Oulu

Valmet toimittaa Laanilan bio­voi­ma­lai­tok­seen kattilan ja kä­sit­te­ly­jär­jes­tel­män – tilausten arvo 70 miljoonaa euroa

Oulu 25.1.2018 11:37 | Päivitetty 25.1.2018 11:47
Kaleva

Oulun Energia on tilannut Laanilan biovoimalaitokselle monipolttoainekattilan ja savukaasujen käsittelyjärjestelmän Valmetilta.

Kattila oheislaitteistoineen korvaa tuotannosta poistuvan Toppila I -voimalaitosyksikön, joka ei enää täytä 2020-luvun ympäristövaatimuksia.

Tilaukset sisältyvät Valmetin vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen tilauksiin. Tilausten yhteisarvo on noin 70 miljoonaa euroa.

Laanilan biovoimalaitos tuottaa valmistuessaan 75 MW sähköä, 175 MWth kaukolämpöä ja mahdollisesti myös prosessihöyryä teollisuuden tarpeisiin. Biovoimalaitos on osa Oulun Energian hiilineutraalisuustavoitetta, jonka mukaan yhtiö vähentää asteittain turvetta polttoainevalikoimastaan ja poistaa sen kokonaan 2040-luvulla.

Valmet on toimittanut aikoinaan myös tuotannosta poistettavan, vuodesta 1977 käytössä olleen Toppila I -kattilan. Kattilassa käytettiin turpeen pölypolttoteknologiaa. Se muutettiin hyödyntämään leijukerrosteknologiaa vuonna 1996.

Torstaina kerrottiin myös, että Siemens toimittaa Laanilan biovoimalaitokseen 75 MWe:n höyryturbiinin ja generaattorin oheislaitteineen sekä siihen liittyvän automaation.

Uuden, 200 miljoonan euron biovoimalaitoksen rakentaminen alkaa ensi kesänä.

MAINOS

Kommentoi

Hienoa että kotimainen firma toimittaa laitteet energialle !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä juttu tämä. Tehokkaampaa tuotantoa ja kohtuullisen kotmaistakin vielä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

52
Kekkonen poisti hakaristin Valkoisen Ruusun suurrististä, muuallakin swastika on yhä tabu – Tutkija nostaisi muinaisen symbolin arvoonsa
46
Kysyimme, mihin aikaan nurmikkoa on soveliasta leikata? – "Asiasta ei ole olemassa mitään varsinaista lakia"
25
Politico: Trumpin nollatoleranssipolitiikka rajalla on käytännössä kuollut ja kuopattu
21
Saksan maaliin johtaneen vapaapotkun aiheuttanut ruotsalaispelaaja lytättiin sosiaalisessa mediassa: "Saavat jatkaa vihaamista"
17
Kaupasta vietiin olutta puukolla uhaten ja nyrkit heiluivat Oulussa juhannusaattona, myös rattijuopot työllistivät poliisia
17
Valkoisen talon tiedottajaa ei palveltu ravintolassa Yhdysvaltojen Virginiassa – syynä Trumpin politiikan puolustaminen
15
Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi ulosajossa Kempeleessä – puhalsi 1,8 promillen lukemat

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

180 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

OIkeiden maksumiesten/-naisten tarina olkaa hyvät: "Verohallinnon ja Veronmaksajain keskusliiton tilastojen mukaan hyvä... Lue lisää...
Kylmää faktaa köyhil...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image