Kortetjärvi yritti tappaa ravintolan työntekijän viime heinäkuussa Taivalkoskella. Hän yritti päästä sisään ravintolaan, jonne hänellä oli porttikielto. Kun järjestyksenvalvoja esti tämän, mies haki autostaan puukon ja kiersi terassin kautta ravintolaan sisään. Hän löi ravintolan työntekijää puukolla useita kertoa.
Rikoksessa käytetty Mora-puukko tuomittiin menetetyksi valtiolle. Tuomittu passitettiin Oulun vankilaan suorittamaan rangaistustaan.

Kommentoi
Hovissa asia kääntyy niin että puukkotaja saa vielä korvauksia puukotetulta ja maksun henkisistä kärsimyksistä.Saatepa nähdä.
Oli riita mikä tahansa niin puuko tai mikään muu ase ei saa oikeutta. Yleensä jos puukko on mukana kun kuljetaan julkisilla paikoilla pitää jo tajuta asioiden olevan pahasti pielessä. Tuomio ihan liian kesy ja järkkä tässä on uhri eikä puukottaja, ravintola saa valita asiakkaansa ja jos siinä on puukottajan puolustaja puolustelemassa niin linnaan joutais...
Kirjoitelkaa sitten vasta tänne kun tiedätte miten asiat todellisuudessa on ,riitaan tarvitaan AINA KAKSI. Joillakin on ns.MAHTIA 'leikkiä' isompaa JOHTAJAA kuin on ja määrätä kuka saa tulla ja minne. Kukaan ei riitele yksin. Hän sovittaa tekonsa ja on sen jälkeen yhdenveroinen kansalainen muiden kanssa. Joten antakaa hänen olla ja elää rauhassa elkääkä lietsoko jo uutta vihaa. Maailmassa tapahtuu paljon,paljon pahempia asioita eikä niillä provosoida mutta jos ei pikkukylässä ole mitään muuta kuin työttömyyttä ja aikaa niin johonkin täytyy energia puskea.
Vai meni mora valtiolle! Voi hirveää,pitääkö sekin mainita.
Elämä on ja tääl valittaa semmoset jotka ei tiedä mistään mitään ja samaa mietin minäkin kuin kiitos ja anteeksi,toteutuko oikeus???
minua kiinostas tietää ketä nämä ihmiset oikein on käräjäoikeudessa jos ne tekee tälläisia päätöksiä.vertaan edelleen tätä muhoksen surmaa ja ko.taponyritystä.lähes samat tuomiot molemmille.pelaako siellä raha,asianajajat vai mikä oikein on vialla? anteeksi ,vaan mutta minua hävettää tällä hetkellä asua täällä pohjois-pohjanmaalla tämän jälkeen.mikä täällä on oikeusturva? mikä täällä on vastuu tekemisistään? mutta ennenkaikkea minua hävettää nuo tuomiot omaisten puolesta.
ei tämmösiä pitäs ennää vappaalle päästää kun ei tosiaankaan ollu enskertalainen.. ja turha linnassakkaan elättää, jälelle jäis se vaihtoehto jota ei tulla suomessa näkemään...
Samaa mietin kuin kiitos ja anteeksi, tämä yritys ja eilen tuomittu muhoksen tappo. Liki saman mittainen tuomio. Huhhuh... Jos yrityksestä näin niin taposta minimi 20 vuotta...
Mitä opimme tästäkin? Ravintolat ovat vaarallisia paikkoja. Minä olen kohta jo kuuskymppinen, eikä mulla ole ollut tarvetta käydä ravintoloissa kuin ehkä alle kymmenen kertaa koko elämäni aikana, silloinkin vain päiväsaikaan syömässä. Ravintolat muuttuvat juottoloiksi iltaisin ja sitten märistään, kuinka alkoholi aiheuttaa väkivaltaa. Pölijää hommaa.
...niin ja eikä ollut ensimmäinen kerta. Olisin toivonut pitempää tuomiota tälle uusijalle. Kun joskus vapaus koittaa, niin sama peli jatkuu...Voi, voi. Yleensä tässä oikeusvaltiossa pitäis rikoksista annettuja rangaistuksia koventaa, jospa ne sitten panis vähän miettimään et kannattaako? ? ? Moni hakeutuu tällä kostin talveksi tiilenpäitä lukemaan.
"MORA-lisointia" ?
eli lähes sama tuomio tapon yrityksestä, kuin eilen julkaistu muhoksen surman tuomio.ollaanko me suomalaiset näin hoopoja vai onko se pelkästään oikeuslaitos?
Toivottavasti pitävät kiven sisässä koko tuomion,ei mitään lomia.
Ja kaikki tämä kuningas alkoholin takia..
Huvittava kohta uutisessa: "Rikoksessa käytetty mora-puukko tuomittiin menetetyksi valtiolle. Puukon arvo on nykyään noin 1 euro. Ja mitä valtio isillä tekee?
Ei ois kannattanu mennä puukolla huiskimaan .ois ruilauttanu kossupullon naamaan ,hypänny auton rattiin mehtästäny sillä, ei ois saanu mittään tuomiua ,muutaku henkseleitä paukutellen käveleskelly,sanonu olen syytön.