Oulu

Mainos

Toisten poliisien sakkoja mitätöineille poliiseille syytteet

Tapauksissa poliisit selvisivät sakoista vaikka ajoivat ylinopeutta virka-ajan ulkopuolella. KUVA: Heikki Uusitalo
Oulu 23.9.2015 9:20 | Päivitetty 23.9.2015 14:33
Kaleva, STT

Toisten poliisien sakottamatta jättäminen on tuonut virkarikossyytteet useille Oulun liikenneturvallisuuskeskuksessa työskennelleille poliiseille.

Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Katri Junnikkala-Heikkinen ilmoitti keskiviikkona nostaneensa useita poliiseja vastaan syytteet virka-aseman väärinkäyttämisestä. Hän katsoo, että he ovat mitätöineet niin sanottujen peltipoliisien määräämiä sakkoja. Poliisit ovat kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikoksiin.

Syytteet kumpuavat tilanteesta, jossa liikenneturvallisuuskeskuksen ryhmänjohtaja ja vararyhmänjohtaja poistivat automaattisessa liikennevalvonnassa ilmi tulleet eli peltipoliisien räpsäyttämät rikesakko- tai rangaistusvaatimukset tietojärjestelmästä tai muuttivat ne huomautuksiksi vuosina 2010-2012.

Ylinopeutta ajoi poliisi tai henkilö, jonka he tunsivat. Ylinopeus tapahtui virka-ajan ulkopuolella tai tunnuksettomalla virka-ajoneuvolla.

Omasta aloitteesta vai pyynnöstä?

Tieliikennelain mukaan poliisi saa ajaa ylinopeutta, jos hänellä kesken olevan tehtävän kiireellisyys sitä vaatii. Syyttäjä epäilee, että syytetyt jättivät sakottamatta sellaisia poliiseja, joilla ei ollut virkatehtävään perustuvaa syytä ylinopeudelleen.

Syyttäjä ei kerro, miksi sakot mitätöitiin eli tapahtuiko se esimerkiksi heidän omasta aloitteestaan tai pyydettiinkö heitä tekemään niin. Hän vaikenee toistaiseksi myös siitä, kuinka monen henkilön sakot jäi antamatta ja kuinka monta henkilöä hän kaikkiaan syyttää rikoksista.

Syytteiden lähtökohtana on muun muassa perustuslain, hallintolain ja poliisilain säädökset, joiden mukaan ihmisiä tulee kohdella tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti. Syyttäjä vetoaa myös sisäministeriön ohjeeseen, jonka mukaan ylinopeudesta epäiltyjä täytyy kohdella yhdenvertaisesti.

Toinen poliisilaitos tutki

Tapauksen poliisitutkinnan suoritti Itä-Uudenmaan poliisi. Se epäili virkavelvollisuuden rikkomisesta myös ryhmänjohtajan ja vararyhmänjohtajan esimiehenä toiminutta, korkealla Oulun poliisilaitoksen organisaatiossa ollutta poliisia. Hänen epäiltiin laiminlyöneen ohjauksen ja valvonnan.

Syyttäjä teki hänen osaltaan syyttämättäjättämispäätöksen, sillä asiassa ei hänen mielestään ole todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi.

Virka-aseman väärinkäyttämisestä voi saada sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

Syytteitä käsitellään Oulun käräjäoikeudessa myöhemmin.

Oulun liikenneturvallisuuskeskus toimi aikaisemmin Oulun poliisilaitoksen alaisuudessa. Nykyisin alueelliset liikenneturvallisuuskeskukset on lakkautettu ja toiminta on keskitetty yhteen liikenneturvallisuuskeskukseen Helsinkiin.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS
Mainos

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (62)

Mitä muuta ne tekee? Luulevat olevansa parempia ihmisiä. Kunnon sanktiot heille.. Virka aseman väärinkäyttöä tuo on.. Törkeää?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järjetöntä verorahojen tuhlausta! Poliisit saavat vain jonkin nuhtelun ja kehoituksen olla tekemättä enään tämmöistä.
Veikkaan että homma jatkuu samanlaisena, harvoin nyt poliisit saa sakkoja:

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun poliisilaitokselle ainakin sisäinen tutkinta toimii, ainakin viime aikaisten uutisten perusteella. Siitä voi olla monta mieltä, että onko tässä touhussa mitään järkeä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkä poliisikin tietää, että rajoitukset ovat useasti aivan naurettavan alhaisia.

Esimerkiksi jossain ELY-keskuksessa päätetyn tieluokituksen mukaan.
Ei siis tien kunnon, liikennemäärien tai vuodenajan mukaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väärin! Ei ne poliisit mitään sakkoja ole mitätöineet, vaan tolppakameran todentamia ylinopeuksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koettakaa poliisit olla toimissanne rehellisiä,kun kerran olette sellaisessa virassa missä ehdoton edellytys on olla rehellinen ja vilpitön. Valvotte vielä kansalaisten osalta lakien noudattamista,niin ei tuollainen menettely ole oikein.Nämä viimeaikaiset poliisiin kohdistuneet epäilyt laajemmastakin rikollisesta toiminnasta on jo muutenkin heikentänyt kansalaisten uskottavuutta poliisia kohtaan ja sitten vielä tulee esille omien työkavereiden ylinopeus sakkojen käpälöintiä.Kenkää pitäisi epärehellisille poliiseille antaa välittömästi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"......tai henkilö, jonka he tunsivat."
Siitähän uutisoitiin taannoin, olisko ollut Kalevassakin, että Oulun seuduilla tutuille "uskonveljille" jätettiin krjoittamatta sakkoa "peltipoliisikuvista". Sen takia kaikkien peltipoliisien kuvien käsittely ja sakkojen kirjoittelu keskitettiin ja siirrettiin täältä maakunnista kokonaan eteläsuomeen yhteen pisteeseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä asia kauhisteltiin jo silloin kun se oli tutkinnassa. No, kauhistellaan lisää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rikas on rakas köyhäkö varas? Voisko sitä ruveta tekemään pimeääpoliisintyötä.Einäkyis noin rikoksena.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmaan aina pidetty kaverista huolta. Ennen se oli vain helpompaa, kun ei tarvinnut mitään kuvia alkaa väärentämään, laitettiin vain tutkasta virrat pois, ja näyttä nollantui. Helppoa. Eli ei varmaan samat säännöt.
Eli kaikki kuvat ja nopeudet tutkittava, moniko poliisi on päässyt vain rikesakolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun poliisilaitoksessa jotain vialla perusteellisesti. Tilanne vaatii koko Oulun poliisijohdon vaihtoa, ennen sitä ei valitettavasti ole minkäänlaista luottamusta kyseistä laitosta ja sen toimintaa kohtaan. Savua ei ole ilman tulta ja mätäpaiseet on terveestä kudoksesta poistettava, jotta toiminnan tervehtyminen lähtee liikkeelle. Eli kyllä päällikkö ja apulaispäällikköt saavat mennä tässä uudistuksessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinpä.. Noita mätäpaiseita siellä tuntuu olevan.. Eikö heille mitään seuraamuksia??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi hyvä tavaton miten pitää poliisin joukossakin olla tyhmiä.On varsinaista poliisin maineen pilaamista.
Luulevat vielä että tuollainen ei paljastuisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis oikein kunnon rikosaalto mylvii siellä Oulun poliisilaitoksella. Avoinna on edelleenkin se useiden poliisien epäilty laiton rekisterin urkkiminen. Ja mitä vielä? Tiedetäänkö me edes kaikkea muuta mätää mitä siellä on? Ja nyt sitten tämä sama rikollisjengi tulee liikenteessä vastaan ja sanoo, että ajoit tyhjällä tieosuudella 10km/h liian lujaa ja siitä sinulle tuleman sakko. Ei pojat tämmöiseen peliin ei aleta. Poliisin määrärahoja on leikattava!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (62)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lapsella kaksi äitiä ?

300 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

suvi linden sopeutumis eläke

Kenen rahalla ja palkkaamana Suvi matkustelee ympäri maailmaa? Ei se ilmaista ole edes entiselle ministerille. Joku maks... Lue lisää...
Kenen rahalla?

Jari ja sarjakuvat

Jari

18.2.

Naapurit

20.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image