Tyrnävän vesihuollon mukaan talousveden tutkimustulokset ovat valmistuneet ja näytteet ovat puhtaat.
Tästä huolimatta Tyrnävällä tulee paikoin vielä mustaa, rauta-mangaanisakkaa sisältävää vettä.
Tyrnävän vesihuollon johtajan Kalevi Sarsilan mukaan joidenkin talojen johdoissa on vielä ollut sakkaa.
"Vesi kun seisoo hetken ja lähtee uudestaan liikkeelle, kun ihmiset palaavat töistä kotiin tai lomamatkalta, myös sakka lähtee liikkeelle."
Kalevan saamien tietojen mukaan myös yksittäisiä kodinkoneiden rikkoutumisia on tapahtunut. Eräässä tapauksessa pesukoneen sihtiin oli kertynyt paljon sakkaa.
"Näistä tapauksista voi ottaa meihin yhteyttä, meidänhän on korvattava aiheutuneet vahingot. Tapauksia on tähän mennessä ollut vain muutamia, kaksi tai kolme", Sarsila sanoo.
Huuhtelun kanssa pitää olla varovainen
Sarsilan mukaan Hirsijärven pää on ollut puhdas jo tiistaista asti. Vesijohtoverkon alueella on muutamia erityisiä paikkoja, esimerkiksi joen ali meneviin putkiin on kertynyt sakkaa, joka lähtee liikkeelle huuhteluissa.
Huuhteluita tehdään varovasti, koska Tyrnävän alueen jakeluun menee nyt vettä noin 1400 kuutiota vuorokaudessa. Normaali keskimääräinen vesimäärä on noin 800 kuutiota vuorokaudessa. Uusien sakkautumien liikkeellelähdön riski kasvaa, jos huuhtelut ovat liian rajuja, Sarsila sanoo.
Myös vesimäärän suuruus ja laitosten ja verkoston kapasiteetti rajoittavat huuhtelua.
Sarsilan arvion mukaan tilanteen pitäisi korjaantua kaikkien osalta normaaliksi viikonloppuun mennessä.
"Jos iltapäivän ukkosmyrskyt eivät sotke automaatiojärjestelmiä eivätkä aiheuta muita ongelmia, uskon, että tilanne palautuu nopeasti normaaliksi.
Tummasta vedestä tiedotettiin virallisesti maanantaina.