Mainos

Viinivaaran pohjavesihankkeelle lupa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Oulun kaupungille luvan pohjaveden ottoon Viinivaara- Kälväsvaaran alueelta ja Ylikiimingin harjujaksolta. Luvan mukainen otto on 32500 kuutiota/vuorokaudessa. Tämänhetkisen aikataulun mukaan vedenotto voisi alkaa vuonna 2016.

Oulussa voidaan muutaman vuoden päästä juoda Viinivaaran pohjavettä. Oulussa voidaan muutaman vuoden päästä juoda Viinivaaran pohjavettä.
Oulussa voidaan muutaman vuoden päästä juoda Viinivaaran pohjavettä. Oulussa voidaan muutaman vuoden päästä juoda Viinivaaran pohjavettä.
Oulu  25.8.2010 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Oulun kaupungille luvan pohjaveden ottoon Viinivaara- Kälväsvaaran alueelta ja Ylikiimingin harjujaksolta. Luvan mukainen otto on 32500 kuutiota/vuorokaudessa. Tämä mahdollistaa Oulun kaupungin siirtymisen Oulujoen pintavedestä turvallisemman pohjaveden käyttöön.

Oulun Vesi haki Oulun kaupungin puolesta tammikuussa 2009 vesilain mukaista pohjaveden ottolupaa. Lopullisen päätöksen asiassa tekee Oulun kaupunginvaltuusto ja tämänhetkisen aikataulun mukaan vedenotto voisi alkaa vuonna 2016.

Vedenotto tapahtuu 32:sta kaivosta yhdeltätoista erilliseltä pohjavesialueelta. Pohjavesialueilla muodostuvasta luontaisesta pohjavesimäärästä hyödynnetään noin puolet eli tavanomaisen verran. Oulun kaupungin vedentarve voidaan kattaa Viinivaaran pohjavedellä.

Hankkeen ympäristövaikutukset on selvitetty YVA-selvitysvaiheessa ja lisäksi on tehty Kiiminkijoen ja Olvassuon Natura-arvioinnit, vesistöjen vesitasetarkastelut sekä lukusia muita ympäristöselvityksiä.

Vedenotto aiheuttaa yhdeksän luonnontilaisen lähteen muuttumiseen, mihin aluehallintovirasto on päätöksessä myöntänyt poikkeamisluvan.

Maksettavia korvauksia vedenottamoalueista on 360 000 euroa, korvauksia Ahvenlammen ja Pikku Ahvenlammen rannalla ja läheisyydessä olevien vapaa-ajan asuntojen virkistyskäytölle aiheutuvasta haitasta yhteensä noin 65 000 euroa ja vuotuinen 5 500 euron kalatalousmaksu käytettäväksi hankkeen vaikutusalueella.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Oulu Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös