”Reg­gae­baa­ri” Never Grow Old lo­pet­taa lo­ka­kuun lopussa

Never Grow Old -ravintola Oulun keskustassa lopettaa toimintansa. Niin kutsutun ”reggaebaarin” viimeinen ilta on lauantai 31. lokakuuta.

Heikki Jokela on päättänyt lopettaa ravintola Never Grow Oldin.
Heikki Jokela on päättänyt lopettaa ravintola Never Grow Oldin.
Kuva: Anssi Juntto

Never Grow Old -ravintola Oulun keskustassa lopettaa toimintansa. Niin kutsutun ”reggaebaarin” viimeinen ilta on lauantai 31. lokakuuta.

Ravintoloitsija Heikki Jokela kertoo, että Never Grow Oldia oli tarkoitus jatkaa vielä vuosi tai pari, mutta aikataulu nopeutui, kun sopiva ostaja ilmaantui. Rytmi- ja maailmanmusiikkiin painottuneen Never Grow Oldin toiminnalle jatkajaa ei löytynyt.

Samoissa tiloissa Valkealinnan talossa aloittaa uusi yrittäjä uudella liikeidealla.

Jokela perusti Never Grow Oldin Hallituskadun ja Uudenkadun kulmaukseen vuonna 1992. Lama-Oulussa tyhjiä liiketiloja oli tarjolla pilvin pimein. Nykyisiin tiloihin naapuriin baari muutti vuonna 1999.

Never Grow Old säilytti suosionsa vuosi toisensa jälkeen, mutta pysyi Jokelan mukaan kannattavana juuri ja juuri.

– Olen itse käsitellyt asian ja itkuni itkenyt. Minun osaltani loppuaika mennään niin täysillä kuin vain pystyy menemään. Mitään hautajais- tai maansa myynyt -meininkiä ei näy, Jokela lupaa.

Juttua muokattu 7.10. kello 11.01. Viimeistä sitaattia täydennetty.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä