Oulu

Mainos

Taidehallin paikalle tulevat DNA ja Voimala 1889

Taidehallin paikalle tulevat DNA ja Voimala.
Oulu 20.11.2016 7:00
Anne Helaakoski, Esko Aho

Whatevergroup avaa ensi maaliskuussa Hartelan saneeraamaan Myllytullin vanhaan voimalaan Voimala 1889 -nimisen taide- ja tapahtumatilan.

Rakennukseen suunniteltiin pitkään Oulun taidehallia paikallisten yhdistysten voimin, mutta sille ei onnistuttu luomaan toimivaa rahoitusmallia ilman merkittävää julkista tukea.

Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunnan mukaan Oulun Taidehallin toiminnan käynnistäminen olisi edellyttänyt varmuutta ”sekä toiminnan julkisesta ja mahdollisesta yksityisestä rahoituksesta että yhdistyksen omasta tulorahoituksesta”.

Voimalan salitilassa on tarkoitus järjestää näyttelyitä, konsertteja, esityksiä, juhlia ja kokouksia.

Aberdeen Property Fund Finland I Ky:n omistamaan kiinteistöön siirtyvät nyt myös Arkistokadulla sijaitsevan DNA:n Oulun toimitilat, jotka vievät kahdessa kerroksessa valtaosan rakennuksen neliöistä.

Whatevergroup on kahden oululaisen taiteilijan Antti Kaarlelan ja Antti Kairakarin yritys, jonka liiketoiminta koostuu muun muassa galleria- ja tapahtumatoiminnasta sekä elokuvatuotannoista.

Voimalassa on suuri yhtenäinen salitila, jossa on tarkoitus järjestää näyttelyitä, konsertteja, esityksiä, juhlia ja kokouksia.

Voimalan ja Rauhalan väliin valmistuu myös tapahtumatori.

Arkkitehti Viktor Joachim Sucksdorfin suunnittelema Myllytullin vesivoimala otettiin käyttöön 1903.

Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (26)

Hehheh. Kovan luokan kulttuuritoimija tuo DNA. Toivottavasti lautakunnassa muistetaan tämä, kun jaetaan tontteja lähivuosina. Hartela teki kunnon ilmaveivin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi sitä pitää valittaa joka asiasta pysykää sisällä ja verhot kiinni niin kaikki hyvin-

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aiheessa olisi voinut olla kartta missä paikka sijaitsee. Mutta ilmeisesti ei sen vuoksi kun elämä on ja DNA on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä kaikki mennyt "taiteen sääntöjen" mukaan! Hienohan tuosta tulee, mutta mihin saadaan mahtumaan n.130-150 hlö:n autot?
Sanottakoot vielä, ettei edet Oulun "toimiva/palveleva joukkoliikenne" auta työmatkalaista mitenkään!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei minnekään. Pitäähän noilla rakennuksen valmistua jotain valittamista..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Rakennukseen suunniteltiin pitkään Oulun taidehallia paikallisten yhdistysten voimin, mutta sille ei onnistuttu luomaan toimivaa rahoitusmallia ilman merkittävää julkista tukea." Tjaah, lupailihan tuo meidän Sanni Guggenheimillekkin vuosittaista 1,5 millin valtionosuutta. Kysymys kuuluu eikö Oulussa osata hakea täläista rahoitusta, vai eikö noita rahoja tipu pohjois-suomeen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sama tilanne on kaiken muunkin valtion budjettirahan kanssa. Valtaosa siitä kanavoidaan etelään, tänne pohjoiseen jää vain muruset pöydältä. Hyvä esimerkki viimeajoilta on liikennerahojen kuppaaminen Tampereen suurhankkeisiin, maantietunnelliin ja ratikkaan. Kuka kuvittelee, että ne ovat tamperelaisten omilla rahoilla rakennettuja. Ratikkaan Grahn-Laasonen on luvannut vuosittain 78 miljoonaa euroa valtion rahaa. Meille ei saatu rahoitusta edes kaksoisraiteeseen Ouluun saakka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jonkun mielesta se on suuri kulttuuriteko, kun ollaan mukana "pelastamassa" vanhaa arvorakennusta. Ja yper-hienohan siitä tietysti tulee, mutta samaan aikaa se on ahdas ja epäkäytännöllinen meidän tarpeisiin, joten mikäli yhtään lohduttaa, niin ei läheskään kaikki DNA:laiset sinne olisi oikeasti halunneet. Hapeäminen jätettään kuitenkin niille, jotka tuon projektin ovat masinoineet. Toivottavasti taide saa sen joskus kokonaan omakseen. :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa vaihtaa työpaikkaa jos ei ole tyytyväinen työoloihin. Oulussakin on paljon vaihtoehtoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitte ku DNA muuttaa tuonne, niin se Arkistokadun kiinteistön vois laittaa matalaksi ja rakentaa tilalle jokin parikytkerroksinen tornitalo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä into muutamilla on rakentaa Ouluun tornitaloja? Esim. tällaisten vanhojen kulttuurillisesti arvokaiden kohteiden kuten Voimala uudelleen käyttö ja saneeraus on paljon mielekkäämpää. Perinteet kertovat kulttuurin tasosta - ei mauttomat uudiskohteet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisihan se kiva, että Suomen 5. suurin kaupunki myös näyttäisi kaupungilta, eikä joltain pieneltä pitäjältä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Määrittele miltä näyttää "kaupunki". Ja asukasluku on ainoastaan hallinnollinen luku. Jokainen kaupunki näyttää siltä mikä itselle on hyvä ja luonnollista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikkien suomalaisten mielestä luultavasti ainakin Helsingin keskusta on "oikeaa" kaupunkia. Siellä ei ole yhtään kaksikymmenkerroksista taloa, korkein on hotelli Torni (14 krs.).

Kaikki Helsingin ylikorkeat talot ovat lähiöissä. Ihanko oikeasti halutaan Oulun keskustan muistuttavan itähelsinkiläistä lähiötä :-)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siihen ei tornitalojen pykääminen auta. Pitäisi saada vähän elämää tuonne keskustaan, siis kauppaliikkeitä pelkän Arinan lisäksi. Lisäksi kulttuuritarjontaa jne. Ja ajanmukainen rautatie/linja-autoasema olis ihan positiivista. Mutta siinä vaiheessa pitäis vaihtaa jo asukkaat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun keskustaan pitäisi saada 20000 asukasta lisää, niin keskustan liikkeillekin löytyisi asiakkaita. Keskustassa on paljon rumia 3-5 kerroksisia taloja, jotka purkamalla voitaisiin rakentaa asuntoja, niin että pikkuhiljaa saataisiin tuo 20000 lisäasukasta. Kulttuurisesti arvokkaat kohteet tulee toki säilyttää ja restauroida.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi vain parikymmentä? Kolmekymmentä olisi parempi, tai kolmekymmentäkolme. Oulun on syytä pysyä kilpailussa mukana tai meille nauretaan muualla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Teini-ikäiset tornifanit ei tajua arkkitehtuurista kuin kerrosmäärän.....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (26)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan keskiosassa, Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Etelä-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Korotetaanko alvia vai osinkoveroa?

164 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Perintönä viikko-osake

Kanarialle pääsee nykyisin, kunhan malttaa netistä hakea, viikoksi hyvätasoiseen hotelliin lentoineen viidellä sadalla. ... Lue lisää...
Jaska 60

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image