"Maksusuunnitelma on jo laadittu ja konkurssihakemus vedetään pois. Viime viikolla ja tänäänkin olen maksellut rästejä sunnitelman mukaisesti. Tuommoiset puolisen vuotta joudutaan vielä taistelemaan, että saadaan talous tasapainoon", vuodesta 1990 alalla Oulussa toiminut Pekka Arbelius kertoi maanantaina.
Arbeliuksen mukaan kymmenien tuhansien eurojen verorästit pääsivät kertymään jo muutama vuosi sitten isojen tappioiden seurauksena. Esimerkiksi viime vuonna yritys pääsi jo täpärästi plussan puolelle.
"Varsinkin viimeisten kolmen kuukauden aikana kauppoja on tehty paljon. Tammikuu oli ihan loistava. Toiminta jatkuu ja töitä riittää", Pekka Arbelius kertoi.

Kommentit
ei kai tää oo vaan mainosta kyseiselle firmalle et kauppa kävis??? ei varmaan joka firman vero-ongelmista näin kerrota julkisuuteen..ihmeellistä hommaa..
sivukaupalla ilmoituksia ja varmaan toimititloissakaan ei säästelty joten eipä tappiot yllätyksiä. Voisi kokeilla elää tulojen mukaan, ei hassumpi idea. Oppirahat maksettava näemmä kantapään kautta noin helpossa asiassa.
Tuloja on ollut koska verojakin on tullut.
Oulun verotoimiston kanssa on vaikea päästä soppariin. On parempi siirtää yritys vaikka uudellemaalle jossa verotoimiston kanssa pääsee sopuun verorästien maksamisesta. Oulun "äijät" ajavat mielellään yrityksiä konkkaan. mutta hyvä näin, kun ovat saaneet sopimuksen:) kerrankin näinpäin.
"Asukas jätetään oman onnensa nojaan" "Vastuu luistetaan" -HAH! Kiinteistövälittäjällä ei ole mitään vastuuta myytävän kohteen ongelmista, ettekö tollot sitä tiedä. Turhaakin turhempaa porukkaa ovat.
Taitaa olla ainoa instanssi tuo verohallitus joka voi suomessa ajaa ihmisiä ahdinkoon ja yrityksiä nurin tosta noin vaan sen kummemin ajattelematta surauksia.
Arbeelius sentään maksaa tai yrittää maksaa veronsa,mutta on niitäkin jotka koittaa kaikella konstilla kiertää veroja.Käytetään apuna kaikenlaisia kilometrikorvauksia ym.joita ei todellisuudessa ole ajettukaan.Asuntovälitysalalla on jos jokinlaista vilunkiporukkaa jossa myös asiakas jätetään oman onnensa nojaan kun kaupat on tehty ja huomaa tulleensa petetyksi.Näin tekee eräskin asuntovälitysliike oulussa.Vastuu luistetaan tavalla tai toisella.
Mukava lukea tällaisia uutisia! Se on aina hyvä, jos yritys onnistuu tasapainottamaan taloutensa.
Tsemppiä pekalle!