Syyt­tä­jä: Skim­maus­kop­la kopioi kort­te­ja 15 au­to­maa­tis­ta - katso lista

Oulun käräjäoikeudessa luettiin tiistai-aamuna syytteet kolmelle bulgarialaismiehelle törkeästä maksuvälinepetoksesta.

-
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oulun käräjäoikeudessa luettiin tiistai-aamuna syytteet kolmelle bulgarialaismiehelle törkeästä maksuvälinepetoksesta. Syyttäjä vaatii miehille vähintään kolmen vuoden ehdottomia vankeusrangaistuksia.

Kaksi syytetyistä on tuomittu aiemmin vastaavista rikoksista Saksassa ja Romaniassa.

Kolmikko asensi viime kesän ja syksyn aikana pankkikorttien kopioimiseen tarkoitettuja laitteita yhteensä 15 automaattiin eri puolille Pohjois-Suomea ja Pohjanmaata.

Syyttäjän mukaan ainakin 109 suomalaisesta kortista on valmistettu kopiokappale, joilla on tehty ostoksia Chicagossa Yhdysvalloissa.

Kopioituja pankki- ja luottokortteja on käytetty onnistuneesti ainakin 63 000 euron edestä. Lisäksi niillä on yritetty tehdä käteisnostoja reilun 25 000 euron edestä.

Suunnitelmallinen rikos

Syyttäjä piti tekoa törkeänä, sillä rikoksesta aiheutui huomattavaa vahinkoa ja rikos oli erityisen suunniteltu. Miehet olivat tulleet Suomeen nimenomaan tarkoituksenaan tehdä maksuvälinepetoksia. Kolmikko teki Suomeen viime vuoden heinä-elokuussa ja syyskuussa kaksi reissua.

Oulussa laitteita oli neljässä automaatissa. Lisäksi kortteja kopioitiin Oulunsalossa, Iissä, Rovaniemellä, Torniossa, Vaasassa ja Kokkolassa. Poliisi otti miehet kiinni Kokkolassa viime syyskuussa.

Poliisin mukaan kolmikko keräsi kahden Suomeen tekemän reissun aikana tiedot yhteensä tuhansista korteista. Skimmauslaitteita asennettiin samoihin automaatteihin useita kertoja.

Kopioitujen korttien joukossa on Kokkolan Osuuspankin, Nordean, OP-Kotipankin, Oulun Osuuspankin, Pohjolan Osuuspankin sekä Sampo Pankin kortteja.

Kortteja kopioitiin seuraavista automaateista:

Oulu:

- Kaakkurin Citymarket

- Raksilan Citymarket

- Kirkkokatu 6

- K-Market, Paljetie 4

Oulunsalo:

- Kauppakeskus Kapteeni

Ii:

- Express myymälä Kärkkäinen

Tornio:

- Hallituskatu 16

Rovaniemi:

- Saarenkylän Citymarket

- Rovakatu 1

- Teollisuustie 1

Kokkola:

- Prisma

- Pitkäsillankatu 17

 - Isokatu 6

Vaasa:

- Kauppapuistikko 32

- Sepänkyläntie 3

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä