Taulutietokoneitten eli tablettien käyttö yleistyy kovaa vauhtia kouluissa. Oulun tietotekniikka -liikelaitos on toimittanut kouluille tähän mennessä kuutisenkymmentä laitetta, mutta kysynnän odotetaan kasvavan lähiaikoina.
Tietotekniikan liikelaitos kilpailuttaa parhaillaan taulutietokoneitten toimittajia. Tänä ja ensi vuonna tabletteja hankitaan 150 000–180 000 eurolla.
”Koulut ovat olleet kiinnostuneita taulutietokoneista, sillä oppimateriaalia on laajasti saatavilla juuri niihin”, selvittää asiaa Oulun tietotekniikan johtaja Pekka Packalén.
Oulun tietotekniikka hankkii Oulun kaupungin konsernissa käytettävät taulutietokoneet. Se myös asentaa ne asiakkaille käyttövalmiiksi ja tarjoaa käytönaikaisen tuen.
”Kilpailutamme nyt hankintakanavan, jota voimme käyttää, kun laitetilauksia alkaa tulla hallinnonaloilta”, sanoo Packalén.