Oulu

Seniorit haluavat pitää Aleksinkulman – pal­ve­lu­verk­ko­suun­ni­tel­mis­sa rakennuksesta kaavaillaan oululaisten olohuonetta

Oulun työväen eläkeläisten lauluryhmä Sinitaivas harjoittelee Aleksinkulmassa. Säestäjänä on Hannes Leskinen. KUVA: Teija Soini
Oulu 5.2.2018 7:04
Kari Sankala

Rakennuksesta on kaavailtu kaupunkilaisten kohtaamispaikkaa ja olohuonetta.

Eläkeläisten järjestöt ovat jälleen saaneet toimintaansa lisävirtaa Oulun kaupungin suunnitelmista.

Tällä kertaa Oulun uutta palveluverkkoa suunnitteleva sivistys- ja kulttuuripalvelut on pohtinut Aleksinkulmasta kaupunkilaisten kohtauspaikkaa, oululaisten olohuonetta.

Neljä vuotta sitten eläkeläisjärjestöt torjuivat hyvinvointilautakunnan pohdinnat hyvinvointipisteen tuomisesta Aleksinkulmaan.

Heti kärkeen on syytä kerrata, että seniorit ovat Aleksinkulman ”isäntiä”.

Nykyisellään yhteisötalo Aleksinkulma on tarkoitettu oululaisille eläke-, vammais- ja veteraanijärjestöille kohtaamis- ja kokoontumispaikaksi. Näille järjestöille tilojen käyttö on maksuton.

Aleksinkulma on kovalla käytöllä. Kuukausittain talossa on liki 10 000 kävijää. Joka arkipäivälle taloon, sen eri tiloihin, on jaettu 18–20 käyttövuoroa.

Oulun työväen eläkeläisten posliinimaalarit Kerttu Tihinen (vas.), Marjatta Rintala ja Ritva Säilänne viihtyvät Aleksinkulmassa. KUVA: Teija Soini

Oulun Eläkkeensaajien puheenjohtaja Markku Kainulainen pitää palveluverkon olohuonesuunnitelmaa vanhuspoliittisten suunnitelmien vastaisena.

– Tavoite on, että ihminen pärjäisi mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Aleksinkulmassa on tarjolla järjestöjen kautta sosiaalista toimintaa.

Eläkeläiset pelkäävät keittiön puolesta

Kiista tiivistyy Aleksinkulman keittiöön. Eläkeläisjärjestöt tarjoavat vuotuista alle 20 euron jäsenmaksua vastaan osallistujille aina kahvit, joskus on pullaakin.

Jos keittiöön tulee hääräämään asukastupa, eläkeläisistä tulee asukastuvan maksavia asiakkaita. Omat tarjoilut loppuvat.

Toinen seikka on tilojen ilmaisuus. Jos järjestöt häädetään muualle, eteen tulevat mahdolliset vuokrakulut, eikä niitä kateta nimellisistä jäsenmaksuista.

Pienituloisten eläkeläisten pelätään unohtuvan muutoksen jälkeen kotiin.

Palveluverkon suunnittelussa Oulun raadeissa on keskisen kaupungin osalta ruodittu kahta vaihtoehtoa, joiden toimenpiteet ulottuvat vuoteen 2026.

Molemmissa vaihtoehdoissa Aleksinkulmasta todetaan, että ”Aleksinkulman toimintaa monipuolistetaan ja omatoimisuutta vahvistetaan olohuonekonseptin mukaisesti.”

Keskiseen alueeseen näitä olohuoneita on listattu useita. Olohuoneita voisi olla Merikosken ja Paulaharjun kouluilla, Kaijonharjun nuorisotilassa, Nuottasaari-talossa ja Kastellin monitoimitalossa sekä Aleksinkulmassa.

Aleksinkulma

Aleksinkulma on entinen Oulun kauppaklubi.

Rakennuksena se edustaa uusrenessanssia. Talon on suunnitellut vuonna 1884 arkkitehti Carl Theodor Höijer.

Talossa on tehty tyyliä rikkovia ikkuna- ja sisätilamuutoksia. Päärakennukseen liitettiin vaalea tiilinen lisäosa vuonna 1984.

Oulun Kauppaklubi Oy myi rakennuksen elokuussa 1987 Oulun kaupungille 4,1 miljoonalla markalla.

Oulun

Kauppaklubi Oy:n silloiset omistajat olivat valtionyhtiöt Veitsiluoto Oy, Rautaruukki Oy ja Kemira Oy.

Lue lisää 05.02.2018 Kalevasta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Dressmannin tilat on oikea olohuoneen paikka kaupunkilaisille. Liian hieno talo rättikaupalle.
Aleksinkulma on arvoisillaan käyttäjillä. Miksi kaikki pitää myllätä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Painakaapa kaupunkilaiset ja päättäjät mieleen seuraava osoite: MAUNONKATU 1 Siellä sijaitsee torinrannan ja meren tuntumassa loistavat tilat tyhjillään keskustassa asuvien olohuoneeksi. Tiloista löytyvät loistavat keittiö ja lounastilat. Suuri liikuntasali, teatterin lavalla varustettuna, salin lähettyville olisi helppo laittaa kuntosali. Kolmanteen kerrokseen asti pääsee niin hissillä kuin portailla. Ylimmän kerroksen auditoriosta loistavat näköalat merelle....Ehdin noissa tiloissa opiskella 2000-luvulla useamman vuoden lastantarhan opettajaksi, eikä haissut home. Valo tulvii suurista ikkunoista sisälle ja surettaa että noin upea rakennus on ollut turhaan tyhjillään monta vuotta. Kyllä siihen koulukin mahtuisi tai vaikka päiväkoti jos ei olohuoneeksi oteta. Mutta kun ajatellaan että urheilutalokin on määrätty purettavaksi olisi olohuoneelle entistä enemmän tarvetta....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä estää senioreita seurustelemasta talossa, vaikka se avattaisiin kaikille oululaisille? Kaikki oululaiset osallistuvat tilojen kustannuksiin, joten sitä ei voi pelkästään senioreiden käyttöön antaa. Elleivät sitten suostu maksamaan tiloista kunnon vuokraa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpa kumma juttu, kun kaupunki taas toistuvasti yrittää viedä eläkeläisjärjestöiltä Aleksinkulman kokoontumispaikkaa.
Unohtakaa jo sivistys- ja kulttuuripalvelut tällaiset suunnitelmat ja antakaa Aleksinkulman olla eläkeläis- ja vammaisjärjestöillä.
Kaiken lisäksi talolla on muistaaksen sellainen alkuperäissopimus, ettei tällaiseen kaupungilla ole edes mahdollisuutta, mikäli nyt kaupunki mitään aikaisempia sopimuksia kunnioittaa.
Tuollaiset tekemällä thedyt "olohuone- keskukset" ovat mielestäni jo alkujaan tuomittu epäonnistumaan, sillä toiminta täytyy lähteä itse tekijöistä, jotka "olohuonetta" tarvitsevat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

'' Aleksinkulma on kovalla käytöllä. Kuukausittain talossa on liki 10 000 kävijää. Joka arkipäivälle taloon, sen eri tiloihin, on jaettu 18–20 käyttövuoroa. ''

Hyvä varmaan näin, mutta tuo ei kerro mitään ko tilojen kapasiteetista eikä siitä että millaista käyttöastetta nuo edustavat kaikkien ko tilojen jokapäiväisistä mahdollisuuksista - siis aamusta klo 6 myöhään ainakin klo 22 saakka kaikkina viikonpäivinä.
Tietävät voisivat julkaista nämä käyttöasteet.

Samaa kaivataan kaikista muistakin kunnan / kaupungin omistamista kiinteistöistä. Teatterit, koulut, kirjastot, uimahallit, kuntosalit, urheilukentät, urheiluhallit, jne. Kaikki ne on avattava omistajien käyttöön ilmiselvin soveltuvin osin. Kuten koulujen voimistelusalit harrastajille - maksutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikähän paikka tuo Aleksinkulma oikeasti on? Talon olen auton ikkunasta nähnyt. Eläkejärjestöjen ilmoittelua aikani seurasin ilmaisjakelulehtien ilmoituksista, mutta en paikkaani löytänyt. En saanut nuorena oppia tanssaamaan joten tansseihin en mene. En ole Paavolan pakana vaikka läheltä liippaa, en minkään sairasryhmän jäsen, en eläkkeellä oleva virkamies jne joten lopetin seuraamisenkin. Ei ole minulle mitään. Yksin kämpässä nyhjään, kaupungilla asioilla tai asioitta joskus käyn. Yksi sukulainen kerran vuodessa käy, toinen kahdesti, muita ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kylläpä olet katkeroitunut. Miksi et vain lähde liikkeelle luontoon. Kävele vaikka ulkona äläkä möyrötä yksin kämpässä. Ei se yksin oleminen ole ollenkaan huono asia ainakaan minulle, nautin yksin olemisesta. Mutta osaan kulkea ulkona ilman että joku on seurana. En kaipaa mihinkään PIIREIHIN, menköön ne joille se on tärkeää minulle ei.

Mitä aleksin kulmaan tulee se on todella hyvä paikka. Kauvan ennen siinä oli ravintola jossa olin ravintolakouluaikana harjoittelemassa. Nyt innostusta riittää posliinimaalaukseen. Toki itse en siellä maalaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aleksinkulma säilytettävä seniorien käytössä kuten tähänkin asti. Olohuoneita löytyy muualtakin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aleksinkulman vieressä olevat hienot Oulu10:n tilat voi antaa "kaupunkilaisten olohuoneeksi". Siellä majaileva virkamiesjohto voi tehdä tärkeää työtään lukuisissa laajan kunnan muissa virastotaloissa tai tarkoitukseen sopivissa tiloissa. Virkamiehet liikkumaan..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Pienituloisten eläkeläisten pelätään unohtuvan muutoksen jälkeen kotiin." Eläkeläisjärjestöt eivät ole pienituloisia. Miten niiltä perittävä tilavuokra vaikuttaisi nimenomaan pienituloisten eläkeläisten osallistumismahdollisuuksiin? Eläkeläisissä on paljon niitä, jotka saavat isoja eläkkeitä, mutta eivät ole valmiita tinkimään rahtuakaan saavutetuista eduista. Muiden pitää joustaa. Eläkeläisjärjestöjen harjoittama jyrääminen Aleksinkulma-asiassa saa välillä todella korneja piirteitä, kun muita käyttäjiä ylenkatsotaan - jopa solvataan. Korjauksena vielä väärään käsitykseen: seniorit eivät ole Aleksinkulman isäntiä. Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuritoimi on. Ja talon ylläpidosta maksavat kaikki kaupungin veronmaksajat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Senioreiden "henkisen hyvinvoinnin parkkipaikkana" Aleksinkulma on voittamaton ja tulee säilyttää ja piste. Säästää isosti myös lääkärikuluja, kun on hyvä rupattelu- /kokoontumispaikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Antakaa nyt senioreiden käydä siellä rauhassa! Tai hyväkulkuinen paikka tilalle. Jos tuosta tulee "kaupunkilaisten kohtaamispaikka", tulee siitä kuitenkin nuorison lusmuilupaikka. Onhan se nähty joka paikassa. Kumma kun nuorisotalo on kaupungissa muttei se kelpaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Senhän tietää keitä varten tuotakin kiinteistöä ollaan oleskeluhuoneeksi valtaamassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tervetuloa nykyaikaan. Niin niitä lupauksia niellään paljon muissakin asioissa. Aleksinkulman käyttäjäkunnan monipuolistaminen ei tarkoita sitä, että sitä oltaisiin ottamassa pois senioireilta. Esim. iltakäyttöön olisi paljon mahdollisuuksia, nykyinen toiminta kun keskittyy aamu- ja iltapäiviin. Ongelmana on pikemminkin se, että seniorit eivät siedä ketään muita talon käyttäjiä. On nähty ja kuultu monenlaista, täysin ala-arvoista kielenkäyttöä mm. "Se on työllämme tienattu!" ... Mihin tämä perustuu? Aleksinkulman ylläpitokustannukset ovat satoja tuhansia vuodessa, ja maksajina ovat kaikki oululaiset veronmaksajat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntia. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

124 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Yh-äippien mollaus

Joo, se on todella omituista. Minut kasvatti yh-äiti ja olen menestynyt elämässäni erittäin hyvin. Tärkeintä ei ole se m... Lue lisää...
Typykkä!

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image