Uutinen Rotuaarin aukiolta pois siirrettävistä pyöristä on kirvoittanut vilkkaan keskustelun Kaleva.fi:ssä. Maanantaina julkaistuun juttuun on tullut jo yli 220 lukijakommenttia.
Moni lukija kritisoi sitä, että Oulun keskustan suurimpiin kuuluva pyöräparkki poistettiin, vaikka keskustan tuntumassa olevat pyörätelineet ovat yleensä aina täpösen täynnä.
"Pyörätelineet oli täynnä keskellä talveakin, kun niitä vielä Rotuaarilla oli. Kesällä kaikki pyöräparkit on äärien yli täynnä", kirjoittaa nimimerkki Lauri R.
Jutun kommenteissa ihmetellään linjausta myös siksi, että Oulun kaupungilla on maine hyvänä pyöräilykaupunkina. Pyöräparkkien vähentäminen ei tuo lukijoiden mukaan kyseistä mainetta.
Osa lukijoista on kuitenkin tyytyväisiä uudistukseen, sillä Rotuaari halutaan säilyttää kävelijöiden paikkana. "Oikea homma. Ei siellä ole uskaltanut kävellä vapaasti, kun saa pelätä, milloin joku ajaa päälle", kirjoittaa nimimerkki df.
Myös oululaispyöräilijöiden huonot ajotavat saavat kommenteissa kritiikkiä.