Mainos

Uudet liikennejärjestelyt helpottavat pohjoisen alikulun ruuhkia

Ylikomisario Arto Aution ja ylikonstaapeli Mauno Revon mukaan pohjoiseen alikulkuun tehdyt muutokset näyttävät hyvältä.. Ylikomisario Arto Aution ja ylikonstaapeli Mauno Revon mukaan pohjoiseen alikulkuun tehdyt muutokset näyttävät hyvältä..
Teija Soini
Oulu  17.8.2012 | Daniel Wallenius Muuta tekstin kokoa -+

Uuden kääntymiskaistan lisääminen Kajaanintien ja Tulliväylän risteykseen sujuvoittaa liikennettä keskustan pohjoisessa alikulussa.

Kajaanintiehen on lisätty kaista ja liikennevalot oikealle kääntyville. Myös Tulliväylältä oikealle, Heikinkadulle kääntyville on lisätty nuolivalo.

Samalla risteyksen liikennevalot uusittiin ja niiden ajoituksia muutettiin hieman.

”Sujuvuus näyttää parantuneen näillä toimenpiteillä. Pääosin risteyksestä pääsee läpi yksillä vihreillä. Rautatienkadulta ja Tulliväylältä tulevat saattavat edelleen joutua jonottamaan hieman pidempään,” Oulun kaupungin liikenneinsinööri Jukka Talvi kertoo.

Raksilasta ja Tulliväylältä päin ajavat voivat kääntyä oikealle silloin, kun joko nuolivalo tai suoraan ajamista osoittava valo näyttää vihreää. Risteys pysyy ennallaan Heikinkadulta ja Rautatienkadulta päin ajaville.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/30 kommenttia

Lisätila ei toimi
19.8.2012 02:57

Kovalla metelillä tehtiin "uusi kaista oikealle kääntyville" - vaan kun se ei ole edes yhden henkilöauton levyinen! Noin 3/4 autoa siihen mahtuu, ja vain kaksi peräkkäin, eli ei edelleenkään auta yhtään. Olisi siinä ollut tilaa kaventaa pyörä/kävelytien osuutta enemmän, jotta kääntyjät mahtuisivat kunnolla omalla kaistalleen!
Tai vähintäänkin pitäisi kaistamaalaukset tehdä uudestaan - nyt Rautatienkadulle vasemmalle kääntyvien ja keskiviivan välillä puolen auton verran turhaa tilaa, jonka voisi kaista/ajoratamaalausten uudelleensijoittelulla antaa oikealle (Tulliväylälle) kääntyvien kaistalle.
Hyvä ajatus, mutta huonosti toteutettu!


topikatti
18.8.2012 09:04

oiskohan ollut parempi kun ois poistettu sillan oikealta puolen pyörätie niin olis tullut yksi kaista kääntyville kokonaaan.


Joka päivä risteyksestä ajava.
18.8.2012 01:31

Eipä ainakaan muuttunu parempaan suuntaan.


taxi
18.8.2012 00:15

oishan tuonki voinu tehä oikein.. kuka noita susia oikein sunnittelee


joopajooo
17.8.2012 22:03

Just joo. Olisiko parempi, jos paikka olisi kuten ennen. Moittijat voisivat opiskella suunnitelijoiksi ja hoitaa sitten asian kunnolla.


mä oon kova jätkä
17.8.2012 21:17

Niin just missä o malmijunat? Ei niitä tulla Oulussa näkemään. Ooon kolunnu työn takia lapin, en juokse enää. Ei lapista tuu yhtäää malmijunaa kuin ennen. Kyllä. Alkakaa tehä alikulkulku sietäväkjsi.. tulvat tuleee. Ilmottaisin sille missä asuu päällikkö + nollakorvaukset. Oulu ei tarvi ratayhteyksiä pohjoseen. Kumipyörät työllistää paremmin. Kaivoksiin ei kannata sijottaa.


Asian vierestä
17.8.2012 21:13

Komeita miehiä ja hyvä alikulku.


!!!
17.8.2012 19:05

Toi paljoo auta,suoraan ajavat himmailee kummiski ja estävät oikeelle kääntymisen.


MITÄ NUO KYYLÄÄ?
17.8.2012 18:09

Montun uus kulku ei kuulu kytille... toki jos o hommat vähissä (yt?). Montun laidoilla on hyvinkin metrin mahis lennykseen... tai nyt kun malmijunatkaan ei kunnolla kulje, niin ois voinu kunnolla leventää ja nostaa monttua. turhaa pään vaivaa ...


alakkonää...ööö
17.8.2012 19:13

Uusi bongauslaji: tyytyväinen oululainen! Aika harvinainen Oulun korkeudella. Muualla päin Suomessa näitä tapaa jonkun verran.


...
17.8.2012 17:58

Tuossahan on tärkein unohtunut tehdä: siltapalkkien kohdalle autotielle ei ole merkitty ajokaistoja tai/ja mitenkään muunneltu sitä kohtaa.. Se kohta nimittäin tuossa alikulussa on pahin "pullonkaula" kun siinä (jotkut autoilijat ei ymmärrä montako kaistaa on tiessä ja) änkää monta autoa vierekkäin..


P_S
17.8.2012 17:57

harvoin päättäjät tekevät fiksuja ratkaisuja, mutta tämä oli viisas parannus liikenteeseen.. päivittäin ajan tuosta kohdasta klo 15-16 ja kyllä jo nyt huomaa, että liikenne on sujuvampaa. kiitokset myös työn suorittaneille miehille. Nopeaa toimintaa, eikä liikenne häiriintynyt remontista


Maalainen
17.8.2012 17:49

Miksi ei tehty samalla Rautatienkadulta oikealle kääntyville omaa kaistaa ?


optikko
17.8.2012 18:41

koska siellä on jo.


Ihmettelen
17.8.2012 20:43

Niin on. Vielä kun ohjattais suoraan Rautatienkadulta Tulliväylälle jatkavat sitä oikeanpuoleista kaistaa pitkin, niin vetäis paremmin. Kaistakin ois paremmin kohdallaan, mutta tää kaistojen mutkitteluhan alkaa olla oikein oululainen erikoisuus. Eipähän varmasti osaa ulkopaikkakuntalaiset ajaa...


uupajuupa
18.8.2012 07:46

niin totta! järkevää ois myös asentaa nuolivalo rautatienkadulta vasemmalle kääntyville.


Aimo
18.8.2012 10:49

Siinähän on sellainen valo...


oulussa edelleen...
17.8.2012 17:43

...maan surkein liikennesuunnittelu. Aivan karmee


ylikonstaapeli
17.8.2012 17:38

ylikonstaapeli Mauno Repo , oletan Revon? älä oo nii kovis, magnum 44 puuttuu. Kattele kaikki vanhat kunnon eastwood-leffat läpi. Ei se monttu siitä mihinkää katoa, vedellä täyttyy taas kohta. Montako raidetta kulkee montun yllä? tehtäs kerralla kunnon levennys viemäreineen ( vr maksais 80%). Ei tällasia joopase joo hommia tee kuin kaupunki, käytettiinköhän tuossa yhtään tukityöllistettettyä tai opiskelija nuorta?


H.Y.Lättyjärvi
18.8.2012 01:17

Sammaa mieltä. Leviämpi aukko (2.5m max) lissää ja ongelma poistuisi! Kaikilla olis kaistaa! Ja tietysti sadepäivien varalle viemäriremontti!


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Oulu Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös