Oulu

Mainos

Työn­te­ki­jöil­tä uusi mie­le­nil­maus – 60 kiin­teis­tö­huol­ta­jaa ja ho­tel­li­sii­voo­jaa marssi ulos Oulussa

Radisson Blun hotellisiivoojat marssivat ulos. Arkistokuva. KUVA: Felix Kerola
Oulu 9.2.2018 12:46
Janne-Pekka Manninen

Oulussa 25 Lassila&Tikanojan kiinteistöhuoltajaa ja 35 Radisson Blun ja hotelli Edenin siivoojaa on marssinut ulos työpaikoiltaan. Perjantain ulosmarssi on protesti työehtosopimusneuvottelujen hitaalle etenemiselle ja työnantajan leikkausehdotuksille.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin Pohjois-Suomen aluepäällikkö Risto Kalliorinne korostaa, että ulosmarssi ei kohdistu yrityksiin vaan valtakunnalliseen tilanteeseen. Oulun lisäksi kiinteistöhuoltajia on marssinut ulos Rovaniemellä ja Kemissä, molemmissa kymmenen.

– Ulosmarssilla protestoidaan sunnuntailisien leikkaamista ja erilaisten aattolisien poistamista ja alennuksia, joita on esitetty. Työnantajan esityksen mukaan ansiot alenisivat kahdeksan prosenttia, Kalliorinne sanoo.

Kiinteistötyöantajat ry puolestaan on kiistänyt ajavansa kahdeksan prosentin alennusta palkkoihin.

Viime viikolla noin 50 siivoojaa marssi ulos Oulun yliopistolta ja Oulun ammattikorkeakoululta. PAM ja kiinteistöpalvelualojen työnantajat neuvottelevat vähimmäistyöehdoista.

Keskiviikkona Kiinteistötyönantajat ry antoi lausunnon, jossa se pitää työnseisauksia työriitalain vastaisina.

– Tällä hetkellä alalla ei ole voimassa olevaa työehtosopimusta. Sen vuoksi työrauha ei ole voimassa ja tällaiset mielenilmaukset ovat laillisia keinoja, PAMin Kalliorinne sanoo.

Kalliorinteen mukaan siivoojat ovat olleet lakossa viimeksi vuonna 1984.

– Tämä porukka ei herkästi laita ranttaliksi, mutta nyt mielialat ovat tosi jyrkät. Kentällä tunto on, että Suomen työmarkkinoiden pienipalkkaisin porukka ei aio niellä tällaista vääryyttä, Kalliorinne sanoo.

Ulosmarssi kestää perjantain ajan. Lauantaina PAMin hallitus kokoontuu seuraavan kerran. Kiinteistöpalvelualalla alkoi ylityökielto torstaina 1. helmikuuta.

Kiinteistötyönantajat ja PAM ovat neuvotelleet työehtosopimuksesta tammikuusta alkaen. Kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen piiriin kuuluu noin 70 000 henkilöä.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (70)

Ja kukas tässä eniten hyötyy? Nostetaan kiinteistönhoitajien ja siivoojien palkkoja.... ja hyvä syy tehdä reilu vuokrien korotus ja taas liiton pamput tienaa.... nyt jotakin järkeä tähän Suomen hommaan. Viidessä vuodessa tällä velkaantumisasteella ollaan muuten pahemmassa tilassa kuin Kreikka aikoinaan, joilloin EU ottaa Suomessa vallan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinpä, jos edes pomolta ei vaadita siivousalan koulutusta. Tottakai hän palkkaa alaisensa samaan malliin tutuistansa, ettei vaan satu itseä kyvykkäämpää alaista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siivoojan työ ei ole hehkeimmästä päästä pienempää palkkaa ei ole kuin työttönillä orj.. 'työkokeilijoilla', mutta jätehuoltotyöntekijöiden ohella aikamme tärkeimpiä ammatteja. Hiljaisia puurtajia joihin et kiinnitä huomiota - ennen kuin heitä ei enää ole. Yhteiskunta hukkuisi päivissä omaan saastaansa. Eli sympatiaa löytyy, pitäkäähän oikeuksistanne kiinni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa tämä taistelu olla enemmän vasemmiston kannatuksen kalastelua, pressan vaaleissa kannatusyhteensä vas.puolueilla alle 5%.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on ihmeelliset ja tosi huonot johtajat,niin maan kuin muutkin vallassa olevat. Aina vaan kurjistavat enemmän ja enemmän työntekijöiden oloja. Kyllä työnantajapuoli vaan haluaa että paljon rahaa tehdään ilmaiseksi,tottakai,sehän olisi hienoa,mutta kun pikkuduunarin on pakko saada se liksa että edes puoleen kuuhun pärjää ennen seuraavaa tilipäivää. Mistä näitä vaan itteensä ajattelevia ahneita kasvaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikista parhaan oman edun saa kun liityy Loimaanliitton,eipä mene Ay:herroille ne edut,omaa etuaanhan Ay:herratkin ajaa ja saavatpa hyvät palkankorotukset ym! edut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja siihen kun liittyy, niin nekin rahat menee suoraan yrittäjien taskuun. Luuleeko kukaan oikeasti että yrittäjät ovat perustaneet tuon työttömyyskassan hyvää hyvyttään? Kyllä niillä on ollut bisnes ja tuotto mielessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hiihtoliittoonkin voi liittyä, jos haluaa uskoa että tulevaisuudessa kaikki on ihan ok.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei Kalliorinne todellisuudessa ajattele työntekijöiden etua. Paremminkin sitä, että itse saa rahaa monista paikoista joihin on poliitikkona päässyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä nyt käytetää Pamin alaisia ääniharavana. Täytyy saada muuta puhuttavaa kuin vasemmiston menestys vaaleissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä tuo 1 päivä auttaa, 2 viikkoa ja sitten kysellä miltä työnantaja puolesta tuntuu ja sitten vielä 2 viikkoa ja sitten vasta neuvotteleen korotuksista, ei leikkauksista

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisikin vaikka 2kuukautta, kysellään sitten ketkä tulee töihin ja eroaa liitosta. Selvää säästöä kun yritysten laiskimmat lakkoilee. Oikeat työntekijät tienaa ja neuvottelee itse palkkansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Et taida olla seurannut keskusteluja, siivoojistahan on just PULAA. Ja jos ennestään huonoja palkkoja lasketaan niin vielä vaikeampaa saada hyviä tekijöitä! Kukaan ala nälkäpalkalla töitä tekemään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"kukaan ala nälkäpalkalla töitä tekemään..."
Miten niin ei ala, tekeehän nuo kokoajan, myyjät, Siivoojat ja kiinteistönhoitajat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän hyvistä on aina pulaa ja hyville liittoon kuulumsttomillehan maksetaankin ihan eri palkkaa mitä Pamin/SDP:n testissä määrätään. Nämä lakkoilevat eivät töissä ollessaankaan ansaitse edes sitä minimi palkkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei muuten ole, kyllä ainakin meillä palkat vaihtelee ihan henkilön mukaan. ja valtakunnallinen yritys kyseessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katsopa huviksesi työvoimatoimiston (MOL) sivuja niin huomaat että ei ole tekijöitä. Pilvin pimein huudetaan siivoojan paikkoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (70)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lapsella kaksi äitiä ?

163 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Täysin Juhan taitavaa propagandaa. Tähän lukuun on laskettu esim. ne tuhannet, jotka ovat muutaman tunnin tai yhden tunn... Lue lisää...
valetta taöysin

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.2.

Naapurit

23.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image