Suomen juhlavuoden suuri valotaideteos Luminous saapui lauantaina Ouluun suoraan Tampereelta, jossa se valaisi kahden päivän ajan Näsinneulaa. Valotaiteilija Kari Kolalla on pitänyt kiirettä maata kiertävän teoksen kanssa.
– Vielä aamulla puoli kuudelta säädin täällä valoja, Kola kertoi lauantaina.
Vasta uusitun Kuusisaaren puiston infrastruktuuri saa Kolalta vuolaita kehuja. Teoksen kasaaminen Ouluun luonnistui Kolan mukaan nopeasti, sillä sähköpistokkeita on puistossa runsaasti.
– Monessa paikassa sähköä voisi saada kolmesta paikasta, mutta täällä sitä saa kymmenistä, Kola kehuu.
Oulussa Luminous koostuu saarta ympäröivistä kaikkiaan noin kahdestasadasta valosta. Kaiken keskellä on valkoinen flyygeli, jolla pianisti Janne Mertanen soittaa Jean Sibeliuksen Kuusi-kappaletta tasatunnein kello 16–22 välisenä aikana. Ohjelmassa on myös tanssija Saija Jäntin tanssia. Oulun lisäksi vain teoksen päätepisteessä Turun linnassa on valojen lisäksi oheisohjelmaa.
Oulusta valoteos jatkaa Kilpisjärvelle, jossa Saana-tunturista tehdään pinta-alaltaan maailman suurin valotaideteos. Tunturin valaisua varten piti hankkia erittäin tehokkaat valot.
– Näillä valoilla saisi Saanan rinteeseen tehtyä postikortin, Kola naurahtaa.
Valoteos on Kuusisaaressa sunnuntai-iltaan kello 24 saakka.