Yksikkö vastaa ruokien toimittamisesta vanhuksille Oulussa. Autio muistuttaa, että vaikka aterian kuljettajalta ei vaadita ruuan viennin lisäksi muuta palvelua, on päivittäinen aterian vienti usealle vanhukselle päivän kohokohta. "Meillä on monenlaisia asiakkaita. Varmasti on sellaisiakin, joille aterian tuojan kanssa muodostuva sosiaalinen kontakti ei ole niin tärkeä", Autio miettii mahdollisen ruoka-automaatin vaikutusta yksittäisen vanhuksen arkeen. Usein aterian viejän työ ei lopu vanhuksen kotiovelle. "Monesti ruuan kuljettaja avaa ja lämmittää ruokapakkaukset", Autio täsmentää.
Ruuan toimittajan päivittäinen käynti ikäihmisen kotona toimii myös eräänlaisena tarkastuskäyntinä, Autio muistuttaa. Jos vanhus ei avaa ovea tai vastaa puhelimeen, on jotain yleensä pielessä ja ruuan tuoja ensimmäisenä auttamassa.
Oulun Serviisin kehityssuunnittelija Pauliina Värtölle ruuan kuljettaminen kylmänä ei ole uutta. Serviisin ateriapalvelu hoitaa ikäihmisten kotiruokailua Oulussa. "Ruuan kuljettaminen kylmänä on taloudellista ja ympäristöystävällistä", Värttö sanoo. Menumatin kaltaisesta ateria-automaatista Värttö ei ole kuullut. Periaatteessa hän pitää ajatusta ainakin kestävän kehityksen näkökulmasta hyvänä.
Kylmän ruuan kuljetuksen etu on ollut myös ruuan vaihtelevuus. Kylmänä kuljetettavan ruuan ei tarvitse olla kaikille vanhuksille sama, vaan ruokavaihtoehtoja pystytään tarjoamaan useampia, Värttö kertoo.

Kommentoi