Kolmevuotiaan pojan hengen Ylikiimingissä vaatineen leikkimökkipalon syytä ei vielä tiedetä. Poliisin mukaan perhettä ei ole toistaiseksi kuultu tapahtumien kulusta.
"Poliisi ei käynyt sunnuntaina palopaikalla. Annoimme rauhan perheen surutyölle", kertoo rikoskomisario Risto Viippola Oulun poliisilaitokselta.
Viippolan mukaan tutkinta aloitetaan alkavan viikon puolivälissä.
Pieni hirsinen leikkimökki syttyi tuleen Ylikiimingin Vepsän kylässä lauantaina noin puoli viiden aikaan iltapäivällä. Poika oli palon syttyessä leikkimökissä, joka sijaitsi omakotitalon pihapiirissä.
"Perheen äiti oli touhuamassa yhden lapsen kanssa keittiössä, josta ei ollut suoraa näköyhteyttä leikkimökkiin", Viippola sanoo.
Perheen kuusivuotias lapsi oli tullut ilmoittamaan äidilleen palosta. Äidin päästyä paikalle leikkimökki oli jo täydessä tulessa, eikä lasta saatu pelastettua.
