Top­pi­lan­saa­reen uponnut troo­la­ri nos­tet­tiin ran­nal­le, alus pää­ty­nee kaa­to­pai­kal­le

Toissa viikolla Toppilansaareen laituriin uponneen troolarin nostotyöt saatiin päätökseen tiistaina.

Troolaria nostetaan Toppilansaaressa kahden nostokurjen voimin.
Troolaria nostetaan Toppilansaaressa kahden nostokurjen voimin.
Kuva: JML

Toissa viikolla Toppilansaareen laituriin uponneen troolarin nostotyöt saatiin päätökseen tiistaina. Nostoa valmisteltiin aamukahdeksasta lähtien. Paikalla oli kaksi järeää nosturia ja kymmenkunta pelastuslaitoksen työntekijää.

Päivystävän palomestarin Marko Hottisen mukaan alus saatiin nostettua päivän aikana rannalle.

– Nosto-operaatio oli haastava, sillä alus painaa 90 tonnia. Siinä oli nostokalusto kovilla, Hottinen kertoo.

Hottisen mukaan laituria piti purkaa, jotta alus saatiin lähemmäksi rantaa ja nostokalustoa.

Uponneen aluksen matka vie pohjasta todennäköisesti suoraan kaatopaikalle.

– Alus olisi vielä merikelpoinen, mutta aluksen omistussuhteista on vähän epäselvyyttä, Hottinen avaa.

Laituriin uponnut troolari on työllistänyt pelastuslaitosta uppoamisestaan lähtien. Aluksesta tihkunneen öljyn ja sen puomitus on vaatinut jatkuvaa tarkkailua. Öljyvahingot jäivät pieniksi.

Noston jälkeen tiistai-iltana pelastuslaitos teki öljyntorjuntatöitä paikan päällä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä