-sivuisen hakemuksen täyttämisessä oli myös tarpeen.

Laiho puolestaan toivoo jatkossakin yhteistyötä Pomppumetallityöryhmän ja myös muiden nuorten tapahtumatuottajien kanssa.

Nuorisoaloitteita voivat tehdä 15-25-vuotiaat. Pomppumetallin järjestäjillä ei ole suunnitelmia toisen konsertin järjestämisestä, mutta kun yläikäraja ei nyt 16-vuotiailla järjestäjillä heti tule vastaan, niin spekuloidaan hieman.

Jos mitään rajoitteita pääesiintyjän valintaan ei olisi, Heidi Jokikokko haluaisi järjestää brittiläisen Bullet For My Valentine
-yhtyeen keikan. Krista Lamberg päätyy Guns N´ Rosesiin.

Tiina Kivimäen ja Henna Ylikauppilan valinta on Sunrise Avenue. Sepä voisi suomalaisbändinä olla mahdollisuuksien rajoissa saada Pomppumetallirock 2:n vetonaulaksi.

Pomppumetallirock Maikkulan
yläasteella tänään perjantaina
kello 18.30-23.

Ilmoita asiavirheestä