13:03  Maanantai 15 Maaliskuuta 2010 
13222
15.3.2010 
Aamukuuraa.  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Oulu 10.2. 

Oululle yllätyssuuri veropotti

Verotulojen romahdus jäi Oulussa viime vuodelta suurimmalta osalta uhkakuvaksi, sillä verotuloja kertyi 25 miljoonaa euroa enemmän kuin pahimmissa laskelmissa arvioitiin. Silti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esko Kurvinen (kok.) on sitä mieltä, että Oulun on laadittava talouden ja toiminnan kehittämisohjelma, jossa taloutta linjataan entistä tiukemmin.

"Tilanne ei aiheuta muutoksia. Olen kuullut, että kaupungilla on mennyt paremmin kuin viime juhannuksena uumoiltiin. Kehittämisohjelmaan ja sen prosessiin paremmalla verotulokertymällä ei kuitenkaan ole vaikutusta, sillä itse maailma ei ole muuttunut miksikään. Onneksi ensimmäinen pudotus ei ollut niin iso kuin pelättiin, mutta kaksi seuraava vuotta ovat kuntatalouden kannalta ratkaisevia."

Myös valtuuston toisella laidalla vasemmistoliiton ryhmän puheenjohtaja Anne Huotari näkee tilanteen samoin. "Sosiaali- ja terveystoimen sekä opetustoimen menoissa on oltava tarkkana, jotta palvelutaso voidaan säilyttää. Kehittämisohjelma on ennaltaehkäisevää työtä. Nuorten työllistäminen kaipaa lisäpanostusta."

Oulun kaupungin viime vuoden verotulokertymä on 459,4 miljoonaa euroa. Tieto on lopullinen ja iloinen yllätys kaikille.

Lue lisää keskiviikon Kalevasta!


Kari Sankala
 
kari.sankala@kaleva.fi
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
Haloo?
10.2. 
Terveyden- ja vanhustenhoitoon rahaa. Kiitos. Ei liikuntahalleja ym. lisää. Entiset riittää. Voimme lähteä kävelylenkille. Eikä uusia ,valtavia toimistotiloja ja uusia koulurakennuksia. Juuri on entiset remontoitu ja tyhjillään osa.

 
Nimimerkki
10.2. 
Oululaista osaamista, aamen.

 
otto K
10.2. 
Melkoisia matemaatikkoja istuu kaupunginhallituksessa.

 
Jupe
10.2. 
ensi vuonna sitten kunnallisveroprosenttia alemmaksi, jooko?

 
Nimimerkki
10.2. 
Nythän voidaan sitten palkata lisää päälliköitä ja johtajia kaupungille. Tilaajalle päällikkö joten tuottajalle myös jne. Sulle mulle...

 
Nimimerkki
10.2. 
No tämähän vaan takaa päättäjille optiot kun ollaan "säästetty" ennalta suunnitellusti.

 
Äly hoi, järki älä jätä
10.2. 
Onpa fiksuja kommentteja! Tiedätkö sinä oman verokertymäsi etukäteen? Lukekaa uutinen loppuun, jos jaksatte. Huonoja vuosia on tulossa lisää. Tulot eivät kasva, ne vain vähenevät ennakoitua vähemmän. Menot kasvavat silti ja velkaa otetaan joka tapauksessa.

 
Ookko nää oulusta
10.2. 
Nyt taitaa Oulun kaupungin politikot uida rahoissa kun ensin poistitta kotihoidon tuen lapsiperheiltä ja nyt tuli yllätyspotti verorahoja,meinaako Oulun kaupunki palauttaa lapsiperheille kotihoidon tuen ennalleen mitä se oli ennen leikkauksia.

 
Totuuden torvi
10.2. 
Yllättäen korotetusta veroprosentista päätettäessä ennusteita pidettiin synkimmillään. Äänestäjien täytyy laittaa kova kovaa vasten, järjestäytyä ja vaatia kuntasektorin toiminnan tehostamista veronkorotusten asemesta. Millään muulla keinolla kunnan vuosi vuodelta paisuvia menoja ei saada hillittyä.

 
rosvo roope
10.2. 
Kaivetaan tuo 25 milj. maahan. Sillähän saadaan jo iso parkkihalli. Ja otetaan lapsilta ja vanhuksilta vielä lisää. Nyt kansalaiset odottaa järkeviä sijoituksia.

 
Idiootti^2
10.2. 
Kaikki raha käytettävä vanhusten kakkavaippoihin!

 
Rahat kuuluvat kansalle
10.2. 
Ouluhan sai lisäksi 60 miljoonaa Kallioparkista. Että kyllä rahaa on.

Poliitikoilla on nyt ennätysmäiset lähes 100 miljoonaa käytettävänä köyhien ja syrjäytyneiden palveluihin ja nuorisotyöttömien kouluttamiseen. Odotamme toimintaa.

 
Politics
10.2. 
Ja samantien selvitys siitä kuinka paljon säästetään lisää, jos tilaaja-tuottajamalli dumpataan hemmettiin. Lähteitä kyllä löytyy, kuten esimerkiksi tampereen vastaavasta toimenpiteestä.

 
otto
10.2. 
Kohta kai ilmoittavat että oli laskuvirhe tuloissa että omaan taskuun menevät olivat jääneet laskelmasta pois .

 
veronmaksaja
10.2. 
Kunnallisveroa olisi laskettava ensi vuonna. Korotukselle ei ollut yhtään mitään perusteita. Ainoa kunnallinen palvelu jota käytän on katuverkko, ja sen sekä muun välttämättömän perusinfrastruktuurin kehittämistä on viime vuosina laiminlyöty. Siis sinne rahaa, ei mihinkään holtittomaan rahanjakoon sossupalveluiden kautta. Oulun säästöohjelma on pääosin hyvä.

 
iloinen ylläri
10.2. 
Päättäjille tuli mukavasti lisää "reissaamisrahaa".

 
Nimimerkki
10.2. 
Mistä se Oulu sai 60milj. kallioparkista? Eihän niitä rahoja vielä ollut olemassa, joten ei niitä mistään ole saatu.

 
Reino
10.2. 
Oho! Saatiinko iso potti? Nyt on sitten jakovaraa. Mitenhän se mahdetaankaan jakaa. Palkitaanko johtajt kuten ennenkin runsaskätisesti ja loput sijoitetaan johonkin kansainväliseen arkkitehtikilpailuun, jonka tuloksia ei koskaan kuitenkaan toteuteta.

 
Mika
10.2. 
Hyvä uutinen. Otettiin turpaan, mutta vähemmän kuin oletettiin. Nyt säästöpäätöksien hitaus ei romautakkaan meitä ihan niin alas kuin luultiin. Nyt rakenteet kuntoon, jotta tulevaisuus näyttää valoisemmalta.

Nimimerkki Rahat kuuluvat kansalle, taidat tahallasi unohtaa, että kallioparkkipäätöksen myötä meiltä hävisi myös kymmeniämiljoonia tuloja. Kaupungin menoja säästyi todellisuudessa vain muutamia miljoonia. Lisäksi teimme vuonna 2009 tappiota, joten tuota sinun väittämääsi 100 miljoonaa ei ole olemassa missään.

 
YIMBY
10.2. 
Nyt voitaisiin pistää kallioparkki rakenteille, niin ei näivettyisi koko kylä.

 
Oululaisten rahat takaisin heti
10.2. 
Kaupungilla on ollut Kallioparkkia varten varattuna se 60 miljoonaa, sitä on ihan turha kiistää. Jos hanke on kerran ollut noin pitkällä, toki siihen on ollut rahatkin varmasti tiedossa.

Nyt ne rahat kuuluvat jaettavaksi takaisin kaupunkilaisille kun demokratia on toiminut ja me adressinkirjoittajat saimme tuon älyttömän tuhlauksen estettyä.

 
Pääomistaja kiittää
10.2. 
Rahathan voisi jakaa Arinalle osinkoina.

 
Pottirahat jakoon, nyt heti!
10.2. 
Jos tosiaankin näin on että rahaa löytyy niin sitten on täysin väärin alkaa syytämään niitä johonkin rakentamiseen joka auttaisi vain niitä joilla jo muutenkin menee hyvin ja on työtä. Se raha kuuluu oikeasti syrjäytyneille, sairaille, köyhille joiden selkänahasta se on revitty. Jos oululaisista vaikka kymmenysosa on köyhyysrajan alapuolelle se tekee 10 000 henkeä. Niille jaettuna tuo kallioparkkiraha olisi kuusisataa euroa. Ajatelkaa mitä köyhä sillä saisi ostettua josta nyt voi vain haaveilla.

 
Keskustan kiinteistöt olisivat kustantaneet
10.2. 
Hieman väärin olet laskenut - se tekee jopa 6000 per "köyhä" jos noin lasketaan.

Mutta kun sitä rahaa ei alun alkaenkaan missään piilossa ole, niin turha laskea lainkaan.

 
köyhät kyykkyyn
10.2. 
Niin me Ylikiiminkiläiset saatiin oulun talous korjattua syöksykierteestä uuteen uljaaseen nousuun :)

 
NS
10.2. 
Nyt voi taas kaupungin herrat ja rouvat rauhassa virkistäytyä ja jättää suihkut päälle uudemmankin kerran kymmenien tuhansien vesivahinkoja varten..

TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva 
Helsingin käräjäoikeuden tuomio Viinikauppa.comin asiassa jää lopulliseksi. Valtionsyyttäjä Anu Mantila ei valita päätöksestä hovioikeuteen.  •  Lue lisää
 
Kuva: Peura Pekka 
Yli kymmenen miljardin euron kerhoon kuuluu Nokian ohella enää S-ryhmä ja K-ryhmä, kun Neste Oilin ja Stora Enson liikevaihdot painuivat rajan alle.  •  Lue lisää
 
Suomen jääkiekkoliitto kerää rahaa lasten kiekkoharrastuksen tukemiseen huutokauppaamalla Vancouverin olympialaisten pelipaitoja. Ensimmäisenä myyntiin tulevat Saija Sirviön ja Sami Salon pelipaidat.  •  Lue lisää
 
Kuva: Sallmén Eljas 
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen moittii kovin sanoin valtiovarainministeriötä hidastelusta tuontiautojen verotusta koskevan lainsäädännön uudistamisessa.  •  Lue lisää
 
Kotimaa 12:38 
 0
Kuva: Ratilainen Mauri/com.pic. 
Takana ovat ajat, kun silmälaseja hävettiin. Nyt nuoret hankkivat toinen toistaan suurempia ja muodokkaampia laseja. "Suuri osa feikkilaseja hankkivista on nuoria tyttöjä, jotka hakevat laseilla trendikkyyttä ja vähän erilaista ulkonäköä", kertoo Nissenin myymäläpäällikkö Leena Mattila.  •  Lue lisää
 
Varusmiehelle pitäisi tarjota välineet parranajoon, jos leuan kerran pitää olla siisti. Tämä mieltä on apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja.  •  Lue lisää
 
Suomen säveltäjät ry on valinnut säveltäjä Tapio Tuomelan uudeksi puheenjohtajakseen. Tuomela seuraa tehtävässä professori Mikko Heiniötä, joka työskenteli yhdistyksen puheenjohtajana kahdeksantoista vuotta.  •  Lue lisää
 
Riihimäen Teatteri ja Nuorisoteatteri tiivistävät yhteistyötään tuottamalla yhtäaikaisesti ohjelmistoon Reko Lundánin (1969-2006) näytelmät. Pääroolia esittää molemmissa teattereissa Antti Kerosuo.  •  Lue lisää
 
Kanta-Hämeen käräjäoikeus ei uskonut hammaslääkäriä, joka väitti ottaneensa oikeuksien menettämisen jälkeen vastaan vain satunnaisesti vanhoja potilaitaan, tuttaviaan ja akuuttitapauksia. Yli 60-vuotias mies sai maanantaina 20 päivän ehdollisen vankeustuomion luvattomasta ammatin harjoittamisesta.  •  Lue lisää
 
Venäjän mafian vastaisessa operaatiossa on pidätetty ainakin 69 ihmistä useissa Euroopan maissa. Asiasta kertoo Espanjan poliisi.  •  Lue lisää
 
Leskivanhemmat kokevat lapsensa edunvalvontabyrokratian raskaana. Leskivanhemmilla on tilivelvollisuus lastensa varojen käytöstä, ja heidän pitää anoa erilaisia lupia esimerkiksi omistusasuntoa vaihdettaessa.  •  Lue lisää
 
Helsingin pörssissä viikko alkoi niukasti pakkasen puolella.  •  Lue lisää
 
Asiakastaan rusikoineet poliisit on tuomittu sakkoihin Helsingin käräjäoikeudessa. Tuomio tuli pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Laittomuuden puolelle menneestä toiminnasta kertoo Iltalehti.  •  Lue lisää
 
Metsänomistajia Suomessa riittää, mutta yhteismetsät ovat vielä harvinainen juttu. Koko maasta löytyy hieman yli 160 yhteismetsää, joiden omistuksessa oli helmikuun alussa metsää 534 000 hehtaaria.  •  Lue lisää
 
Fidzhillä tuhansia ihmisiä on evakuoitu voimakkaan hirmumyrskyn jaloista.  •  Lue lisää
 
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva 
Saksalaisen The Baseballs -yhtyeen seuraava single on Nylon Beatin yli kymmenen vuoden takainen hitti Viimeinen eli Last In Line.  •  Lue lisää
 
Ulkomyyntitapahtumissa on selvästi kohonnut riski saada ruokamyrkytys. Näin todetaan Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen selvityksessä.  •  Lue lisää
 
Auto-Kaleva: autouutiset plus 10:56 
 0
Kuva:  
Renault Clio täyttää tänä vuonna 20 vuotta.  •  Lue lisää
 
videot
elokuvat

TV-elokuvat tänään 
Zebra Lounge (Jännitys) 
Kalaunelmia (Draama) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
15.3.2010
 
Nakuilija iski Cruftsin koiranäyttelyssä
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
lukija, vielä | Ikä: 26 min 
Jussi | Ikä: 37 min 
Häiskä | Ikä: 48 min 
rikollinen duunari | Ikä: 1 t 
kasarmi,puh. komppania | Ikä: 2 t 
KUUMAT
ei tähän päivään asti rasisti mut! | Viestejä: 38 
JiiÄL | Viestejä: 40 
Julius Naakka | Viestejä: 20 
Vanha/nuuka | Viestejä: 17 
M.P. | Viestejä: 21 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy