Oulu

Mainos

Vinkki pää­siäis­lo­ma­lai­sel­le: Nuku yö riippumatossa luonnossa

Kuva on otettu leiristä sunnuntaiaamuna Iissä, kun porukka oli nukkunut yön riippumatoissa. KUVA: Lukija / Lukijan kuva
Oulu 21.3.2016 14:48
Kaleva

Ensimmäistä kertaa elämässään riippumatossa talvella nukkunut Tuomas Koistinen vakuuttaa: – Mukava kokemus.

Talviloman alkajaisiksi Koistinen lähti kahden kaverinsa kanssa Iin Pikku Palojärven seudulle viettämään eräelämää viime viikonloppuna. Koska sissiteltta oli jo tuttu juttu myös talvisin,  miehet nukkuivat yön riippumatossa.

Pakkasta riitti toistakymmentä astetta ja tähtitaivas säkenöi.

– Kylmä oli, varustuksia olisi pitänyt parantaa, Koistinen myöntää.

Hänellä oli riippukeinussa kaksi makuualustaa alla, viileys hiipi myös ylhäältä makuupussin kautta.

Yö meni horroksessa torkkumalla. Eläinten ääniä ei kuulunut, vaikka niitä yritettiin kuulostella. Tuoreet hirven jäljet löytyivät kuitenkin leiripaikan läheisyydestä aamutuimaan.

Miehet olivat metsässä maanjäristysyönä. Järistyksen aikoihin läheisen järven jäälle tuli railoja.

Retkeläiset pitivät nuotiota, porisivat kaiken maailman asioista.

– Mieli lepää ja rentoutuu tuollaisissa tilanteissa, Koistinen vakuuttaa. Lapsiperheen arjen vastapainoksi hiljaisuuden kuuntelu luonnossa tuo voimia.

MAINOS
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
Mainos

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (21)

Itsekin käyn yhden tai 2 yötä talvilomallani (yleensä vko 11) koillismaalla laavuilemassa tai telttailemassa, mutta minä menen yksin - joskus koira matkassa. Päivän kun pilkkii ja kantaa tervasia metsästä niin yön jäljiltä puolen vuoden resetointi tehty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työ ei ole tarpeeksi rasittavaa/antoisaa,niin pitää jotain rääkkiä löytää elämään.No,onneksi ei tarvinnu pelastusporukkaa,hakemaaan,niinku vuorikiipeilijöitä tai muita rääkkääjiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kesällä oli mattokiikussa makoilla mukava mutta talvella vähän kyseenalaista että hakeeko joku elämyksiä joita heillä ei ole ollut onko he jääneet jostakin paitsi hiihä pakkasessa jos huvittaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö nykyään uusavuttomat osaa tehdä laavua ja rakovalkeaa? Laavussa rakovalkealla ei tarvii palella vaikka olisi pakkastakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

monikin luulee, että rakovalkea on kaksi puuta päällekkäin. onhan se kehno, jota pitää aina säätää. luin kerran kirjasta, miten nuo kaukopartiot teki sen. oli kuvakin piirretty. alimaissa 4 runkoa, päällä 3 sitten 2. kuin pinossa. puuta väliin poikittain, jotta saa ilmaa. sillä ne pärjäsi ulkona. hämmästyin, kun luin sen. oli minullakin väärää tietoa rakovalkeasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

(otsikko jatkuu).... saat kaupan päälle flunssan/viruksen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

sain, vaikka kolme tuntia palelematta kettua pillitin. Kokemusta ulkoilmasta n. 10 talvelta. Flunssan pelossa ei kannata hienoja luontokemuksia hylätä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tästä tuli mieleen, että kannattaa mennä naimisiin, sillä poikamies ei tahdo viihtyä oikein missään, mutta ukkomies viihtyy aina kodin ulkopuolella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tuosta flunssaa saa jos ei joku sulle sitä tartuta. Vilustumisen ehkä jos ei osaa pukeutua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Useasti olen yöpynyt talvella riippumatossa ja jopa -15 pakkasessa. Homma vaan vaatii vähän enemmän kuin pelkästään riippumaton jossa on pari telttapatjaa ja hyvän makuupussin. Underquilt kaveriksi, hyvä tarppi tuulta pitämään ja sitten vasta yöpymään. Ei tarvi palella missään vaiheessa, joskus tulee jopa liian kuuma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Avotulen teko ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Toivottavasti lupa oli kysytty maanomistajalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan van tiedoksi, että tuo voi olla vaarallista hommaa tuommonen. Mitä jos nukut liian kauan ja palellutat sormet ja varpaat? Tai esim. jos nukkuessa karhu hyökkää kimppuun?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (21)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä isänne toi rintamalta?

98 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Jääkiekkotappio synkensi maanantaiaamun

En ymmärrä alkuunkaan, että aikamiehet itkeä vollottaa jonkin jääkiekkopelin häviö vuoksi. Pienenä poikana sitä pelailti... Lue lisää...
Minä

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.5.

Naapurit

24.5.

Fingerpori

24.5.
Mainos

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 8-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 370 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut

stats-image