Oulu

Sorsaperhe pelastettiin sairaalan suljetulta sisäpihalta Oulussa – katso sydäntä lämmittävä video

Sorsa pesi sairaalan suljetulle sisäpihalle. Poikasten kuoriuduttua täytyi järjestää "marssi luonnon helmaan" läpi monien mutkien.
Oulu 1.6.2018 11:51
Taina Virolainen

Neljä miestä oli mukana operaatiossa, joka pelasti sorsaperheen suljetulta sisäpihalta Oulussa. Video näyttää, kuinka pelastustyöt sujuivat.

Rakennushuollon porukka huomasi 2-3 viikkoa sitten, että OYSin suljetulle sisäpihalle oli asettunut sorsaemo munimaan. Munia oli pesään ilmestynyt yli kymmenen.

Miehet kävivät joka päivä katsastamassa tilanteen. Torstaina miehet huomasivat, että emon seuraksi oli kuoriutunut kahdeksan poikasta. Emo ja pörröiset poikaset eivät päässeet suljetulta pihalta minnekään, vaan kiersivät kehää ilman ulospääsyä.

Videon lähettänyt lukija kertoo, että miehillä oli suunnitelma B: Pyydystää linnut haavilla pahvilaatikkoon ja kuskata ne veden äärelle.

Miehet päättivät kuitenkin kokeilla suunnitelma A:ta. He ohjasivat lempeästi sorsapoikueen ulos sairaalasta ennalta tarkoin suunniteltua reittiä pitkin.

Ilmastointiputken avulla pesue saatiin pidetty kurissa, etteivät poikasen rynnänneet pitkin sairaalan käytävää, vaan lyhyen sisäreitin kautta seuraavalla sisäpihalle. Siitä linnut saatiin lastauslaiturialueen ja parkkipaikan nurmikentän kautta kohti Laanaojaa, jonne ne onnellisesti polskahtivat.

Operaatio vei puolisen tuntia. 

"Ihmeellisiä otuksia"

Videon lähettänyt lukija kertoo, että emolintu kaakatti matkalla, mutta ei käyttäytynyt äkäisesti auttajiaan kohtaan. Hyväkuntoiset poikaset taapersivat innolla mukana.

Lukijan mukaan emolintu oli selvästi vaistonnut sairaalarakennuksesta päästyään, mihin suuntaan kulkea vettä löytääkseen.

– Ällistelimme, että alle vuorokauden ikäiset poikaset jaksoivat taapertaa 300-400 metrin mittaisen reitin. Ovat ne ihmeellisiä otuksia verrattuna vastasyntyneeseen ihmisen lapseen.

Kuvan lähettänyt lukija ei muista, että sairaalan sisäpihalla olisi aikaisemmin pesinyt sorsaemoa. Pikkulintuja ja puluja joudutaan ajoittain hätistämään sairaalan tiloista. Jäniksistä ja hirvistä on tehty havaintoja sairaala-alueella, mutta ei kuitenkaan sisätiloissa.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (68)

Ja lopulta ne kuolivat tuohon ruskeaan paskaveteen, mihin ne ohjattiin pulikoimaan. Eikö Oulusta yhtään puhtaampaa luonnonvettä enää löytynyt, edes ihan pikkuisen puhtaampaa vain.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos pelastaja partiolle. Hienoa työtä. Onneksi mun kissa ei ollu siellä. Eikä kenenkään muun. Mitalli pelastajille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa toimintaa ja aitoa välittämistä heikoimmassa asemassa olevista elollisista. Eläimiä auttaa aina mielellään. Monet kerrat on tullut linnunpoikasia hätisteltyä pois ajoradoilta ja yleensä viimeistään siinä vaiheessa lähtevät siirtymään turvallisempaan paikkaan kun niitä varovasti hieman yrittää nostaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos kaikista hyvistä kommenteista. Jos nuo poikaset olisivat, ollut yhdenkään yön tuolla, niin ne olisivat kuolleet, joko janoon tai petojen kynsiin. varikset jo kyttäsivät heitä. Hyvää kesää kaikille

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta syksyllä tulevat julmat haulikkomiehet...Saa nähdä miten käy sorsaperheelle. Sellaista se elämä on synnytään ja kuollaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvin toimittu kun auttoivat
sorsaperheen turvallisesti
ahtaalta työmaaalueelta.
Ansaitut kiitokset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos,lämmittää sydäntä tämmönen toiminta,oikein,ei voi muuta sanoa kiitoksen lisäksi.:)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ISO ISO KIITOS! Ihanille miehille että että autoitte sorsaperhettä ❤️ Tulipa hyvä mieli 😊

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihana,että miehet näkivät vaivaa sorsaperheen saattamiseksi ❤️ hellyttävä video 😍

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siellä ne aamulla polskivat,kun töihin menin. Ihanaa että on auttavaisia ihmisiä .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eläinten poikaset ovat todella valmiit heti alusta pitäen. Ihminen on avuton kauan. Ei ole heti heinähommiin. Ja helppoa heinäntekoa ei koskaan ole ollut olemassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (68)

Uutisvirta

19
Nämä kuusi asiaa jokaisen kuuluisi tietää taksiuudistuksesta – "Asiakkaalta vaaditaan nyt erilaista vastuuta"
16
Kysyimme, mihin aikaan nurmikkoa on soveliasta leikata? – "Asiasta ei ole olemassa mitään varsinaista lakia"
9
Pitkään eduskunnassa ollut Erkki Pulliainen pohtii yhä ydinvoimarakentamista ja kaivostoiminnan vaikutuksia luontoon
8
Kekkonen poisti hakaristin Valkoisen Ruusun suurrististä, muuallakin swastika on yhä tabu – Tutkija nostaisi muinaisen symbolin arvoonsa
5
Turkin historiallisten vaalien äänistä laskettu yli puolet, Erdoğan näyttää onnistuvan nousemaan maan yksinvaltiaaksi
5
Turkin vaalilautakunta: Erdogan on voittanut presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella
3
Kotimaisista "b-luokan kaloista" halutaan kehittää Rovaniemellä jotain uutta – kuore sopii jopa suklaan raaka-aineeksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

196 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

Kyllä, juuri näin. Eli aloittaja on hyvä, ja miettii uudestaan ketkä täällä näitä taloustalkoita todella tekeekään. + pä... Lue lisää...
Taloudellisesti riip...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image