Vastuu elä­mäs­tä otet­ta­va jo nuorena

Presidentti Martti Ahtisaari innostui omassa juhlassaan perjantaina Oulun kaupunginteatterilla pohtimaan, että nykyinen elämänmeno ei ilmeisesti kannusta riittävästi nuorta ihmistä ottamaan vastuuta omasta elämästään.

Martti Ahtisaaren Nobel-mitali oli perjantaina itsensä sankarin lisäksi oululaisten ihasteltavana.
Martti Ahtisaaren Nobel-mitali oli perjantaina itsensä sankarin lisäksi oululaisten ihasteltavana.
Martti Ahtisaaren Nobel-mitali oli perjantaina itsensä sankarin lisäksi oululaisten ihasteltavana.

Presidentti Martti Ahtisaari innostui omassa juhlassaan perjantaina Oulun kaupunginteatterilla pohtimaan, että nykyinen elämänmeno ei ilmeisesti kannusta riittävästi nuorta ihmistä ottamaan vastuuta omasta elämästään. Siitä kertoo muun muassa palveluksensa keskeyttävien varusmiesten suuri osuus.

Hän muistelee, että hänen nuoruudessaan kotona korostettiin vastuuta, ja myös koulusta siihen sai hyvät eväät.

"Toimiessani opettajana Oulunsuussa sain paljon tukea oppilaiden vanhemmilta. Nyt ei sellaista ole, vaan ongelmissa vanhemmat sanovat helposti että syy on koulun", Ahtisaari arvosteli.

Martti Ahtisaaren päivä Oulussa -tapahtuma sisälsi nuorten musiikkiesityksiä ja muisteluksia. Kaupunginteatterin isossa salissa pääosa muodostui valittujen henkilöiden esittämistä kysymyksistä, joihin Ahtisaari vastaili tunnettuun itseironista huumoria sisältävään tyyliinsä.

Kysymyksen nykyisen koulutusjärjestelmän hyvistä ja huonoista puolista esitti hänen vanha koulutoverinsa Tauno Ojala Oulun lyseosta.



Ei suuria
pyrkimyksiä


Kaakkurin koulun oppilas Ronja Koivukangas halusi tietää, mistä Ahtisaari vielä unelmoi saavutettuaan niin paljon.

"Minulle tulee 30 pyyntöä osallistua erilaisiin tilaisuuksiin päivässä. Ja minun pitäisi olla eläkeläinen. Yksi unelmani on, että minusta todella tulisi eläkeläinen. Toivon, että saisin omaa aikaa lukea kirjoja työhuoneessani. En enää pyri mihinkään virkaan virkaan tai tehtävään, ja siinä mielessä elämässäni on vapauden tunne", Ahtisaari totesi.

Juhlapuheen pitänyt Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen kertoi kaupunginhallituksen maanantaina tekemästä päätöksestä, jonka mukaan kaupunki osallistuu Martti Ahtisaari -instituutiksi nimetyn talouden tutkimuksen yksikön perusrahoitukseen vuosittain 100 000 eurolla vuoteen 2011 saakka eli yhteensä 300 000 eurolla.

Ahtisaari kiitteli lahjoituksesta ja sanoi, että minkäänlaiseen hänen nimeään kantavaan monumenttiin hän ei olisi suostunut. Ehtona oli, että instituutti on osa normaalia yliopiston toimintaa.



Suvaitsevaisuutta oppimaan


Laanilan koulun oppilas Antti Korhonen kysyi, miten nuoriso voi edistää maailmanrauhaa. Ahtisaari kehotti seuraamaan maailman tapahtumia.

"Muistan, että Oulusta sai 1950-luvulla ostaa ulkomaisia sanomalehtiä. Tämä oli valistunut paikkakunta. Itse luin ahkerasti Observer-lehteä. Toivon myös, että tapaatte muiden yhteiskuntien ihmisiä, joilla on toisenlainen tausta kuin teillä. Teidän pitää oppia suvaitsevaisuutta ja hyväksymään erilaisuus ihmisissä", Ahtisaari opasti.

Hänen ensimmäinen kansainvälinen tehtävänsä oli oppilaskodin johtajan työ Pakistanin Karachissa, jonne hän siirtyi toimittuaan vain vuoden opettajana Oulunsuun koulussa.

"Olen miettinyt, miten ihmeessä kykenin tekemään päätöksen ja lähtemään. Minulle nimittäin tarjottiin pysyvää virkaa. Kaikki ystäväni kyselivät, että mikä ihme minulle on tullut. En vain ollut valmis asettumaan vielä aloilleni", Ahtisaari muisteli.

Lyseon IB-linjan Emma Jämsä halusi kysyä presidentiltä kriisien purkamisen piirteistä ja lähtökohdista. Ahtisaari linjasi, että rauhaa ei pysty hieromaan, elleivät molemmat osapuolet halua rauhaa. Neuvottelijoiksi pitää hänen mielestään valita parhaat mahdolliset ihmiset, muuten ei ole onnistumisen mahdollisuuksia.

Presidentti moitiskeli ystäviään Ojalaa ja Kalevi Kauppia siitä, että nämä puhuttelivat häntä herra presidentiksi esittäessään kysymyksensä.

"Siinäpä yksi syy, miksi jätin presidenttiyden yhteen kauteen. Kun tapasin ystäviäni vaikka täällä Oulussa, he aloittivat: herra presidentti, hyvät ystävät. Pari kuukautta aikaisemmin olin ollut vielä ystävä. Ajattelin, että täytyy vissiin lopettaa, niin pääsee takaisin ystäväksi", Ahtisaari nauratti juhlayleisöä.

Kiittäessään kaupunkia ja muita juhlan järjestäjiä presidentti nostatti väen seisomaan ja lauloi onnittelulaulun 66 vuotta perjantaina täyttäneelle Oulun läänin maaherralle Eino Siuruaiselle.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä