Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja oululainen Sebastian Tynkkynen lähtee ehdolle Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajista äänestetään tulevana lauantaina Turussa järjestettävässä perussuomalaisten puoluekokouksessa.
Perussuomalaisista on tulossa Tynkkysen mukaan keisari, joka ei näe sitä että siltä riisutaan vaatteet. Vaatteilla Tynkkynen viittaa niihin kärkiteemoihin, joilla Perussuomalaiset nousivat hallitukseen, mutta joista pikkuhiljaa on hallitustyön myötä lipsuttu.
– EU- ja maahanmuuttopolitiikka ovat näitä teemoja, joista meitä on hallitustyön myötä riisuttu.
Kestämättömiä linjanvetoja ovat olleet muun muassa Kreikan lainoittaminen sekä euroeropolitiikan tyrehtyminen omassa leirissä.
– Kreikan kolmannen tukipaketin lainaneuvotteluissa mukanaolo ja esimerkiksi sisäministeri Petteri Orpon (kok.) päätös tuoda Suomeen noin 800 pakolaista ovat poliitiikka, joissa Perussuomalaiset eivät voi olla mukana. Tarjoan puolueellemme vaihtoehtoa politiikkaan ja selkeyttä linjoihin.
– On täysin kestämätöntä politiikkamme kannalta, että perussuomalainen kenttä joutuu antamaan tukensa itsenäisemmälle politiikalle kilpailijapuolueen europarlamentaarikon, Paavo Väyrysen, kansalaisaloitteen avulla, Tynkkynen jatkaa.
Terve puolue keskustelee
Vaikka perussuomalaisten yhtenäisyyden rakoilemista on puitu viime aikoina paljon, näkee Tynkkynen eriävien mielipiteiden kertovan terveestä puolueesta.
– Mielestäni perussuomalaissa ei ole meneillään sellaista hajaannusta, mitä media viljelee. Meilläon alkamassa puhdistava prosessi, joka mahdollistaa erilaisista mielipiteistä keskustelemisen. Puolue on silloin terve, kun se keskustelee.
Mahdollisuuksia päästä 3. varapuheenjohtajan pestiin on Tynkkysen mukaan mahdotonta arvioida, mutta hän sanoo lähtevänsä ehdolle avoimin kortein ja täysillä. Tynkkynen aikoo kampanjoida muutaman päivän ajan ennen lauantaina Turussa järjestettävää perussuomalaisten puoluekokousta.
– On ollut joskus puhetta, että varapuheenjohtajistoon tulisi kuulua joku eduskuntatyön ulkopuolelta. Saa nähdä, olenko varapuheenjohtajakisan musta hevonen.