Perinteinen rumputus rämisytti Oulun Päivät käyntiin Rotuaarilla perjantaina alkuillasta. Jäätelökioskille ei tihkusateessa syntynyt jonoa, eikä lavan edustalle ruuhkaa.
”Valitettavasti sää ei ollut se, mitä tilasimme, mutta huomenna ehkä parempi”, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen pahoitteli puheessaan.
Oulun Päiviä on tavallisesti vietetty syyskuussa, mutta nyt päivät on siirretty kesään, ja tapahtumia on kolmen viikon ajan. Kaikki halukkaat ehtivät näin varmasti osallistua ainakin johonkin tapahtumaan.
Avajaisissa suurimman huomion veivät taidokkaat sirkuskoululaiset. Lavalla tapahtui niin paljon, että yleisö ei tiennyt välillä mihin katsoa.
Katso Oulun ja Pohjois-Suomen kesätapahtumat tästä.