Oulu

Mainos

Suomi 100 -juhlaviikolla Oulussa satsataan valoteoksiin – va­lo­fes­ti­vaa­lin lisäksi yrityksiä pyydetään valaisemaan julkisivunsa teemaväreillä

Lumo-valofestivaali jatkuu tänä vuonna osin läpi koko Suomi 100 -juhlaviikon. Arkistokuva viime vuoden valofestivaalilta. KUVA: Peura Pekka
Oulu 20.9.2017 13:47
Kaleva

Suomen juhlavuosi huipentuu Oulussakin itsenäisyyspäiväviikolla, jolloin kaupunki on näkyvästi mukana valtakunnan juhlinnassa.

Oulussa osallistutaan erityisesti valtakunnalliseen Valaise-teemaan. Suomen syntymäpäiväviikon alussa, 1. joulukuuta alkaen, pyydetään erityisesti yrityksiä valaisemaan jokin näkyvä osa rakennuksesta tai pihasta sinivalkoisin sävyin kello 18 alkaen. Valaisua pyritään pitämään yllä torstaihin 7. joulukuuta saakka.

Lisäksi Oulun valofestivaali Lumo käynnistyy 17. marraskuuta. Osa valoteoksista säilyy läpi syntymäpäiväviikon. Kuusisaareen rakennettava Luminous-valotaidekokonaisuus herättää kaupungin mukaan erityistä huomiota 2.-3. joulukuuta.

Syntymäpäiväviikko on täynnä oululaisten omia tapahtumia, ja kaikki huipentuu kunnianosoituksiin Oulun hautausmaalla 6. joulukuuta sekä Ajankulkue-kulkueeseen, jossa kävellään ja lauletaan halki historian ja Oulun kaupungin.

Oulun kaupunki tiedottaa moninaisista yksittäisistä tapahtumista lisää lähempänä juhlaviikkoa. Suomi 100 -nettisivuille kerätään myös tapahtumia yhteiseen kalenteriin.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lopettakaa jo Väyrysen kannattajat

155 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Lopettakaa jo Väyrysen kannattajat

Minä en ole Paavolla sen enempiä vouhkannut ja aioinkin äänestää häntä kaikessa hiljaisuudessa, mutta kun otit asian/asi... Lue lisää...
vouhkaampa minäkin, ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.1.

Naapurit

22.1.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image