Oulu

Mainos

Tausta: Limmin talo haluttiin suojella, omistajat ulkomailla

Limmin talon talousrakennus kuvattuna pari päivää sitten. - Lieneekö tämä se viime yönä palanut, kysyy kuvan ottanut lukija. KUVA: Rommakko / Lukijan kuva
Oulu 17.4.2015 9:10 | Päivitetty 17.4.2015 9:21
Liisa Laine, Kaleva

Tulipalo tuhosi tiistain vastaisena yönä Heinäpäässä Limmin talona tunnetun rakennuksen. Viime yönä paloi toinen rakennus samasta pihapiiristä.

Museon rakennustutkija Pasi Kovalaisen lausunnossa vuodelta 1998 Limmin rakennusta pidettiin ehdottomasti suojelun arvoisena kokonaisuutena.

Päärakennus oli kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde, jossa korostuivat rakennushistoriaan, rakennustaiteeseen ja rakennuksen käyttöön liittyvät arvot.

Päärakennus oli tuolloin vielä hyvin säilynyt ja rakennus kunnoltaan hyvä.

Pihapiiriin kuului tontin perällä talousrakennus, jossa oli kolme suurta liiteriä ja kuusireikäinen makki.

Oulun kaupunginvaltuutettu Mauno Murtoniemi (vas.) teki vuonna 2013 valtuustoaloitteen Limmin talon suojelusta.Talo on ollut tyhjillään vuodesta 2012 lähtien. Murtoniemen mukaan viimeisen vuokralaisen vanhemmat levyttivät talon ikkunat ja ovet sekä huolehtivat talon lämmityksestä pientä korvausta vastaan. Korvaus ei kattanut työpanosta, joten he luopuvat siitä.

– Tyhjillään rakennus joutui pian vandalismin kohteeksi. Naapureitteni kanssa kävin useasti laudoittamassa ikkunoita ja ovet kiinni näiden parin vuoden aikana. Lisäksi olen ollut useamman kerran turhaan yhteydessä kaupungin rakennusvalvontaan, Murtoniemi kertoo tämän päivän Kalevassa.

Limmin talo on perikunnan omistuksessa. Perikunnan lähimmät edustajat asuvat Yhdysvalloissa.
Talo on ollut vuosien varrella myös myynnissä.

Limmin talo ei soveltunut tehdasalueen läheisyyden ja ympäristöhäiriöiden vuoksi asunnoiksi, mutta sitä olisi voitu käyttää vaikkapa työ- tai harrastetiloina. Tehdas on niin lähellä, että telaketjukoneiden kovaääninen lonksutus ja hakekasasta leviävä pöly ovat korttelin jatkuvaa arkea.

– Olin aloitteen aikaan yhteydessä ulkomailla asuvaan rakennuksen omistajaan, jolla ei ollut itse mahdollisuuksia ryhtyä rakennuksen kunnostamiseen. Hän suhtautui kuitenkin asiaan positiivisesti, kertoo kaavoitusarkkitehti Jere Klami.

Klami on saanut suojelualoitteen jälkeen joitakin kyselyitä rakennuksesta.

– Olen välittänyt ne eteenpäin omistajan suuntaan, mutta ne eivät johtaneet rakennuksen kunnostamiseen.

Limmin talon rakennutti nahkuri Juho Limmi vuonna 1898.

Juho Limmillä oli nahkatehdas aivan asuinrakennusta vastapäätä nykyisen Limminrannan puolella. 1920-luvulla Nuottasaaressa oli useita pieniä ja keskisuuria nahkatehtaita. Osa alueen nykyisestä nimistöstä on peräisin tältä ajalta.

Lue lisää 17.04.2015 Kalevasta.

MAINOS
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (36)

Tulee tosiaan mieleen ne 80 -luvun loppupuoliskon ajat, kun vanhoja puutaloja paloi yhtenään Oulussa. Yhtä paloa olin itsekin todistamassa. Ihan sattumalta. Sanottakoon se. Silloinhan kovastikin epäiltiin, että isot rakennusliikkeet olisivat olleet näiden palojen takana.

Harmi, jos vanha puu-Oulu katoaa. Toisaalta, jos kaupungilla ei ole halua huolehtia näiden rakennusten ylläpidosta, niin mitä väliä sillä sitten on. Parempi, että palavat heti, kuin että mätänevät sata vuotta ilman mitään huoltoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtavaa kulttuuriperinnöstä kunnioittamista! Nyt pitää rakentaa Limmin talosta replikaatti. Alkuperäinen talo lienee erinomaisesti taltioitu maakuntamuseon rakennusperinnearkistoon. Pyörät pyörimään ja alkuperäisen kaltainen talo alkuperäiselle paikalle!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saa nähä montako vuotta nuo palaneet paskat tossa tontilla on ennen kuin siivoavat pois. Veikkaan 50 vuotta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti mahdollisimman pian raivataan rauniot pois. Nyt ovat todella vaarallisia, koska saattaa
tippua ohikulkijoiden niskaan . Alueella liikkuu paljon jalankulkijoita, koska vieressä on uusi koirapuisto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No voi, lapsuusmuistoja Limminrannasta 60-luvulta, muistan lapsena kun puinen rivitalo paloi myös silloin Rommakkokadun naapurissa aidan takana...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi, minäkin muistan.. Talon nimi oli Kaurala mutta eikö se palanutkin helteisenä kesäpäivänä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pahalta polttaminen tuntuu. Mutta Limminrannan ja Limmin talon kohtalo taisi ratketa jo silloin kun Ouluyhtiön sellutehdas rakennettiin "ennen sotia".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noh maailma muuttuu, turhaa sitä nyt roikkua 100 vuoden historiikeissa. Muutenkin älytöntä yrittää suojella jotakin mikä on tyhjillään, jollei kerta olla valmiita ottamaan kohde haltuun ja rahoittamaan suojelusta johtuvia kunnostus kustannuksien nousua. En tunne lakia mutta en yllättyisi jos suojelulaista löytyisi jokin velvoite pykälä millä rakennuksia on pakko kunnostaa tietyllä tavalla. ja voin kuvitella että omistajallahan ei sitten ole käyttöä eikä varoja tähän, eikä kohdetta yleensä pystytä sitten myymäänkään tiukkojen rajoitteiden takia. Perus logiikaltaan on kohtuutonta julistaa jokin kohde suojeltavaksi ja velvoittaa omistaja maksamaan viulut, varsinkin kun kohteet on tyhjillään vailla toimintaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Normaalisti Oulussa on poltettu vain reippaasti yli satavuotiaita taloja kuten kävi 1990-luvun alussa jolloin poltettiin mm. 1820-luvun rakennuksia. Limmin talo on rakennettu 1898, joten silläkin oli ikää jo 117-vuotta, joten 1960-luvun rakennuksia aloitetaan polttamaan vasta noin 60-vuoden päästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

röttelöitä on turha säilyttää näitä löytyy joka kylältä ei muutako monttuun pilaamasta maisemia ja museo viraston tyypit voi pistää oikeisiin töihin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä suojelemista purkukunnossa olevissa taloissa on? Ne pitäisi suojella, kun niitä voi vielä käyttää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ongelmahan tässä on se, että suojelu tapahtuu jonkun toisen rahoilla, kuin sen tahon joka suojelua hakee. Kyllä oikeus ja kohtuus on, se joka suojelua hakee,maksaa myös viulut. Toisen rahoilla on helppo tehdä vaikka mitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turku, Kokkola, Pietarsaari, Porvoo ja vaikka mitkä kaupungit ovat onnistuneet suojelemaan talojaan. Miksi ei Oulu? Miksi kaikki haluavat sieltä pois? Roosa-Mariakin ilimottaa muuttavansa sieltä pois. Olikohan Röyhkän Kake ja Väisäsen Hannu sittennii oikiasa? Minoon aina halunnu ajatella, että Röyhkä oli vain ylimielinen. Mutta, mutta... Kuka onkaan ylimielinen? Ei oo nokioita ennää Oulusakkaa. Oliskohan tuosta matkailusta saanu tuloja jos olis vähän viititty suojella ja arvostaa ommaa meneisyyttäki, niinko Kokkolasa....Mutta ei, nopia raha se nykyoululaisen näköjään tiellä pittää----jos pittää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa ei ole liikaa vanhoja taloja, mutta jollekkin ne vähätkin riittää. Ihan vasta osa oululaisista halusi hävittää rautatienaseman seudun ja nyt sitä ihastellaan sitten matkalaisia myöten. Kiitos viisaille päättäjille:)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (36)
Mainos
Mainos
Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän armeijan vahvuus

109 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

En etsi isää lapsilleni...

Miehen kannattaa harkita kaksi kertaa ennen kuin laittaa pyykkinsä samaan koppaan kuin yh.äiti ja hänen lapsensa.Aivan v... Lue lisää...
Kannattaa varoa-maks...

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.9.

Naapurit

26.9.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image