Oulun kaupunginteatterin ja pääkirjaston välisellä kulkuväylällä kävi lauantaiaamuna kuhina.
Samaan aikaan tietä ja tilaa toisillensa tekivät valtakunnallisen Siivouspäivän kirpputorimyyjät, Mahdollisuuksien toriin osallistuvat ja Terwahölkän ohijuoksua järjestäneet puuhamiehet. Olipa vielä Lasten ja nuorten teatterifestivaalin viimeinen päivä alkamassa.
Torinrannan lähimaastoon nurmikoille sekä teatterin ja kirjaston eteen oli linnoittautunut noin sata kirpputorimyyjää.
Oulun siivouspäivän koordinaattorin Niina Jortikan mukaan Ouluun ja lähiympäristöön oli lauantaina levittäytynyt arviolta kolmisen sataa kirpputorikauppiasta. Lisäksi kirpputoreja ja myyjiä oli muun muassa Haukiputaalla ja lähikunnissa.
Jortikka kertoo, että Siivouspäivän pelisäännöistä on sovittu hyvässä hengessä kaupungin kanssa.
Siivouspäivän idea on tehdä kierrättämisestä helppoa. Siivouspäivällä ei ole virallista järjestäjää, vaan jokainen tapahtumaan osallistuja on oman tapahtumansa järjestäjä. Jokainen on myös vastuussa omien jälkiensä siivoamisesta.