Oulu

Mainos

Vinkit Pohjantien työ­maa­ruuh­kaan: Kahden aamuruuhkan välissä vartin tauko, jouk­ko­lii­ken­net­tä kannattaa käyttää

Liikenne ruuhkautui erittäin pahoin keskiviikkoaamuna Pohjantiellä Laanilan kohdalla. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 17.1.2018 14:45
Helge Murtovaara

Liikenneviraston Oulun tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että Pohjantiellä Hintantien työmaan kohdalla oli selvästi kaksi ruuhka-aikaa keskiviikkoaamuna.

Ensimmäinen ruuhkapiikki tuli jo varttia vaille seitsemän aamulla. Se kesti puolisen tuntia.

Sen jälkeen liikenne soljui 15 minuutin ajan hiukan sujuvammin, mutta tieliikennepäivystäjän Marika Saarenpään mukaan puoli kahdeksasta lähes yhdeksään saakka oli hyvin ruuhkaista.

– Pahimmillaan Iskon liittymästä lähtien oli kahta kaistaa mateleva jono. Kovasti ruuhkautunut liikenne alkoi pikkuhiljaa helpottaa puoli yhdeksän jälkeen, Saarenpää kertoo.

– Pahimmassa kohdassa Laanilan liittymän seudulla liikenne alkoi sujua lähes normaalisti vasta hieman ennen yhdeksää.

Saarenpään mukaan liikenne kuitenkin sujui kohtuullisesti, vaikka se oli kohtalaisen hidasta.

– Toki työmatka on pahimpaan ruuhkaan lähteneellä arviolta parikymmentä minuuttia viivästynyt, Saarenpää arvioi.

Pohjantiellä Kontinkankaan ja Laanilan liittymien välisen tieosuuden nopeus laskettiin 30 kilometriin tunnissa keskiviikon vastaisena yönä. Nopeusrajoituksen muutos liittyy Hintantien risteyssillan uusimiseen. Työmaan kohdalla kaistat ovat selvästi normaalia kapeampia, ja etelän suuntaan menevän liikenteen kaistoilla on mutka.

Poikkeusjärjestelyt jatkuvat loppukesään asti.

Kyseinen tieosuus on aina ruuhkainen

Valtatie 4:n Oulu–Kemi-hankkeen projektipäällikkö Jukka Päkkilä Liikennevirastosta ei aamuruuhkista sinänsä yllättynyt.

Vaikka asiasta on tiedotettu etukäteen, kysymyksessä on hankkeen haastavin paikka. Näillä liikennemäärillä liikenne ruuhkautuu jo normaalin työmatkaliikenteen vuoksi.

– Liikennemäärät ovat niin isoja, että normaali työmatkaliikenne ruuhkautui ennen rakennushankettakin. Liikenne on mennyt ajoittain todella hitaasti, Päkkilä sanoo.

– Nyt, kun työt ovat käynnissä, se vain korostuu. Aina, kun liikennejärjestelyjä tehdään, ensimmäiset päivät ovat haastavampia ennen kuin tilanne niin sanotusti vakiintuu.

Projektipäällikkö Päkkilä suosittelee välttämään ruuhka-aikoja, jos on esimerkiksi mahdollista käyttää työaikajoustoja tai käyttää mahdollisuuksien mukaan joukkoliikennettä.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (77)

Ministeriaikanaan tämä Niinistö keksi sellaisen viisauden, että kirjastossa lainaaminen tulisi olla maksullista. Äänestäkää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käsketään käyttään joukkoliikennettä
MITÄ joukkoliikennettä?????
Eihän Oulussa ole toimivaa joukkoliikennettä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sehän olisi varmaan osaltaan poistanut ruuhkaa moottoritieltä. Ruuhkauttamalla moottoritie se saadaan näyttämään mahdollisimman ongelmalliselta. Ja näin siihen saadaan jatkossakin määrärahoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä näitä voi sanoa ruuhkaksi oikein millään, paitsi ne jotka eivöt ole käyneet missään muualla kuin haaparannan ikeassa. Pikku ympyröissä liikkuneet kuvittelee muutaman auton jonoa ruuhkaksi ja jos joutuu vartin ajelemaan kolmeakymppiä maantiellä jonossa. Toisaalta onhan se mahtavan tuntuista asua muka kaupungissa jossa on ruuhkiakin. voiv voiv sentäs

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun joukkoliikenne - huutonaurua! Autoja suhaa Pohjantiellä sen vuoksi, koska toimivaa joukkoliikennettä noille kulkijoille ei ole. Sitä ei ole olemassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä kumma teitä ihmisiä vaivaa? Maailmalla on nälänhätää ja sotia ja täällä vingutaan jos liikenteessä on vähän ruuhkaa. Asennetta ihmiset, asennetta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin täällä vaan vingutaan... muualla maailmassa paljon pienemmistäkin (lue: turhista) asioista saadaan se sota aikaiseksi! Ja siitä seuraa sitten nälänhätää, yms. ikävää. On se hyvä, että meillä on juttutupa ja vielä talvi rauhoittamassa pahimpia kuumakalleja, niin ei tarvitse sotia kaikista turhista asioista...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näimpä, tää on niin pieni pätkä että jos ei kykene ajamaan tässä rajotusten mukaan ja pitämään sitä turvaväliä niin sitten kannattee turvautua siihen joukkoliikenteeseen. Mua ei tossa haittaa ajaa, ei siinä nii kauaa mee että sen pätkän matelee ja lähden aina sen verran ajoissa etten myöhästy. Mihinkä tässä valmiissa maailmassa niin kiire ihmisillä on, että halutaan vaarantaa muiden ihmisten henki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joopa joo, päivittäinen edestakainen työmatka julkisilla 2,5 tuntia, kävelyä 2 kilsaa vs oma auto 35 minuuttia, käytännössä ilman kävelyä.

I rest my case.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noin juuri työmatkat ja päivä kului 10v linja-autoa käyttäen. Nyt eläkkeellä ja keskustan pinnassa asuvana ei kiirettä mihinkään. Joukkoliikennettä kannattaa edelleen kehittää vaikka se toimii jo nytkin kohtuullisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuinkahan arvon joukkoliikenteen kohkaajat menevät esim. Nuottasaaren tehtaille ,jossa työskentelee yli tuhat ihmistä ,ko. tehdäsalueen läheisyydessä ei oel edes bussipysäkkiä ,puhumattakaan mistää linja-autoreitistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Limingantullin prismalle asti pääsee bussilla, siitä pieni reipas kävely.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No huhhuh, onpa ihmisistä tullu laiskoja jos ei jaksa kävellä tollasta matkaa. Itellä on 43km työmatka ja työajat sellaset ettei bussit kulje, joten siksi kuljen autolla. Kun oli lyhyempi työmatka, niin kuljin pyörällä, ihan sama millainen ilma oli.
Kaippa ne ihmiset on tottunu siihen että pääsee ovelta ovelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja onhan sillä perällä myös paljon muitakin työpaikkoja. Ennen pääsi onnikalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suurin ongelma tuossa on rajoitus joka on 30 km/h, silloin jonot matelee 30 km/h tai alle
Ko. kohtaan sopivampi ois 60 km/h, jolloin keskinopeus saadaan suuremmaksi ja ruuhkia pienemmäksi.
Toki muutama kolari sattuu, mutta sama määrä onnettomuuksia tulee myös tuolla 30 km/h rajoituksella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki eivät ole yhtä kokeneita kuskeja kuin sinä, joten 30 kmh rajoitus on paikallaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole tarvetta 30 km/h. Nopeuden pitäisi muuttua näin hitaaksi jos oikeasti tehdään jotain mikä vaatii hitaan vauhdin. Ei ole tarvetta 99.9 %:ia ajasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (77)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

102
Raksilan puoleisen Asemanseudun kaavoitus alkamassa – monitoimiareena, näyttelytiloja vai pelkkiä asuntoja? Katso video
41
Vakaumuksellista totaalikieltäytyjää ei voi tuomita tällä hetkellä vankeuteen – oikeuden tuore ratkaisu voi mullistaa oikeuskäytännön
38
Oulussa peräti puolet maan apteekkiryöstöistä – Poliisi: Kielii aktiivisesta huumevelkojen perinnästä
38
Vaaleihin ja eduskunnan toimintaan esitetään isoa remonttia – puolueet saisivat lisää rahaa, jos uudistuvat
36
Haukiputaan valtava romuautokokoelma ihmetyttää ja vaikeuttaa ajamista - kysyimme, milloin romunkeräilyyn puututaan
30
Suvi Lindén saapui Ouluun: "Tämä alkaa nyt olla ahdistelua jo"
29
Kommentti: Kultapojan kova koulu – Lauri Marjamäki jää historiaan valmentajana, jonka kaudella menestysputki katkesi

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Koska Juha Sipilä on tehnyt noin valtavan paljon Suomen työttömien hyväksi - hän on suorastaan antanut kaikkensa - on me... Lue lisää...
Kansalta kaunis kiit...

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.2.

Naapurit

23.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image