Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön arkkitehtikilpailu ratkesi maanantaina. Kilpailulautakunnan mukaan yksikään kilpailun ehdotuksista ei sovi suoraan toteuttavaksi, vaan ratkaisut vaativat jatkotyöstöä.
Välkkylään suunnitellun tornin kutsukilpailun tavoitteena oli löytää uusien opiskelija-asuntojen rakentamiseksi korkeatasoinen ja toteutuskelpoinen ratkaisu.
PSOASin tiedotteen mukaan kilpailutehtävä oli monitahoinen ja vaikea eikä mikään ehdotus onnistunut kaikilla suunnittelutehtävän osa-alueilla ratkaisemaan kilpailun haasteita täydellisesti.
Kilpailun palkintolautakunta päätti jakaa yhden ensimmäisen palkinnon ja yhden kunnia-maininnan.
Ensimmäinen palkinto myönnettiin Fantom-nimimerkillä osallistuneen arkkitehtiryhmän ehdotukselle, jota kehutaan hallittuna, ehjänä kokonaisuutena. Ehdotuksen erityinen ansio on lautakunnan mukaan asuntojen peruskerroksessa, joka on ratkaistu hyvin taitavasti.
Kunniamaininnan lautakunta antoi Arkkitehtitoimisto Kanttia2:lle. Perustelujen mukaan ehdotus erottuu positiivisesti edukseen raikkaan konseptuaalisen otteensa vuoksi.
Kilpailuehdotusten arvioinnissa oli mukana yhteistyökumppaneiden edustajia ja opiskelijoita. Palkintolautakunta korosti arvioinnissaan kunkin ehdotuksen perusidean ansioita ja kehityskelpoisuutta.