Mainos

Vastustaako Oulun kaupunki turkistarhausta?

Turkistarhoja on paljon erityisesti Pohjanmaan rannikolla. Turkistarhoja on paljon erityisesti Pohjanmaan rannikolla.
Liisa Lehto-Peippo
Oulu  21.8.2012 | Jaana Kangas Muuta tekstin kokoa -+

Oulun taidemuseossa oli kesällä Oulun eläinsuojeluyhdistyksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi Toinen luontomme -valokuvanäyttely, joka sisälsi turkistarhauksesta kertovia valokuvia. Näyttelytilassa kerättiin samanaikaisesti nimiä turkistarhausta vastaan.

Vastustaako Oulun kaupunki turkistarhausta, taidemuseon johtaja Anna-Riikka Hirvonen?

”Emme ota kantaa asiaan sen kummemmin. Museo on neutraali tällaisessa asiassa. Me annoimme tilan yhdistyksen käyttöön ja heillä oli mahdollisuus jakaa siellä omaa infomateriaaliaan.”

Miten suhtaudutte nimien keräämiseen?

”Toki tiedostamme, että joillekin on voinut tulla sellainen mielikuva, että museo ottaa kantaa turkistarhaukseen. Sen vuoksi vedimme rajan siihen, että yhdistys voi kerätä nimiä näyttelytilassa, mutta eivät asiakaspalvelun yhteydessä.”

Voiko taidemuseossa olla näyttelyitä mistä tahansa aiheesta?

”Meillä on monia yhteiskunnallisiin kysymyksiin pureutuvia teoksia ja näyttelyjä. Museo ei saa pelätä kantaaottavaa taidetta. Me valitsemme näyttelyt niiden taiteellisen tason ja mielenkiintoisuuden perusteella.

Hyvin vaikeita ja ääri-ilmiöistä kertoviakin asioita voidaan käsitellä, jos teos on taiteellisesti korkeatasoinen. Taidemuseo on ensisijaisesti areena taiteelle. Minkään asian keppihevoseksi emme lähde.”

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/50 kommenttia

ihmetys
27. elokuuta 2012 kello 14.50.05

Millälailla tarhausta vastustavan kasvissyöjän kerrostalo häkkikanilla on paremmat olot kuin minkillä?


suhteellisuudentaju
27. elokuuta 2012 kello 14.46.21

Laitan nimeni turkistarhauksen lopettamisadressiin sitten kun lastensuojelu tapaukset on saatu Suomessa nollatoleransiin.


Hajotkaa
22. elokuuta 2012 kello 9.53.24

Jos turkistarhaus kielletään suomesta, niin sitten pitää tyytyä Venäjän tai Kiinan turkiksiin. Siellähän ne olot eläimille sitten vasta surkeita ovat.


turkin omistava
21. elokuuta 2012 kello 20.25.54

Tarhauksen vastustajien argumentit ovat yleistäviä , valheellisia ,vääristeleviä tietämättömien ihmisten manipulointitarkoituksella laadittuja. Saadaksenne oikean kuvan tarhauksesta tutustukaapa turkistieto.fi -sivustoihin , siellä on oikeaa tietoa ja videoita .


Maanomistaja
21. elokuuta 2012 kello 13.02.28

Otampa seurasta maat pois ,jospa rouvat jäis ilman turkiksia ja ilman hirvenlihaa.


veksi
21. elokuuta 2012 kello 12.06.21

Eläköön tukistarhaus. Tarhoja lisää ja kettutytöille kovemmat tuomiot.


LUKIJA
21. elokuuta 2012 kello 11.14.32

Mikä estää Saga Fursia eli entisiä Turkistuottajia sponsoroimasta tarhauksen positiivisia puolia tarkastelevaa taidetta? Mikäli tekijät ovat kyllin nimekkäitä ottavat taidemuseot teokset kernaasti näytteille.


Todellisuustarkistus
21. elokuuta 2012 kello 12.50.43

Eivätköhän he sponsoroikin sitä, tosin se tunnetaan liike-elämässä paremmin nimellä mainostaminen, eikä se perinteisesti kuulu taidemuseoihin, vaan kohdistetaan potentiaalisiin ostajiin parhaita kaupallisia kanavia käyttäen. Eläinsuojeluyhdistykset ja muut vastaavat järjestöt eivät ole juuri kenenkään elinkeino, vaan toimivat vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusten turvin, joten heillä on aikaa järjestellä vaikka minkälaisia tempauksia asiansa eteen, ja joskus jopa onnistuvat kaappaamaan yhteiskunnan elimiä, kuten museoita, tiedonvälityksensä tueksi. Tosin en olisi yllättynyt, vaikka jossakin museossa olisi joskus ollutkin esillä kattava kokoelma suomalaisia turkistuotteita vuosien varrelta.


Hippi
21. elokuuta 2012 kello 11.12.36

Jos Oulu alkaisi avoimesti vastustaa turkistarhausta, niin ehkäpä voisin joskus muuttaa sinne takaisin!


Turkki on turha
21. elokuuta 2012 kello 10.57.54

Käsittämätöntä että eläinrääkkäys voi olla vielä laillinen elinkeino Suomessa. Kiinan ja Venäjän kanssa tullaan 20 vuotta jälkijunassa muuhun sivistyneeseen maailmaan verrattuna.


Mihin vedetään raja?
21. elokuuta 2012 kello 11.47.48

Eläinrääkkäystä silloin myös lihakarjan kasvatus ja kanalat.


Reilua, eikö totta?
21. elokuuta 2012 kello 10.35.47

Turkistarhauksen vastustajia näyttää riittävän, mutta yhdeltäkään ei irtoa ehdotusta siitä, miten tuhannet ihmiset saisivat elantonsa ja säilyttäisivät elintasonsa, jos heidän ammattinsa lopetettaisiin lain voimalla. Kenties valtiovallan pitäisi kerätä nimet ylös listoilta, ja näiden vastustajien tuloveroja korotettaisiin niin paljon, että rahoilla saataisiin työllistettyä entiset tarhaajat ja muut tarhauksen työllistämät seuraavat vuosikymmenet heidän entisillä ansiotasollaan.


???
21. elokuuta 2012 kello 12.21.33

Sivuelinkeinon avulla valtiota kiristämään?


MJ
21. elokuuta 2012 kello 12.25.06

Turkistarhaton Suomi -kampanja pyrkii turkistarhauksen kieltämisen lisäksi myös löytämään turkistarhaajille keinoja siirtyä uusiin elinkeinoihin.

Eli tässä nyt ei ole kyse pelkästään mistään nimien keruusta turkistarhauksen kieltämiseksi.

Ottakaapa asioista selvää ennen kuin kommentoitte, kiitos.


Perusturva
21. elokuuta 2012 kello 16.54.34

Peruspäivärahaa saa entinen turkistarhaajakin joten elanto on taattu. Elintaso saa romahtaa jos se on tähänkin asti hankittu eläinrääkkäyksellä.


Faktisti
21. elokuuta 2012 kello 10.13.02

Turkismetsästys: hieno homma
Turkistarhaus: ei hyvä

Syy: Häkissä eläimet eivät voi hyvin ja samaan aikaan pienpetokannat metsissä kasvavat holtittomasti


Joten:
21. elokuuta 2012 kello 11.48.23

Älä syö myöskään muuta lihaa kuin riistaa!


meemu
21. elokuuta 2012 kello 12.20.57

No enpä syökään! Revi siitä äläkä viattoman eläimen nahasta!


peetu
21. elokuuta 2012 kello 9.48.29

Jokainen hieno rouva joka välttämättä haluaa sen turkkinsa niin menköön itse metsille hankkimaan ne nahat. Se antaisi jo jonkinlaista arvostusta turkkia kantaville.


PH
21. elokuuta 2012 kello 19.33.40

Ei tarvi olla hieno rouva halutakseen turkin. Haaveilen omasta turkista, vaikka en hienoa ole nähnykkään. Nyt käytän somisteita. Paitsi se, että turkikset on lämpimiä, on ne myös hyvin luontoystävällisiä. Jo pelkästään niien ruuan takia turkistarhaus on itseasiasa oikia ekolaitos. Kovin on täälä kommentit yleistävää ja kapiakatseista..


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Oulu Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös