Ta­kaa-ajo Oulussa - varas kaahasi Li­min­gan­tul­lis­ta Kaak­ku­riin

Työmaalta työkaluja varastanut mies pakeni poliisia jopa 135 kilometrin tuntinopeudella.

Poliisi otti varhain lauantaiaamuna kiinni miehen, joka pakeni poliisia Oulun keskustan eteläpuolisissa kaupunginosissa jopa 135 kilometrin tuntinopeudella.

Poliisi sai neljän aikaan hälytyksen siitä, että Ilmarinkadulla sijaitsevalla työmaalla liikkuu varas.

Poliisin tullessa paikalle vuonna 1980 syntynyt oululaismies oli jo lastannut työkaluja autoon ja lähti pakoon. Poliisi pyrki pysäyttämään auton monta kertaa, mutta mies vain jatkoi matkaansa. Liikenne oli aamuyöstä erittäin hiljainen, eikä erityisiä vaaratilanteita syntynyt huolimatta kovasta ajonopeudesta.

Takaa-ajo jatkui reilun viiden kilometrin matkan ja päättyi Vekarakujalle, kun pakenijan auto simahti. Mies oli liikkeellä iäkkäällä autolla, joka oli varastettu.

Kiinniotettua miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, varkaudesta, rattijuopumuksesta sekä huumausaineiden käyttörikoksesta.

Takaa-ajoon osallistui kaksi poliisin yksikköä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä