Uuden Oulun yhdistymishallitus matkustaa Tukholmaan kuulemaan kokemuksia Ruotsin kunnallisesta palvelujärjestelmästä. Matka järjestetään 29. elokuuta - 1.syyskuuta.
Delegaatio tutustuu Ruotsin tapaan hoitaa terveydenhuoltoa ja kuulee kuntalaisten mahdollisuuksista valita palveluntuottaja.
Yhdistymishallitus käy myös Tuhkolman kaupungin, kauppakamari Finpron, Ericssonin ja suurlähettilään vieraana.
Menomatkalla yhdistymishallitus osallistuu laivaseminaariin, jossa he kuulevan uusinta tietoa kuntauudistuksesta.
Matkalle osallistuu yhdistysmishallituksen puheenjohtajisto sekä kuntien johtajat ja muita luottamushenkilöitä. Mukana on myös Kalevan toimittaja Liisa Laine. Yhteensä matkaan lähtee 34 henkilöä.

Kommentit
Onneksi on kysymyksessä laivaseminaari eli nähtävästi on mennyt perille kaupunginhallituksellekin, ettei rahaa ole törsättäväksi asti.
Voi jos kaikki veronmaksajat tietäisivät Oulun päättäjien mässäilyn ja matkustelun veronmaksajien piikkiin.
Kaikki matkakohteessa on ilmaista ja päivärahat juoksee veron maksajien piikki on auki.
"Oulussa osataan" ainakin veronmaksajien varoilla törsääminen kaikki tekaistut kissanristiäiset
maksavat ja Oululaisten piikki on vaan auki.
Johan löytyi heti Oulu lisän poistosta jääneelle rahalle käyttöä.
Onkohan Tukholma paras käyntikohde? Se kun on aivan eri kokoluokassa kuin uusi Oulu. Sinänsä yhdistysmishallituksen tutustumismatkassa ei ole mitään vikaa. Hallituksen pitää kuitenkin laatia julkinen matkakertomus ja lisätä kansalaiskeskustelua asiasta.
Ja oululaiset veronmaksajat maksavat tämänkin peitenimellä "kuulemaan kokemuksia Ruotsin kunnallisesta palvelujärjestelmästä." virkistäytymismatkan.