Mainos

Seksuaalivähemmistöjen keskustelutilaisuuteen hyökättiin pippurisumutteella

Keskustelutilaisuuteen puhumaan tullutta Dan Koivulaaksoa sumutettiin kaasusumuttimella. Keskustelutilaisuuteen puhumaan tullutta Dan Koivulaaksoa sumutettiin kaasusumuttimella.
Matti Aalto/ Lukijan kuva
Oulu  19.7.2012 | Päivitetty 19.7.2012 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

North Priden yhteydessä järjestettyyn keskustelutilaisuuteen hyökättiin pippurisumutteella Kirkkotorin koulutuskeskuksessa.

Hyökkäys tehtiin seminaari- ja keskustelutilasuuteen, jonka aiheena oli homo-, bi- ja transpakolaisten tilanne ja äärioikeiston uhka.

Hyökkäyksen kohteeksi joutui tilaisuuteen puhumaan kutsuttu Dan Koivulaakso. Koivulaakso on entinen Vasemmistonuorten puheenjohtaja ja kansalaisaktivisti.

Poliisin mukaan Koivulaakson aloittaesa puheensa, hyökkäsi paikalla ollut mies hänen eteen ja sumutti kädessään olleella sumuttimella häntä kasvoihin.

Hyökkäys tapahtui seitsemän jälkeen. Hyökkääjä oli juossut samoin tein pakoon.

Keskustelutilaisuudessa oli paikalla noin 30-40 henkilöä, joista suurin osa altistui sumuttimen käytölle.

”Tilassa oli sen verran paljon sumutetta, että tulin kotiin ottamaan piilolinssit pois silmistä. En halunnut heittää niitä roskiin, koska olen köyhä opiskelija”, paikalla ollut Janne Hakkarainen kertoo.

Poliisin mukaan Koivulaakso jouduttiin toimittamaan sairaalaan tarkistettavaksi. Vielä ei ole tietoa oliko Koivulaakso sattumanvaraisesti valittu kohde.

Paikalla ollut Matti Aalto kertoo, että poliisi tuli paikalle nopeasti. Poliisi selvitti tapahtuman kulun paikallaolleilta ja otti ylös hyökkääjän tuntomerkit.

Vielä ei ole tietoa toimiko hyökkääjä yksin vai oliko hänellä avustajia paikalla.

Seminaarin osallistujat joutuivat tuulettamaan tilan ja siirtymään toiseen päähän rakennusta jatkamaan keskustelua.

Poliisi tutkii tapahtumaa pahoinpitelynä.

Keskustelutilaisuus oli North Priden ulkopuolista ohjelmaa, jonka järjesti Sosialistinen vaihtoehto/CWI-, Vapaa Vasemmisto- ja DSL-ryhmät.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/70 kommenttia

hu huh!
22. heinäkuuta 2012 kello 11.42.37

sairaat hoitoon vaan!


köyhä mieli tuomitsee
21. heinäkuuta 2012 kello 18.24.12

Mun mottoni on, että elä ja anna toisten elää. Jokainen keskittyköön omaan elämäänsä, ja antakoot toisen elää omalla tavallaan. Vähän on elämässä asioita, jos ehtii tuomita toisia ihmisiä. Kannattaisi siinä vaiheessa hankkia elämä. Ihan oikeesti.


homo homini lupus
21. heinäkuuta 2012 kello 1.29.35

Eipä olisi kiinnostanut koko tapahtuma, mutta koska tuollaisen epätoivoisen tempauksen joku pienisieluinen teki, niin menen ehdottomasti marssimaan. Ihan vain omana mielipiteenäni moista toimintaa kohtaan.


en hyväksy väkivaltaa
20. heinäkuuta 2012 kello 20.25.23

Törkeää väkivaltaa se on. Kaikkea ei tietenkään tarvitse hyväksyä kenenkään, mutta elää pitää pystyä erinlaisten ihmisten kanssa.


Homojen puolesta!
20. heinäkuuta 2012 kello 19.36.00

Minä olen hetero ja silti pidän seksuaalivähemmistöjen puolta! Todella ahdasmielistä ja alhaista tommonen hyökkäys. Mikäli inhoat homoja niin pysy silloin heistä kaukana äläkä tunge samaan paikkaan. Ja todella tyhmä "argumentti" oli tuolla keskustelu alkupuolella "homojen jatkuvasta esilläolosta". Siis anteeksi mitä? Homot joutuvat tekemään töitä, että "pääsevät esille" tasa-arvo asioiden puolestapuhujana. Sen sijaan me heterot olemme esillä koko aika joka paikassa TAUKOAMATTA!! Eräs poliitikko tuumaili viime vaalien aikana että "homoilla on salaliitto ja he koittavat vallata maailman" Herranjumala miten vähä-älyisiä ihmisiä. Heteroilla täällä on salaliitto ja maailma on _valitettavasti_ heteroiden valtaama. Oikeen saa taas hävetä silmät päästänsä vain omaa napaa tuijottavien heteroiden puolesta....Tsemppiä seksuaalivähemmistöjen edustajille, toivottavasti uskallatte olla jatkossakin omia itsejänne.....Olipa ihminen sitten, homo, musta, HIV- potilas tai ihan mikä tahansa niin kehenkään EI IKINÄ missään tilanteessa pidä kajota fyysisesti!!!!


Hämäysisku?
20. heinäkuuta 2012 kello 10.44.26

Kaikkea se poliisi joutaakin tutkimaan?


Älä häiriköi
20. heinäkuuta 2012 kello 11.36.40

Aika rankkaa huumoria(?) syyttää väkivallan kohteita teon lavastamisesta. Tuleeko useinkin tällaisia teorioita mieleen?
Ja jos olet tosissasi, otapa ne aivot narikasta, mieti vähän voisiko olla mahdollista, että vikaa on joskus muissakin kuin sinusta poikkeavissa ihmisissä?
Käyttäydytään kaikki kuin oltaisiin aikuisia ihmisiä.


Niinpä niin
20. heinäkuuta 2012 kello 11.57.28

Ai olet sitä mieltä, että ei ole poliisiasia, kun 30-40 ihmistä altistuu pippurisumutehyökkäykselle ja yksi joutuu sairaalahoitoon sen takia? Enpä usko. Aikamoinen trolli!


olet oikeassa
20. heinäkuuta 2012 kello 20.51.13

Turhaan poliisin voimavaroja tuhlataan tälläisten tapausten tutkintaan.


ex-oululainen poika
20. heinäkuuta 2012 kello 9.12.23

Ensimmäinen ajatus oli haukkua Oululaiset junteiksi ja ties miksi , mutta luettuani nämä kommentit toivo heräsi. Oulussahan on paljon järkeviä ihmisiä, jotka osaa ajatella asioista hieman laajemmin ja suvaitsevaisemmin.

Ei anneta yhden jälkeenjääneen häirikön pilata Oulun mainetta.


täh?
20. heinäkuuta 2012 kello 18.36.01

Mistähän sen tietää, että jälkeenjäänyt oli?


News
20. heinäkuuta 2012 kello 8.58.05

Lavastettu PR tempaus äärivasemmistolta? Jos ei ollut, niin tapaus on tietysti tuomittava jyrkästi. Koivulaakson ollessa kyseessä kaikki on tosin mahdollista...


Kassu
20. heinäkuuta 2012 kello 6.20.17

Kyllähän homot on tosi pelottavia, siksi kai niitten kimppuun pitää hyökätä.
Eihän tätä muuten voi ymmärtää kuin sillä, että pelkää kaikkea erilaista.


Trejo
23. heinäkuuta 2012 kello 12.53.52

Koivulaakso ei käsittääkseni ole homoseksuaali, eikä hänen alustamansa keskustelutilaisuus ollut osa Pride-tapahtumaa, vaan eri järjestäjien organisoima tilaisuus.


Entinen oululainen
20. heinäkuuta 2012 kello 0.46.44

Suomi on ahdasmielinen paikka, siksi muutin ulkomaille.


miksi ei vartijoiota?
20. heinäkuuta 2012 kello 0.15.21

Seuraavalla kerralla palkatkaa vartijat paikalle niin saadaan tekijät rautoihin ja poliisin huostaan.


Uskon suomalaisuuteen
20. heinäkuuta 2012 kello 12.03.38

On surullinen päivä, kun Suomenmaassa ei voi enää tavata julkisesti ilman väkivallan pelkoa. Vartijoiden läsnäolo tällaisessa tilaisuudessa välittäisi ulkomaailmalle viestiä, että aihe on niin tavallisuudesta poikkeava että se ei ansaitsekaan herättää avointa keskustelua. Tämä olisi päinvastainen lopputulos, kuin mitä tilaisuudella varmasti haettiin.


Marssille
19. heinäkuuta 2012 kello 23.49.02

Vinkkinä marssiin valmistautujille: Koivulaakso ei ollut puhumassa seksuaalivähemmistöistä, vaan äärioikeistosta. Marssi taasen on aivan eri asian puolesta, kuten varsin hyvin tiedätte.


vkv
19. heinäkuuta 2012 kello 23.16.49

Oulu on paha paikka kultturille, vuonna 1987 yleisön niskaan tuli Jumalan Teatterin toimesta sitä itteänsä ja jauhesammuttimesta lisää. Nyt pippurisumutetta, toivottavasti koskaan ei luoteja.


Cyynikko
19. heinäkuuta 2012 kello 23.03.15

Kyllä tämä laittaa harkitsemaan marssimista lauantaina. Surkea ihmisenkuvatus joka väkivaltaan turvautuu.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Oulu Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Mainos
stats-image
Takaisin ylös