Oulun käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1951 syntyneen miehen seitsemäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen laittomasta uhkauksesta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta.
Mies lähetti entiselle puolisolleen uhkaavia tekstiviestejä huhtikuussa Oulussa. Hän myös tunkeutui tämän asuntoon puukolla ja teipillä varustautuneena. Asunnossa mies viilsi itseään. Nainen ei ollut tuolloin paikalla. Hän tuli sinne myöhemmin ja löysi yltä päältä veressä olleen asunnon. Mies oli viety ambulanssilla sairaalaan.
Mies väitti oikeudessa, että hänen tarkoituksensa oli sitoa nainen teipillä tuoliin ja sulkea sillä hänen suunsa, jotta tämä kuuntelisi, mitä hänellä oli sanottavana. Mies tunsi syvää katkeruutta pitkäaikaista puolisoaan kohtaan. Puukolla hän aikoi kertomansa mukaan surmata itsensä.
Poliisikuulusteluissa mies kertoi tapahtumista toisin. Hän sanoi aikoneensa tukkia teipillä naisen suun ja avata puukolla naisen kurkun. Mies kertoi poliisille myös pakkomielteestään hakata, tuhota, viillellä ja kiduttaa entistä puolisoaan.
Koska miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa, tuomio määrättiin ehdolliseksi. Hänet määrättiin maksamaan naiselle noin 3 000 euron edestä korvauksia.
Puukko ja pakkausteippirulla jäävät valtiolle.