Mainos

Takana kahdeksan vuoden taival Euroopassa ja Aasiassa

Vladimir Ponomarev on kävellyt jo kahdeksan vuotta ympäri maailmaa. Vladimir Ponomarev on kävellyt jo kahdeksan vuotta ympäri maailmaa.
Pekka Peura
Oulu  3.7.2012 | Tiina Juujärvi Muuta tekstin kokoa -+

Vanhalla nelostiellä Tupoksen ja Kempeleen välillä kulki tiistai-iltana ruskettunut venäläismies, joka työnsi kärryjä.

Vladimir Ponomarev on kävellyt kahdeksan vuotta ympäri maailmaa. Hän on kotoisin Saratovin suurkaupungista, joka sijaitsee Volgan varrella.

Kempeleen kohdalta tavoitettu Ponomarev kertoo, että Suomi on hänelle 21. maa.

Aiemmin hän on kävellyt Euroopassa ja Aasiassa, kuten Laosissa, Thaimaassa ja Kiinassa.

Suomen matkan hän aloitti kesäkuun alussa Lappeenrannasta, josta hän jatkoi Helsinkiin ja Porin ja Vaasan kautta Ouluun. Pohjois-Pohjanmaalta matka jatkuu Rovaniemelle ja sieltä takaisin Lappeenrantaan.

Ponomarev kävelee 35 kilometriä päivässä, jos sää on hyvä. Hän työntää edellään kärryjä, joissa on ”koko talo”: priimuskeitin, lääkkeitä, vettä, makuupussi ja teltta.

Uudet jalkineet hän ostaa noin kerran kuukaudessa.

Lastiin on kiinnitetty päällimmäiseksi valokuvia kotiseudulta, pieni lelunalle ja puolentoista litran vesipullo.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

19/19 kommenttia

VIse
13.7.2012 13:12

Mitä se meille kelleen kuuluu millä kaveri reissunsa maksaa?? Syö varmaan sitä mitä rahalla saa kaupasta..tuskin on tänne vartavasten tullu kerjäämään ruokaa ohikulkevilta. Se että kaveri tulee idästä päin, ei tarkota että se heti olis rosvokulkuri.
Hattua täytyy kaverille nostaa, tsemppiä vaan!


Jorma
5.7.2012 08:35

Veiskö tuo mennessään autotallintakaa tuon 1200 ladan vaihelaatikon sinne mistä on tullutkin


Valentin
4.7.2012 22:06

Kuvasin miehen Oulun torilla, ei ottanut mitään vastaan vaikka oli tarjoajia vaikka kuin paljon. Oli ruan tarjoajia, munkkikahvin ei mitää sanoi vaan että nou tank ju. Suomalianen ois syöny ittesä kipiäksi jos vaan jokin olisi tarjonnu, sen jäkeen ei olis eten kotia jaksanut kävellä.


Kävelijä
4.7.2012 20:43

Kempeles, kun hoksasin tämän mestarin matkan liian myöhään, olisin mieluusti tarjonnut lämpimää kotiruokaa :-(


Raskaan työn raaataja
4.7.2012 13:53

Äijä käppäili just ohi Taskilassa! Real life forrest Gump :)


Katteelline panettelija
4.7.2012 07:00

Mitähän lie herra syö moisen matkan ravinnoksi? Ja millä ruokansa maksaa? Kenkiäkin kerta ostelee kuukausittain. Itehän en kulkuria ruokkis vaikka ryömis maailmaa ympäri. Ettei ois universumin pisimmällä rosvoretkellä? Vai onko nämä niitä lottovoittajan elämän tarkoitusta etsivää maailmanmatkausta? Eppäilyttää kyllä kovasti.


Jukka
4.7.2012 13:23

Mitä se meille kellekkään kuuluu, kuka minkäki millä rahalla maksaa.. Tuoki kaveri on varmasti ihan harmiton ja haluaa nauttia Suomen luonnosta ja ei oo muutaku hyvää sanottavaa ku Suomesta poistuu.. Ei se meidän asfalttia niin paljoa kuluta... Antakaa ihimisten olla... Ja Ihmettelijälle tiedoksi... Oon samaa mieltä kuin, moni puhuu muttei kykene ja kaikella ei todellakaan haeta aina mitään ihme juttuja, joskus ihminen vain osaa elää erilailla, kuin on totuttu... :) Hyvää kesää kaikille ja rikkokaa rutiineja :) T: H


jepu
3.7.2012 23:29

Onkos sillä niin väliä, että käveleekö vai meneekö lentokoneella? Itsekkin lähtisin varmaan pyörällä, eikä minulla syynä mikään ilmastonmuutos olisi vaan se, että pyöräily nyt sattuu vaan olemaan mukavampaa, kuin hikisessä lentokoneessa istuminen. Kaikilla aina tarve etsiä joku suuri poliittinen tarkoitus kaikelle. Ihime settiä.


Ihmetteliä
3.7.2012 22:29

Miksis mies kävelee? ihmetytyttää mikä saa ihmiset tekemään jotain tällaista. ´minun mielestä ei saavuteta mitään.
Jotain varmaan haluaa sanoa mutta merneekö perille? Ihmettelen vaan !


moni puhuu muttei kykene
3.7.2012 23:05

Ehkäpä kaveri ei kävele siksi että joku muu saavuttaisi tällä tempauksella jotain. Tuossahan on lopulta paljon enemmän järkeä ja ennen kaikkea rohkeutta kuin rampata läpi koko elämänsä töissä ja kuvitella siten saavuttavansa jotain merkityksellistä.

Kaikki eivät halua seiskaan tai ylipäänsä sanoa muille jotain kuolematonta, vaan osoittaa itselleen kaapin paikan ja kokeilla aidosti mihin mies pystyy. Arvostan kyllä suuresti tällaista äijää, koska hän tekee jotain sellaista mihin minä en kykene eikä rohkeuteni riitä.


hapan korppu
3.7.2012 22:29

meleko sälli.Tarjoisin kahavit jos heppu malttais pysähtyä...


kyllä Iissä osataan
3.7.2012 22:21

Kun tulee Iihin niin tarjoan autokeitaalla ruuan ja pääsen seiskaan.Pistäkää paremmaksi.


iiläinen
4.7.2012 00:15

Iissä on ideaa :D


pelinappula
3.7.2012 22:13

Kyllä tuo varmaan pakkolomat voittaa.


hekahe
3.7.2012 21:57

Kaveri käveli Oulunlahden koulun tienoilla kello 21 pintaan! Hattua täytyypi nostaa!


N.Erkki
3.7.2012 21:36

Aivan sama mikä on syynä, mutta onhan tuo paljon mielekkäämpää kuin meikäläisen päivittäinen työ.. pitäskö lähteä kaveriksi kävelemään.. :)


Utelias
3.7.2012 21:03

Mikähän lienee miehen tavoite? Meinaako viel kauankin kävellä?


lukija
3.7.2012 21:00

Lisää iloisia uutisia harmaan arjen keskelle, jaksamista miehelle!


kyllä muuten mutta nuo kärrit
3.7.2012 20:51

Meleko mies? olisi varmaan paljon tarinoita kerrottavana.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Oulu Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös