Skim­maus­kop­la na­rah­ti, poliisi epäilee yh­teyk­siä Oulun ta­pauk­siin

Oulun käräjäoikeus vangitsi torstaina kolme ulkomaalaista miestä epäiltyinä kopiointilaitteen asentamisesta pankkiautomaattiin Kokkolassa. Samojen miesten epäillään asentaneen skimmauslaitteita useisiin pankkiautomaatteihin Oulussa elo- ja syyskuun aikana, kertoo rikoskomisario Ari-Pekka Kouva Keskusrikospoliisista (KRP).

-

Oulun käräjäoikeus vangitsi torstaina kolme ulkomaalaista miestä epäiltyinä kopiointilaitteen asentamisesta pankkiautomaattiin Kokkolassa. Samojen miesten epäillään asentaneen skimmauslaitteita useisiin pankkiautomaatteihin Oulussa elo- ja syyskuun aikana, kertoo rikoskomisario Ari-Pekka Kouva Keskusrikospoliisista (KRP).

"Vahvasti epäilemme, että yhteyksiä Oulun tapauksiin on. Tutkinta on kuitenkin vielä alussa. Emme tiedä kuinka pitkään ja missä päin Suomea tekijät ovat liikkuneet", Kouva sanoo.

Oulussa skimmauslaitteita on ollut liikkeellä elo- ja syyskuussa useita. Elokuussa kopiointilaite löydettiin Oulusta Kaakkurin Citymarketista ja syyskuussa Joutsensillan K-Supermarketista. Kouvan mukaan tapauksia on ollut enemmänkin.

"Syyskuun puolella olemme poistaneet pari laitetta. Lisäksi on ollut muutama tapaus, jossa automaatissa on ollut jälkiä kopiointilaitteesta, mutta se on keretty poistaa", Kouva sanoo.

Tekijöillä kansainvälisiä kytköksiä

Teoista epäillyt miehet vangittiin todennäköisin syin epäiltyinä törkeästä maksuvälinepetoksesta. Miehet otettiin kiinni Kokkolassa maanantaina. Heidän hallustaan löytyi useita skimmauslaitteita.

Kouvan mukaan samat henkilöt ovat syyllistyneet korttien kopiointiin ympäri Eurooppaa. Kaikki Oulun skimmauslaite-tapaukset on siirretty KRP:n tutkittaviksi. "Otamme tarkasteltaviksi kaikki tämän alueen skimmausjutut, koska kyseessä näyttäisi olevan kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta", Kouva sanoo.

Kouvalla ei ole tietoa siitä, ovatko automaatteja käyttäneet menettäneet rahojaan.

Vangitut miehet ovat liikkuneet uudehkolla mustalla Volvo-merkkisellä farmariautolla, jossa on Ruotsin rekisterikilvet. KRP pyytää ilmoittamaan havainnot pankkiautomaateilla epäilyttävästi käyttäytyneistä henkilöistä numeroon 071 878 5023 tai 071 878 5024.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä