Harmaista normivirkamiehistä poiketen Oulun kaupungin tarkastusarkkitehti Esa Kauppi lupaa selkeällä suomen kielellä, ettei Isoakatua tulla panemaan yöksi kiinni Arinan uuden Valkea-kauppakeskuksen kohdalta.
”Siitä on voimassa olevassa kaavassa selvä määräys. Lupaan käydä omakätisesti hoitamassa asian kuntoon vaikka rälläkällä, jos ovet lukitaan kaavan vastaisesti”, Kauppi vinoilee.
Muuten tarkastusarkkitehti kyllä puolustaa Valkean kaltaista täydennysrakentamista. Kerrankin Oulun keskustassa edes jokin merkittävä hanke on edennyt toteuttamisvaiheeseen saakka.
Hän käytti itsekin 1980-luvulla arkkitehtitoimistossa työskennellessään runsaasti aikaa Rotuaarin kattamisen suunnitteluun, mutta mitään ei loppujen lopuksi rakennettu.
”Mitä on tämän päivän regionalismi? Yhdistyykö siinä kansainvälinen kaupunkilaisuus ja metsäläisyys? Oulussa tällaisia piirteitä voi nähdä katukuvassa”, sanoo Kauppi.
Kaupungista koilliseen päin lähdettäessä jo Hiukkavaarasta alkaa soiden ja metsien alue, joka ulottuu kauas Vienanmerelle.
Kallioparkki Oulun mahdollisuus kehittyä
Oululaisen arkkitehtuurin saama kansainvälinen huomio on ollut kortilla sen jälkeen, kun paikallisuuteen pohjautunut Oulun koulu jäi historiaan.
”Oulun arkkitehtuuri on nykyään läpileikkaus hyvästä kansallisesta valtavirrasta. Omaperäisyys puuttuu. Rakennusvalvonnan julkaisema kirjasarja kymmenen vuoden ajalta kertoo, ettei mitään kehitystä ole kyseisenä aikana tapahtunut.”
Kallioparkin myötä Oulun keskustan on mahdollista kehittyä viihtyisäksi alueeksi, jossa asuminen ja työpaikat sekoittuvat liiketoimintoihin.
”Keskustan kortteleita suunniteltiin jo 1980-luvulla rakennettavaksi umpeen. Niitä oli tarkoitus yhdistää katetuilla kävelysilloilla, joista ainoastaan Pukinsarvi on toteutunut. Keskeisenä tavoitteena pidettiin Rotuaarin kattamista. Rahoja siihen ei vain löytynyt.”
Rakennettujen alueiden täydentäminen tulisi uskaltaa toteuttaa ennakkoluulottomasti, mutta pitäen samalla mielessä, että rakennukset ovat kaupungin muisti.
”Vanhoissa kaupungeissa näkee hyvinkin rohkeita ja tehokkaita ratkaisuja muodostamassa hallittua kokonaisuutta yhdessä vanhojen rakennusten kanssa.”
Lue lisää lauantain Kalevassa olevasta Näkökulmia kaupunkiin -sarjan jutusta.