Texas Instruments laajentaa toimintaansa Oulussa. Amerikkalaisyhtiö etsii uusia työntekijöitä Ouluun aktiivisesti ja haki esimerkiksi keskiviikkona omilla nettisivuillaan seitsemää uutta henkilöä Ouluun. Näistä paikoista suurin osa liittyy matkapuhelinteknologiaan liittyvien tukiasemien suunnitteluun.
Oulun paikkoihin etsitään ilmoitusten perusteella jo kokeneita eli yli viiden vuoden kokemuksella olevia ammattilaisia.
Kokeneita alan ammattilaisia voisi ollakin Oulun seudulla liikkeellä, sillä esimerkiksi tukiasemavalmistaja Nokia Siemens Networks on vähentämässä henkilöstöään Oulussakin.
Oulun yksikön vetäjä Jaakko Latvala ei halunnut kommentoida keskiviikkona yhtiön tilannetta ja työntekijämäärän kasvua Oulussa mitenkään.
Texas Instruments Finland Oy on perustettu vuonna 1967. Yhtiö toimii Suomessa kahdella paikkakunnalla, Espoossa ja Oulussa. Yhtiön nettisivujen mukaan molemmat toimipaikat kuuluvat yhtiön puolijohderyhmään. Nyt näyttää siis mahdolliselta, että yhtiö laajentaa tukiasemien osiensa suunnittelua palkkaamalla Ouluun alan henkilöstöä.

Kommentit
Business Oulun paras lisäarvo näissä kansainvälistymisasioissa olisi se, että se ei sekaantuisi näihin mitenkään.
Sama pätee kaupunginvaltuustoon, kaupunginhallitukseen ja kaupunginjohtajaan.
Satunnainen kommentoija on oikeassa paitsi, että näiden mainittujen firmojen lisäksi Oulussa on ainakin puolen tusinaa muutakin mikropiirifirmaa enempi tai vähempi. Ihme homma muuten että kerrankin uutisoidaan firman laajentuminen, yleensähän tapana on vain maalailla maailmanlopun alkuja, vaikka todellisuudesssa mikropiirialan kasvu Oulussa on ollut ei muutamia vaan useampi sata työpaikkaa.
Ja ei, business Oululla ei ole tässä osaa eikä arpaa, itseasiassa niillähän ei ole hajuakaan ulkomaisten yritysten tulosta Oulun seudulle. Ja varsinkaan ei kaupunginjohtajalla, joka jo virkaan tullessaan julisti T&T:n haastattelussa IT alan kuolleeksi Oulussa. Hah! Käsittääkseni kaikki mikä säteilee tai haisee paskalle on enempi näiden mieleen.
...mutta hyvä niin!
Pelkästään hyvä juttuhan tää on kun palkataan lisää väkeä, eikä oo mitään tekemistä muiden firmojen vähennysten kans. Tottakai sinne panostetaan missä osaamista ja asiakasyrityksiä on. On se kumma kun mikään ei kelpaa.
Hakee ny ja sit YT kokous (ei neuvottelu) ja kenkää. En varmaan mee töihin...Musta ette saa hyötyä.
X5, Q7 vai ML? Elämä on valintoja...
Aamulla sain hyvät naurut, kun luin Kalevaa: ikään kuin TI valmistaisi tukiasemia. Toimittajalle tiedoksi: TI valmistaa komponentteja, joita käyttävät tukiasemissaan mm. Nokia Siemens Networks ja Ericsson. Tässä voisi olla hyvä syy siihen, että TI panostaa Ouluun asiakkaidensa lähelle.
Sitten muutamalle kommentoijalle: TIllä on ollut Oulussa jo vuosikausia tuotekehitystä ja myyntiä, tosin ei kovin paljon. TIn työntekijämäärä kasvoi Oulussa moninkertaiseksi, kun TI osti National Semiconductorin, jolla on Oulussa tuotekehitystä. Natikka aikanaan tuli Ouluun ostamalla Fincitecin.
Toimittajalle vinkiksi: selvittelepä, minkä takia Oulussa on monella maailmanluokan firmalla analogiamikropiirisuunnittelua. Noiden yllämainittujen lisäksi voisin mainita firmat Fairchild, Analog Devices ja ST-Ericsson.
...saadaanpa uutisiin joskus juttu: "TI aloitti YT-neuvottelut" :-D
nyt voi loikata noksulta muualle töihin... Ai,niin, mutta: "ei se vaihtamalla parane" vanka kummeli-viisaus :)
Hienoa BusinessOulun porukalta. Hyvä kun saadaan lisää firmoja, ettei jatkossa olla parin jalan varassa.
Ettekö ole tienneet, että TI on ollut Oulussa jo pitkään? Ostivat äskettäin Natikan ja sen johdosta kasvoivat täällä.
NSN:ltä lähtee ~100 ja Texas palkaa 7. Ei tästä vielä kesää tulee, mutta on se tyhjää parempi.
voi että nyt ne ylpeät nokian ex insinöörit kulkevat kohta taas nokka entistä korkeammalla pystyssä
Intel kasvaa tampereella ja ei saanut rekryttyä niin paljon henkilöstöä kuin olisi tarvinnut. Huawei on tulossa helsinkiin.
Kivalta näyttää mutta duunarihommat ei suomessa lisäänny
Kohta taitaa omakotitalojen hinta lähteä räjähtävään nousuun Oulun seudulla.
:)
Nyt BusinessOulu vielä duunia lisää, että saadaan Ouluun myös muita isoja nimiä: Intel, AMD, QualComm, jne... Loistavaa työtä tähän mennessä
Minkälainen on TI:n palkkataso Oulussa verrattuna muihin saman alan yrityksiin (NSN ja sen alihankkijat)?
TI:llä taitaa olla jo Oulussa vajaa sata ihmistä.
Hienoa Business Oulu & team - hyvää työtä!
Ei 7 paikkaa vielä kesää tee mutta tyhjää parempi ja mikä ehkä tärkeintä niin on erittäin hyvää mainosta muillekin tulijoille, kun kansainvälinen ISO firma on päättänyt tulla Ouluun.