Oulu

Tuli runteli varasto-autokatoksen Oulun Rajakylässä – autoja siirrettiin turvaan yöllä

Rajakylässä paloi autokatos keskiviikkoyönä. KUVA: Lukija / Lukijan kuva
Oulu 16.5.2018 6:30
Kaleva

Taloyhtiön varasto-autokatos syttyi tuleen keskiviikkoyönä Oulun Rentukkatiellä. Kahdeksan huoneiston taloyhtiön varasto ja roskakatospääty tuhoutuivat tulipalossa. 

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello kahden aikoihin yöllä. Päivystävä palomestari Kimmo Virkkala kertoo, että pelastuslaitoksen tullessa paikalle talon asukkaat olivat siirtämässä pois autojaan katoksesta tulipalon tieltä. Myös palomiehet auttoivat siirtämään autoja turvaan.

Autokatoksessa tai sen läheisyydessä olleet yhdeksän autoa saatiin pelastettua, eivätkä ne vahingoittuneet palossa. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa. Palon savukaasut nousivat niin, eikä ihmisiä tarvinnut evakuoida. 

– Suhteellisen voimakas tulipalo saatiin hallintaan puurakenteisessa katoksessa.

Tulipalo oli lähtenyt yli 30 metriä pitkän ja noin seitsemän metriä leveän rakennuksen varastopuolelta, jossa oli myös roskakatos. Kahdeksan huoneiston varastot ja roskakatos tuhoutuivat palossa.

Tulipalon syttymissyystä ei ole Kimmo Virkkalan mukaan vielä tietoa. Asiaa ryhdytään tutkimaan keskiviikkona.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntia. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Poika ei halua mennä armeijaan

127 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Yh-äippien mollaus

Joo, se on todella omituista. Minut kasvatti yh-äiti ja olen menestynyt elämässäni erittäin hyvin. Tärkeintä ei ole se m... Lue lisää...
Typykkä!

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image