Ukkola katuu lex-No­kiaa

Kokoomuksen oululainen kansanedustaja Tuulikki Ukkola (kok.) katuu tukeaan lex-Nokialle. Ukkola myöntää tehneensä asiassa vakavan virhearvion.

Kokoomuksen oululainen kansanedustaja Tuulikki Ukkola (kok.) katuu tukeaan lex-Nokialle. Ukkola myöntää tehneensä asiassa vakavan virhearvion. Blogissaan sunnuntaina hän kirjoittaa, että hänet pantiin lex-Nokiassa ruotuun ja kiellettiin viemästä asiaa suuren valiokunnan tutkittavaksi. Ukkolan mukaan lex-Nokia on askel lähdesuojan murentamiseen.

Ukkola syyttää hallitusta ja eduskuntaa toimittajien lähdesuojan kaventamisesta. "Kansanedustajat vihaavat vapaata tiedonvälitystä ja toimittajia", elämäntyönsä toimittajan tehnyt euroehdokas tilittää.

Ukkola moittii oikeuslaitosta, joka on tehnyt likaista työtä valtaa pitävien puolesta "rätkimällä sananvapaustuomioita, jotka tulevat kuitenkin bumerangina takaisin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimista".

Tämä ei Ukkolan mukaan näköjään riitä, vaan lähdesuoja halutaan murtaa lailla.

Ukkola ehdottaa Journalistiliitolle, että se perustaisi toimittajien oikeusturvarahaston. "Näin voidaan auttaa oikeuteen haastettuja ja vankilaan tuomittuja toimittajia."

Ukkola kertoo tehneensä Euroopan neuvostolle aloitteen, jotta lähdesuoja ja toimittajien työolot järjestön jäsenmaissa selvitetään. "Enpä olisi uskonut huhtikuun alussa,että aloite tulisi nimenomaan Suomessa näin ajankohtaiseksi näin pian", Ukkola toteaa.

Tuulikki Ukkolan blogi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä